• USA:ssa sika sairastui ensimmäistä kertaa lintuinfluenssaan

    Yhdysvalloissa on havaittu ensimmäistä kertaa lintuinfluenssaa sioissa, mikä lisää entisestään huolta tartunnan leviämisestä eläinlajista toiseen tai eläimistä ihmisiin. Maan maatalousministeriö Usdan mukaan ihmisten riski sairastua ei kuitenkaan ole kasvanut.
    Suomessa lintuinfluenssaa ei ole todettu tuotantotiloilla.
    Suomessa lintuinfluenssaa ei ole todettu tuotantotiloilla.  Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Eläintaudit
    1.11.202413:30
    Maija Ala-Siurua

    Yhdysvalloissa on todettu lintuinfluenssaa ensimmäisen kerran sioissa, tiedotti maan maatalousministeriö Usda. Tapaus todettiin Oregonin osavaltiossa tilalla, jonka siipikarjasta löydettiin lintuinfluenssaa lokakuun 30. päivä. Pari päivää myöhemmin viranomaiset kertoivat, että myös yhdessä tilan viidestä siasta oli lintuinfluenssaa.

    Siat lopetettiin tautiepäilyn takia. Tähän mennessä kahdesta muusta ruhosta ei ole löytynyt tautia aiheuttavaa virusta, kahden tutkimukset ovat vielä kesken, Usda kertoo verkkosivuillaan.

    Usdan eläinlääkintäpalvelulaboratorio on tutkinut tilan siipikarjaa sairastuttaneen H5N1-viruksen. Viruksesta ei löytynyt viitteitä siitä, että se tarttuisi helposti ihmisiin.

    Yksikään sioista ei ollut oireillut millään tavalla, mutta ne päätettiin kuitenkin testata kaiken varalta.

    Viranomaiset perustelivat sikojen tutkimista sillä, että tilan kaikki eläimet, siipikarja, siat, vuohet ja lampaat, pidettiin samoissa tiloissa ja niillä oli yhteiset vesiastiat. Tällaiset olot ovat muissa osavaltioissa edistäneet lintuinfluenssan tarttumista eläinlajista toiseen.

    Usdan mukaan kyse on hyvin pienestä tilasta, joka ei tuota lihaa kaupallisiin tarkoituksiin. Tilalla on määräysten mukaisesti karanteenissa taudin leviämisen estämiseksi, ja eläinten terveydentilaa tarkkaillaan.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa lintuinfluenssaa ei ole todettu siipikarjassa eikä muillakaan tuotantoeläimillä.

      Eläintaudit | Nautojen lintuinfluenssa jatkaa ihmisten tartuttamista USA:ssa

    • Lintuinfluenssa tarttui maitotilan työntkeijöihin viranomaisten mukaan todennäköisesti eläimistä.

      Eläintaudit | Maitotilan työntekijöiden flunssa- ja silmäoireet paljastuivat lintuinfluenssaksi Kaliforniassa

      Tilaajalle
    • Yhdysvalloissa aloitetaan lokakuussa maatilojen työntekijöiden rokotukset. Tarkoituksena on estää lintuinfluenssan ja kausi-influenssan kaksoistartunta, mikä voisi johtaa viruksen mutaatioihin.

      Eläintaudit | Lintuinfluenssatapaus hämmentää tutkijoita – potilaalla ei yhteyksiä kotieläimiin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle