• Suojaa siat sikainfluenssalta

    Maatalous
    4.2.201315:00
    Maija Ala-Siurua

    Pitkittyessään sikainfluenssa altistaa siat

    muille taudeille.

    Jos influenssa yskittää, pysy poissa sikaloista, ohjeistavat viranomaiset. Ihmisissä kausi-influenssaa aiheuttavat virukset voivat sairastuttaa myös sikoja.

    Influenssaa sairastavien ihmisten ei pidä olla tekemisissä sikojen kanssa eikä käydä sikalassa, painottaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

    Ihmisten sikainfluenssaksi kutsuma tauti voi nimensä mukaisesti sairastuttaa myös sikoja ja aiheuttaa niille hengitystiesairauden.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on löytänyt sikainfluenssavirusta tammikuun aikana kausi-influenssan seurannassa.

    Norjassa on tänä talvena kahdella eri paikkakunnalla sairastunut sikoja sikainfluenssaan, joka on peräisin niitä sairaana hoitaneilta ihmisiltä

    Sioilla sikainfluenssaa aiheuttavaa virusta on Suomessa todettu yksittäistapauksina viimeksi vuonna 2010. Virus aiheuttaa taloudellisia menetyksiä, koska sairaat eläimet eivät kasva.

    Sikainfluenssa voi pahimmillaan sairastuttaa kaikki siat yhtä aikaa. Niillä on hengitystieoireita, jotka muistuttavat akuuttia porsasyskää. Tauti on harvoin tappava ja eläimet toipuvat noin viikossa.

    Pitkittyessään sikainfluenssa altistaa siat muille taudeille. Emakoilla kuumeilu saattaa aiheuttaa lisääntymishäiriöitä.

    Sikainfluenssan torjumiseksi sikalaan ei pidä päästää influenssaa sairastavia henkilöitä eikä muitakaan ulkopuolisia, ellei se ole välttämätöntä.

    Sikalassa kävijöiden on muistettava tautisuojaus: suojavaatteet ja -jalkineet sekä huolellinen käsihygienia.

    Jos sairaudesta huolimatta sikalaan on mentävä, pitää käyttää vähintään FFP2-hengityssuojainta sekä suojavaatteita. Kädet on pestävä huolellisesti ennen eläintiloihin menoa.

    MAIJA ALA-SIURUA

    www.ett.fi/tarttuvat_taudit/

    sikojen_tarttuvat_taudit/

    sikainfluenssa

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sikainfluenssa
    sika
    tautisuojaus
    Evira
    THL
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle