• Sikaloiden ja kanaloiden rakentamishalut lopahtivat

    Investoinnit maidontuotantoon ja lihakarjaan jatkuvat viime vuoden tahdissa.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    5.9.201210:15
    MT toimitus

    Maatalouden investointitukia haettiin elokuun puolivälissä päättyneellä vuoden kolmannella hakukierroksella 334 hankkeeseen.

    Maaseutuviraston kokoaman yhteenvedon mukaan hakemusten määrä pysytteli likimain ennallaan.

    Sikaloiden ja siipikarjatilojen ahdinko alkoi näkyä hakemusten määrässä jo toisella hakukierroksella helmi–maaliskuussa ja kolmannella kierroksella hakemusten määrä romahti.

    Koko maassa jätettiin vain kolme pienehköä emakkosikalan laajentamista koskevaa investointitukihakemusta sekä yksi emakkosikalan ja lihasikalan tukihakemus. Lisäksi yksi broilerihalli tulee työn alle, mikäli elykeskus hyväksyy hakemukset.

    Viiden hankkeen kustannusarviot ovat yhteensä 2,2 miljoonaa euroa, kun vastaavalla hakukierroksella vuosi sitten tuki myönnettiin yli 7,2 miljoonan euron hankkeille.

    Ero on käytännössä vielä suurempi, sillä vireille tulleista hakemuksista karkeasti neljännes hylätään ja euroina hylkyyn menee vielä enemmän, liki 40 prosenttia hakemuksista.

    Sikaloiden ja siipikirjan investointitukien tilanne on ristiriitainen, sillä Suomi sai EU:lta luvan rahoittaa 33 000 eläinpaikan lisäystä yksimahaisten tuotannossa.

    Tämän vuoden kolmen ensimmäisen hakukierroksen aikana potista on käytetty ehkä vain 2 000 eläinpaikkaa.

    Vuoden neljäs investointitukien hakukierros käynnistyi maanantaina ja hakupapereita otetaan vastaan 19. lokakuuta saakka.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    investointituet
    sikalat
    kanalat
    elintarviketuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle