• "Juhannus petti" – Kurikassa kolmannes nurmisadosta menetetty

    Heikohkona satokautena karjatilojen varmuusvarastojen rooli korostuu.
    Veera Peijariniemen ja Tuomo Mäkisen apilanurmia korjattiin tiistaina.
    Veera Peijariniemen ja Tuomo Mäkisen apilanurmia korjattiin tiistaina. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous
    21.7.202023:00
    MT toimitus

    Kuivuusjakso vei tilan vilja- ja nurmisadoista kolmanneksen, kertoo Tikan maatila Oy:n isäntä Tuomo Mäkinen.

    "Juhannus petti", Mäkinen naurahtaa. Tavallisesti juhannuksen tienoon sateet ovat katkaisseet alkukesän kuivuusjakson Pohjanmaalla. Tänä vuonna juhannussateet jäivät tulematta, mikä aiheutti kovia satotappioita.

    Kuivuudesta huolimatta rehupulan ei pitäisi Mäkisen ja tilan toisen omistajan Veera Peijariniemen luomulypsykarjaa piinata. "Luomurehun markkinasaatavuus on heikko, joten pyrimme ylläpitämään reilua varmuusvarastoa katovuosien varalta", Mäkinen sanoo.

    Kurikkalaisella tilalla toisen rehusadon korjuu oli maanantaina täydessä vauhdissa. Vanhaksi karkaava nurmi pyritään korjaamaan hieman riskillä ennen loppuviikon sateita, isäntä selostaa.

    Nelipäiväinen savotta toistuu syyskuun puolenvälin paikkeilla vielä kerran kolmatta rehua tehtäessä.

    Nurmet pyritään jättämään reilun kymmenen sentin sänkeen, jotta niillä olisi olosuhteista riippumatta voimaa lähteä uuteen kasvuun, Mäkinen sanoo. Hyvä lähtö pyritään varmistamaan myös ajamalla liete lohkoille hetimiten korjuun jälkeen.

    Artikkelin aiheet
    kuivuus
    Kurikka
    maatalous
    nurmisato
    loppukesän sato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle