• Susiuutisessa äänessä ovat usein poliisi ja tutkija – "Susiuutisen tutkiminen on paljastanut enemmän meistä ihmisistä kuin sudesta itsestään"

    Metsähallituksen eräpalvelujen viestintäpäällikön kielitieteellinen väitöstutkimus tarkastettiin viime perjantaina.
    Vuonna 2016 Suomussalmella ammuttuja susia matkalla Luonnonvarakeskuksen Taivalkosken toimipaikkaan.
    Vuonna 2016 Suomussalmella ammuttuja susia matkalla Luonnonvarakeskuksen Taivalkosken toimipaikkaan. Kuva: Aku Ahlholm
    Metsä
    14.2.202118:30
    Sari Penttinen

    Susiuutisissa haastatellaan yleensä viranomaisia ja tutkijoita, selviää Aku Ahlholmin ruotsin kielen kielitieteellisestä väitöstutkimuksesta, joka tarkastettiin viime viikon perjantaina Jyväskylän yliopistossa.

    Kyseessä on ensimmäinen laaja tutkimus suurpetouutisoinnista Suomessa ja Ruotsissa, todetaan yliopiston tiedotteessa.

    Tutkimus paljastaa, että uutisointi muuttuu, kun 1990-luvulta siirrytään 2010-luvulle. Susi muuttuu uutiskielessä pahan vertauskuvasta yhä useammin myönteiseksi.

    "Puolustus voimistaa vastustusta ja päinvastoin. Tällaisia me ihmiset olemme tai tällaisina me näyttäydymme uutisessa. Susiuutisen tutkiminen on paljastanut enemmän meistä ihmisistä kuin sudesta itsestään", Ahlholm sanoo.

    Susiuutisten haastatelluista kolmannes on viranomaisia, viidennes tutkijoita ja runsas 10 prosenttia ympäristöjärjestöjen edustajia. Suomessa viranomainen on tavallisesti poliisi.

    Loput haastatelluista ovat muun muassa metsästäjiä, sivullisia, eläintenomistajia, kuten poronhoitajia, ja poliitikkoja.

    Toimittajat arvottavat ääniä eri tavoin. Herkimmin otsikossa siteerataan eläintenomistajia, metsästäjiä ja poliiseja. Harvoin otsikkoon pääsevät tutkijat, ympäristöjärjestöjen edustajat ja muut viranomaiset kuin poliisit, todetaan tiedotteessa.

    Uutisten mukaan susi ei jaa suomalaisia tai ruotsalaisia kahteen leiriin. Vastustajat ja puolustajat ovat äänekkäitä, mutta eniten uutisissa esiintyy niin sanottua muodollista puhetta. Haastateltu ei ota kantaa susipolitiikkaan tai paljasta arvojaan ja tunteitaan. Lisäksi osa haastatelluista ilmoittaa ymmärtävänsä sekä puolustajia että vastustajia.

    Tutkimuksessa on analysoitu 413 uutista 1990-luvulta 2010-luvulle.

    Suomenkieliset lehdet ovat Helsingin Sanomat ja Kainuun Sanomat, suomenruotsalaiset lehdet ovat Hufvudstadsbladet ja Vasabladet. Aineiston ruotsalaiset lehdet ovat Dagens Nyheter ja Nya Wermlands-Tidningen.

    Ahlholm työskentelee Metsähallituksen Eräpalvelujen viestintäpäällikkönä.

    Artikkelin aiheet
    susiuutiset
    kielitiede
    väitöstutkimus
    uutisointi
    Metsähallitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua