Kuopiolainen Kärkkäisen perhe vietti joululomaansa perinteiseen tapaan oman metsänsä keskellä Kuopion Juankoskella. Viime joulu oli kuitenkin ensimmäinen, kun metsänhoidosta vastasi metsät vuokrannut Tornator Oyj.
Sukupolvenvaihdoksessa saadun 30 hehtaarin metsäpalstan antaminen vuokralle tuli harkintaan, kun Laura, 37, ja Olli Kärkkäisen, 36, aika ei enää riittänyt metsäasioiden hoitamiseen.
”Metsänhoito kiinnostaa meitä, mutta tässä elämäntilanteessa ei yksinkertaisesti ole aikaa metsien hoitoon tai edes hoitotöiden tilaamiseen. Kun vuokrasopimus 20 vuoden päästä päättyy, meillä voi olla enemmän aikaa metsäasioille”, Olli Kärkkäinen kertoo. Taustalla touhuavat pariskunnan neljä alle kymmenvuotiasta lasta.
Juankosken metsäpalsta siirtyi Laura ja Olli Kärkkäiselle yhdeksän vuotta sitten Lauran vanhemmilta. Koska metsä on kulkenut suvussa, palstan myyminen ei tullut kysymykseen.
Olli Kärkkäinen näki ilmoituksen metsien vuokraamisesta ja otti yhteyttä Tornatoriin.
”Vuokralle antamiseen ei ollut henkistä kynnystä, koska metsä säilyy omistuksessamme. Ajatus tuntui pikemminkin helpottavalta, kun tiedämme, että metsää hoidetaan hyvin. Käymme metsässämme entiseen tapaan esimerkiksi marjassa”, Olli Kärkkäinen kuvailee.
Tornator on jo aloittanut metsänhoitotyöt harventamalla noin hehtaarin taimikon. Muita hoito- tai hakkuutöitä ei ole vielä tehty.
Vuokraamiseen Kärkkäisiä kannusti myös säännöllisen kuukausituoton saaminen metsästä.
”Talouden budjetointi on helpompaa, kun tietää, minkä verran tuloja metsästä saa kuukaudessa ja vuodessa.”
Tornator Oyj:n maankäyttöasiantuntija Aleksi Vanninen on käynyt keskusteluja vuokraamisesta kymmenien metsänomistajien kanssa. Vuokrasopimuksia on kuitenkin syntynyt vasta kymmenkunta.
”Metsän vuokraaminen on vielä uusi toimintamalli, ja siihen perehtyminen ottaa metsänomistajilta aikansa”, Vanninen sanoo.
Metsänsä Tornatorille vuokranneet ovat yksityisiä metsänomistajia. Vannisen mielestä vuokraamisvaihtoehto sopisi hyvin myös yhteisöille, esimerkiksi seurakunnille, joiden ydintehtävä on muualla kuin metsien hoidossa.
Vuokrasopimuksen syntymistä edeltävät aina perusteelliset keskustelut sopimuksen sisällöstä ja metsänomistajan toiveista metsänhoidon osalta.
”Pystymme useimmiten ottamaan huomioon metsänomistajan toiveet. Voimme esimerkiksi rajata tiettyjä alueita vuokrasopimuksen ulkopuolelle.”
Myös Kärkkäiset halusivat tietää, mitä metsässä tapahtuu tulevien vuosien aikana. Heillä ei ollut metsän käsittelyyn erityisiä toiveita. Pääasia heille on se, että metsää hoidetaan aktiivisesti ja ammattitaitoisesti.
”Saamme kerran vuodessa Tornatorilta raportin siitä, mitä metsässä on tehty. Se sekä kymmenen vuoden hoitosuunnitelma pitävät meidät ajan tasalla metsän hoidosta ja lisäävät luottamusta vuokraajaa kohtaan”, Olli Kärkkäinen sanoo.
Kärkkäiset pitivät vuokrasopimusta selkeänä ja ymmärrettävänä. Sopimus käytiin perusteellisesti läpi. Koko prosessiin kului noin neljä kuukautta.
Tornatorin tavoitteena on löytää vuokrauksen kohteiksi vähintään 30 hehtaarin metsäpalstoja, jotta hoitotyöt voi järjestää kustannustehokkaasti. Tornator sertifioi vuokraamansa metsät PEFC- ja FSC-vaatimusten mukaisesti.
Vuokrattujen palstojen keskikoko on nyt noin 140 hehtaaria. Kaikki Tornatorin tähän mennessä solmimat sopimukset ovat olleet 20-vuotisia.
”Vuokranantajien joukossa on useita yrittäjiä ja sellaisia metsänomistajia, jotka eivät asu metsän sijaintipaikkakunnalla”, Vanninen kertoo.
Vuokran suuruus riippuu vuokrasopimuksen aikaisista hakkuumahdollisuuksista ja tarvittavista hoitotoimista. Vuokra maksetaan metsänomistajalle kerran kuukaudessa.
Jos metsänomistaja tulee katumapäälle tai haluaa myydä palstansa, vuokrasopimuksen voi purkaa kesken sopimuskauden.
”Sopimuskauden aikana tai sen päätyttyä metsän voi myydä myös Tornatorille, mutta meille ei muodostu etuosto-oikeutta”, Aleksi Vanninen kertoo.
Puun markkinahinnat vaihtelevat huomattavasti 20 vuoden vuokra-aikana. Vuokran suuruus on sidottu puun markkinahintaindeksiin, ja se tarkistetaan kerran vuodessa Luonnonvarakeskuksen kokoaman puukauppatilaston hintojen perusteella.
Jos markkinahinta on edellisen kolmen vuoden jaksolla noussut, nousee myös vuokra, ja päinvastoin.
”Hoitotöiden kustannusindeksiä sopimuksessa ei ole. Jos hoitokustannukset nousevat esimerkiksi polttoaineiden kallistuttua, metsänomistaja ei joudu maksamaan tätä korotusta”, Vanninen sanoo.
Tornatorin laatima esimerkkilaskelma kertoo, että sadan hehtaarin hyväkasvuisesta metsäpalstasta on mahdollista saada 7 500 euron vuotuinen vuokratulo. Esimerkkilaskelmassa puuston vuosikasvu on viisi kuutiota hehtaarilla ja puuston kokonaismäärä 20 vuoden jälkeen viidenneksen suurempi kuin lähtötilanteessa.
Suomessa ei ole juuri tutkittu metsänvuokrausta taloudellisesta eikä mistään muustakaan näkökulmasta, koska toimintamalli on meillä uusi. Itä-Suomen yliopistossa on kuitenkin selvitetty, millaisia vuokrausmalleja muissa maissa käytetään.
Maailmalta on saattanut metsänomistajien korviin kaikua huonoja esimerkkejä vuokrametsien ryöstötaloudesta.
”Ikävät esimerkit maailmalta muovaavat käsityksiä myös Suomessa. Ihmisillä voi olla mielikuva, että vuokraaminen tarkoittaa metsien puhdistamista puusta. Puheissa toistuu erityisesti Venäjä, jossa vuokralaiset ovat saattaneet hakata puuston ja jättäneet uudistamistyöt tekemättä”, sanoo metsäekonomian ja -politiikan professori Jouni Pykäläinen.
Pykäläinen oli mukana Luonnonvarakeskuksen Metsävuo-hankkeen työryhmässä, joka vuonna 2017 visioi metsänvuokrauksen aloittamista Suomessa. Professorin mukaan ulkomailla tapahtuneita väärinkäytöksiä ei voi verrata metsänvuokraukseen Suomessa.
”Meillä kyse on vastuullisesta omaisuudenhoidosta. Metsänvuokraus vaatii kuitenkin luottamusta, joka rakentuu pidemmän ajan kuluessa.”
Pykäläinen pitää metsänvuokrausta järkevänä vaihtoehtona ja uskoo, että 10–20 vuoden kuluttua vuokraus on huomattavasti nykyistä yleisempää.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
