
1. Petri Heinonen, mikä sai sinut kiinnostumaan Punaisesta kirjasta ja metsälajien uhanalaisuudesta?
Mielestäni Punaisen kirjan viestejä ei kuunnella tarpeeksi suojelun suunnittelussa eikä julkisessa keskustelussa. Suurimmat ongelmat liittyvät suojelun kohdentamiseen sekä uhanalaisuuden syihin ja uhkatekijöihin.
2. Mitä nämä syyt ja uhkatekijät ovat?
Esimerkiksi ilmaston lämpeneminen, metsästys ja lajien luontainen harvinaisuus. Joskus syyt kuvataan Punaisessa kirjassa hyvin ylimalkaisesti, kuten ”metsien uudistamis- ja hoitotoimet”. Tämä ei kerro, mitä metsissä pitäisi tehdä tai jättää tekemättä.
Metsiin liittyviä uhanalaistumisen syitä ovat myös paloalueiden, lahopuun, kolopuiden, vanhojen ja kookkaiden puiden ja lehtipuiden väheneminen sekä lehtojen kuusettuminen.
3. Mikä niissä on sinusta ongelmallista?
Punaisen kirjan mainitsemat syyt ja uhkatekijät eivät vastaa sitä, mitä Suomen metsissä tapahtuu Valtakunnan metsien inventointien (VMI) mukaan. Inventointitietojen perusteella vanhat metsät eivät ole eteläisessä Suomessa vähentyneet. Pohjoisessa tilanne on toki toinen.
Kookkaiden puiden määrä on VMI:n mukaan moninkertaistunut 1920-luvulta alkaen ja vanhojen puiden määrä säilynyt ennallaan 1970-luvun alusta alkaen. Lahopuun hehtaarikohtainen määrä on etelässä vuosituhannen vaihteen jälkeen yli kaksinkertaistunut. Pohjoisessa lahopuumäärä väheni joitakin vuosia mutta on moninkertainen Etelä-Suomeen verrattuna.
Polttopuuksi kelpaavan kuolleen puun määrä väheni 1930-luvulta 1970–80-luvuille asti mutta kääntyi sitten nousuun. Nyt määrä on eteläisessä Suomessa kaksinkertainen 1930-lukuun verrattuna. Pohjois-Suomessa se on hiukan 1930-lukua alempi mutta korkeampi kuin etelässä. Nämä puut lisäävät lahotessaan kaikenlaisen lahopuun määrää. Myös lehtipuiden määrä on VMI:n mukaan vain kasvanut.
4. Jos kerran Punainen kirja ja VMI ovat ristiriidassa, miksi luottaisimme VMI:hin?
VMI tuottaa tilastollista ja luotettavinta tietoa metsävaroista, myös tietyistä uhanalaistumisen uhkatekijöistä. Punainen kirja taas on arvio, jossa uhkatekijöitä arvioidaan tietyssä paikassa olevan esiintymän suhteen. Siihen ei liity suurempia alueita koskevaa uhkatekijöiden arviointia.
5. Entäpä suojelun kohdentaminen?
Kangasmetsä on eniten suojeltu metsätyyppi, ja niihin useimmiten esitetään uusia suojelualueita. Kuitenkin uhanalaisongelma on paljon suurempi muissa elinympäristöissä ja metsistäkin lehdoissa, harjujen paisterinteillä ja muilla paahdealueilla. Niillä elää yli puolet metsien uhanalaisista lajeista, vaikka niiden yhteenlaskettu pinta-ala metsistä on vain viitisen prosenttia.
Kun metsälajit kokonaisuudessaan kattavat maan uhanalaisista 38 prosentin osuuden, voi sanoa, että kangasmetsiä suojelemalla voidaan vaikuttaa vain 16 prosenttiin koko Suomen uhanalaisista lajeista.
6. Miksi metsien uhanalaisista lajeista puhutaan niin paljon?
Uhanalaisia lajeja on Suomessa eniten metsissä. Uhanalaistutkijoiden mukaan tämä selittyy sillä, että metsissä on yleensäkin eniten lajeja, koska metsiä on Suomessa kolme neljäsosaa maapinta-alasta.
Yleisesti ottaen Suomen luonnon uhanalaisongelmat pahenevat. Siitä puhutaan, ja on syytäkin puhua. Esimerkiksi otetaan kuitenkin aina metsät, vaikka metsissä uhanalaisten lajien osuus tutkituista lajeista on vähentynyt siitä lähtien, kun näitä arvioita on tehty.
7. Mutta ovathan hakkuut kuitenkin kasvaneet?
Tämä on totta, jos puhutaan hakatun puun määrästä. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävämpiä ovat kuitenkin hakkuiden pinta-alat. Varsinkaan haitallisimmiksi mainittujen päätehakkuiden pinta-alat eivät ole kasvaneet ainakaan 50 vuoteen. Tämä selittyy sillä, että metsien puumäärä on kasvanut merkittävästi. Päätehakkuussa keskimääräinen kertymä hehtaaria kohden on kasvanut samassa suhteessa.
8. Miten luontotyyppien uhanalaisuus liittyy lajien uhanalaisuuteen?
Niiden välillä on ristiriita. Metsien luontotyypeistä uhanalaisia on 87 prosenttia mutta lajeista vain kuusi prosenttia. Luontotyypin uhanalaisuus tarkoittaa, että se on vaarassa kadota. Mutta miten lajit voisivat säilyä, jos niiden elinympäristöt katoavat?
On myös vaikea ymmärtää, mikä voisi johtaa lähes kaikkien kangasmetsien katoamiseen ja mitä niiden tilalle tulisi.
9. Miksi tämä kaikki on niin tärkeää?
Ratkaiseva osa suomalaisten elämästä riippuu luonnon ja metsien hyvinvoinnista. Punaisen kirjan eteen tehty työ on äärettömän arvokasta, ja se on alallaan johtavaa maailmassa.
Jotta arvostus ja sen perustana oleva uskottavuus säilyisivät, kysymyksiin tarvitaan ymmärrettävät vastaukset. Lisäksi Punaisen kirjan aineisto antaa vahvaa osviittaa siitä, millaisiin elinympäristöihin kannattaa panostaa, jos tavoitteena on lajisuojelun hyvä kustannus-hyötysuhde.
Suomessa on tehty kaikkiaan viisi Punaista kirjaa eli arviota eliölajiston uhanalaisuudesta. Uusin on nimeltään Suomen lajien uhanalaisuus 2019.
Aiemmat arviot on julkaistu vuosina 1985, 1990, 2000 ja 2010. Välivuosina on lisäksi tehty suppeampia arvioita tietyistä eliöryhmistä.
Suomessa arvioidaan elävän kaikkiaan 50 000 eliölajia. Vuonna 1985 arvioitiin kaikkiaan 14 000 lajin uhanalaisuus, vuonna 2019 jo 22 400 lajin.
Vuodesta 2000 alkaen arviot on tehty yleisesti käytössä olevan Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n kehittämällä menetelmällä.
Metsänhoitaja Petri Heinosella on takanaan pitkä ura metsäalalla. Hän työskenteli metsäninventoinnin parissa Tansaniassa ja Nepalissa, minkä jälkeen hänellä on ollut lähes 30 vuoden ura metsäninventoinnin, metsien käytön suunnittelun, puun hankintaketjujen vastuullisuuden ja metsätalouden ympäristöasioiden johtotehtävissä Metsähallituksessa ja UPM:ssä.
Heinonen on ollut mukana lukuisissa Suomen metsätalouden ja -politiikan suunnittelutyöryhmissä maa- ja metsätalousministeriössä ja ympäristöministeriöissä.
Punaiseen kirjaan liittyvän tutkimuksensa Heinonen esitteli webinaarissa helmikuussa. Luonnonvarakeskuksen tutkija Juha Siitonen sanoi kommentissaan, että jos kangasmetsien uhanalaismääriä verrataan monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpien kangasmetsien pinta-alaan, ne osoittautuisivat monimuotoisuudeltaan lehtojen veroisiksi.
Tiedetäänkö, missä nämä arvoalueet ovat ja paljonko niitä on?
”Tässä on kyse niin sanotuista vanhan metsän lajeista. Arvokkaimpien vanhojen kangasmetsien kriteereitä ei ole määritelty, mutta kun se on tehty, niiden pinta-ala voidaan selvittää VMI-tietojen pohjalta”, Petri Heinonen sanoo.
”Siitä, missä nämä metsät ovat, ei ole varmaa tietoa. Uskoisin, että suurin osa niistä, jotka eivät ole suojelualueilla, on metsätalouden ulkopuolisia luontokohteita Metsähallituksen alue-ekologisessa suunnittelussa. Punaisen kirjan tuloksista voi selvittää näihin metsiin sitoutuneen uhanalaisen lajiston. Tarkoitukseni on seuraavaksi selvittää muun muassa tätä.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
