• Komeat täpläravut nousivat hauholaisesta järvestä: "Isompaa saalista tuli kuin viime vuonna"

    Petri Mäkinen nosti aamulla vuoden ensimmäisen mertansa hauholaisesta järvestä.
    Ravustuskauden alku toi Mäkiselle saaliiksi melkein neljä rapua yhteen mertaan. Ravustuskausi käynnistyi keskiviikkona 21. heinäkuuta ja kestää 31. lokakuuta asti.
    Ravustuskauden alku toi Mäkiselle saaliiksi melkein neljä rapua yhteen mertaan. Ravustuskausi käynnistyi keskiviikkona 21. heinäkuuta ja kestää 31. lokakuuta asti. Kuva: Harri Nurminen
    Metsä
    22.7.202122:36
    MT toimitus

    Hämeen Kalatalouskeskuksessa työskentelevä Petri Mäkinen on nostanut vuoden ensimmäisensä rapusaaliinsa Hauholta. Hän kävi aamuviideltä kokeilemassa mertoja, joita ei ollut kovin montaa järvessä.

    "Sain 38 komeaa täplärapua, jotka olivat yli 11 senttisiä. Isompaa saalista tuli kuin viime vuonna. Syöntirapuja kun tulee melkein neljä yhteen mertaan, niin se on aika hyvä saalis."

    Saaliin seassa oli myös pienempiä 5–10 senttisiä rapuja, jotka hän heitti takaisin veteen. Pienistä yksilöistä tietää, että rapuja tulee todennäköisesti myös seuraavina vuosina, hän sanoo.

    Yli 11 senttiset täpläravut olivat hänen mukaansa vaihtaneet kuorensa ennen ravustuskauden alkua. Rapu kasvaa kuorensa vaihtaessa.

    Rantavesien ollessa lämpimiä Mäkinen suosittelee ravustajia siirtämään sumppua syvemmälle. Auringon ja ruton yhdistelmä on ravuille tappavaa, koska se aiheuttaa niille stressiä.

    Vuoden ensimmäisen rapusaaliin nostaminen tuo aina jännityksen pintaan.

    "Olen iloinen siitä, että rapukanta järvessä on pysynyt suunnilleen ennallaan eikä talven aikana ole tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi romahduttanut rapukannan. Kanta-Hämeen alueella on ollut muutama sellainen vuosi, kun rapukanta on kadonnut."

    Rapukannan voi romahduttaa pienissä järvissä esimerkiksi voimistunut ruttotartunta, vaikka ravut tavallisesti kestävätkin niissä olevaa ruttoa.

    Ravut menevät Mäkisen omaan käyttöön. Ravustuksessa mukana olleelle nuorelle pojalle hän aikoo antaa myös rapuja niin paljon kuin mieli tekee.

    Illan suussa hän on menossa nostamaan toisen saaliin, mitä ei ehtinyt aamulla nostamaan.

    "Odottelen samanlaista saalista. Pikkuisen syvemmällä oli aamulla nostettu mertajata kuin tämä, mikä on nyt järvessä."

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua