• Metsästäjäliitto moittii karhun pyynnin poikkeusluvitusta ja toivoo hakurumbaan koulutusta

    Karhun pyynnin poikkeusluvitus toimii puutteellisesti, Metsästäjäliitto katsoo.
    Keskiselle karhun kannanhoitoalueelle ei myönnetty ainuttakaan poikkeuslupaa, vaikka alueelle oli 20 karhun kaatokiintiö.
    Keskiselle karhun kannanhoitoalueelle ei myönnetty ainuttakaan poikkeuslupaa, vaikka alueelle oli 20 karhun kaatokiintiö. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Metsästys
    23.7.202511:02
    Suvi Jylhänlehto

    Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Jaakko Silpolan mukaan karhun kannanhoidollisen metsästyksen poikkeuslupien hakeminen ja lupien myöntäminen toimi tänä kesänä vain osittain, vaikka asiaa koskevaa metsästyslain kohtaa keväällä uudistettiin.

    Itäiselle karhun kannanhoitoalueelle myönnettiin tänä kesänä 129 poikkeuslupaa. Kiintiö oli 180 karhua. Keskiselle alueelle ei myönnetty ainuttakaan lupaa, vaikka alueelle oli 20 karhun kiintiö, liitto moittii.

    Tilanne kertoo Silpolan mukaan siitä, että metsästäjillä ei ole mahdollisuutta tuottaa viranomaisia tyydyttäviä hakemuksia, mitä Metsästäjäliitto ennakoi jo aiemmin metsästyslakia uudistettaessa.

    Keskisellä alueella metsästyksen päämääränä oli heinäkuussa annetun asetuksen mukaan pitää karhukannan tiheys sellaisella tasolla, että karhun aiheuttamat vahingot ja haitat ihmistoiminnoille pysyvät kohtuullisella tasolla.

    Metsästäjien poikkeuslupahakemukset hylkäävissä riistakeskuksen ratkaisuissa todetaan, että ”hakemusalueella ei ole havaittavissa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaista erityistä ongelmaa tai tilannetta”, Metsästäjäliitto kertoo tiedotteessa.

    Metsästäjäliitto katsoo, että kannanhoidollisen metsästyksen tavoite on ennaltaehkäistä ongelmia ilman, että niitä jo esiintyisi.

    Liitto perää keskiselle alueelle koulutusta, jossa riistaviranomainen kertoisi poikkeusluvan hakijoille, kuinka asetuksessa määritelty vahinko tai haitta tulisi hakemuksessa ilmetä tai mitä kohtuullisella tasolla tarkoitetaan. Itäisellä kannanhoitoalueella luvanhakijoille järjestettiin koulutus.

    Lisää aiheesta
    • Keskisellä kannanhoitoalueella ei päästä jahtiin.

      Erä | Karhulupia ei myönnetty keskiselle kannanhoitoalueelle

    • Viime vuonna Ilomantsissa saatiin lupa seitsemän karhun ampumiselle. Arkistokuva.

      Erä | Kannanhoidollinen metsästys vaakalaudalla – Ilomantsin karhunmetsästäjät eivät anna periksi

      Tilaajalle
    • Hallinto-oikeus kumosi jälleen riistakeskuksen myöntämät poikkeusluvat karhun kannanhoidolliseen metsästykseen.

      Erä | Karhunmetsästyksen poikkeuslupiin jälleen hylky hallinto-oikeudesta

    Artikkelin aiheet
    Metsästäjäliitto
    karhun pyynti
    poikkeuslupa
    metsästyslaki
    riistakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen