• Eivätkö marjastuksen antimet mahdu enää pakkaseen? Viime vuonna 4H-yhdistykset ostivat kerääjiltä 400 000 kiloa puolukoita

    4H-yhdistykset ostavat luonnonmarjoja kaikilta poimijoilta. Ne myydään eteenpäin teollisuudelle.
    Tilaajalle
    Kokkolan 4H-yhdistys palkkaa tänäkin vuonna pari nuorta ostamaan metsämarjoja Kokkolan K-Citymarketin pihalla.
    Kokkolan 4H-yhdistys palkkaa tänäkin vuonna pari nuorta ostamaan metsämarjoja Kokkolan K-Citymarketin pihalla. Kuva: Tuula Torppa
    Metsä|Marjat ja sienet
    19.7.202606:00
    Anniina Jokinen

    4H-yhdistykset ostavat tänäkin vuonna luonnonmarjoja, kuten puolukoita, kertoo Kokkolan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tuula Torppa.

    Maanantaina viisi 4H-yhdistystä Keski-, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaan alueella aloittaa myös mustikoiden ostamisen.

    ”Mustikkaa liikkuu paljon suoraan poimijoilta ostajille, mutta meidän kautta sitä saataisiin vähän teollisuudellekin”, Torppa sanoo. Kokkolan 4H-yhdistys myy metsämarjoja Pohjola Foodsille. Torpan mukaan se on niitä harvoja Suomessa, joka on tähän mennessä tänä vuonna saanut thaimaalaisia marjanpoimijoita töihin.

    ”Halusimme yhteisyökumppaniksi yrityksen, jolla asiat ovat kunnossa”, Torppa sanoo.

    ”Kuka tahansa voi tuoda marjoja meille. Nuorille on maksettu poimintabonuksia: Jos nuori on tuonut vaikka ämpärin tai kaksi, niin se on saanut kympin tai kaksi kymppiä siitä. Koitetaan vähän innostaa nuoria poimimiseen.”

    Kokkolan 4H-yhdistys myös työllistää paikallisia nuoria ostopisteelle. Tänä vuonna työntekijöitä on kaksi.

    ”Nuorille on maksettu poimintabonuksia.”

    Tuula Torppa

    Aiempina vuosina ostoon on kelpuutettu vain puolukoita. Niitä kertyi viime vuonna Kokkolan lähistöltä 60 000 kiloa ja kaikista mukana olleista 20 4H-yhdistyksestä yhteensä 400 000 kiloa.

    ”Viime vuonna puolukalla oli hyvä kilohinta. En tiedä, mille tasolle se tänä vuonna asettuu”, Torppa sanoo.

    ”Ostopisteitä on muillakin toimijoilla ja kaikilla on tarkoituksena saada marjoja mahdollisimman paljon, jotta niitä saadaan elintarviketeollisuudelle.”

    Lisää aiheesta
    • Hillamarkkinat käyvät nyt kuumana.

      Marjat ja sienet | Yle: Hillasta maksetaan Lapissa ennätyshintaa – näin paljon poimija voi saada rahaa kilolta

    • Moni vastaajista halusi kerätä marjoja vain itselleen ja läheisilleen tai ihmisille, jotka eivät itse pysty keräämään marjoja.

      Marjat ja sienet | Metsämarjojen polkuhinnat ja marjayritysten ihmiskauppatuomiot ärsyttävät lukijoita

      Tilaajalle
    • Thaimaalaiset Kran Dungmalee (vasemmalla ylhäällä) ja Pirntip Jamsaidi odottavat viisumipäätöksiä päästäkseen marjanpoimintatyöhön Suomeen.

      Elintarviketeollisuus | Thaimaalaiset marjanpoimijat Pirntip ja Kran odottavat viisumeja ja pääsyä Suomeen: ”Ei tässä voi muuta kuin odottaa ja toivoa parasta”

      Tilaajalle
    • Mustikan kukkien määrä on ollut tavanomainen, mutta kukinnan aikaiset sääolot ovat olleet pölytykselle suosiolliset etenkin eteläisessä ja keskisessä Suomessa.

      Marjat ja sienet | Kesän ensimmäiset marjasatoennusteet julki: Hyviä uutisia mustikan ystäville

    Artikkelin aiheet
    marjastus
    puolukka
    mustikka
    4H-yhdistys
    luonnonmarja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle