• Metsäkeskuksen yt-neuvottelut päättyivät

    Suomen Metsäkeskuksen yt-neuvotteluissa on tehty sopimus lomarahan osittaisesta vaihtamisesta vapaaksi. Sen lisäksi Metsäkeskus hakee säästöjä esimerkiksi matkakuluista ja hankinnoista.
    Metsä
    21.2.201414:00
    MT toimitus

    Metsäkeskuksen julkisten palveluiden säästötarve johtuu valtion tuen vähenemisestä. Samaan aikaan metsäkeskuksen julkisten palveluiden mahdollisuus omaan rahoituksen hankintaan on pienentynyt. Metsäkeskuksen metsäpalvelut on eriytetty Otsoksi.

    Tälle vuodelle julkisten palveluiden säästötavoite oli noin miljoona euroa. Yt-neuvotteluissa sovittiin, että Metsäkeskuksen julkisten palvelujen henkilöstö vaihtaa lomarahaa vapaaksi yhtä viikkoa vastaavan summan.

    Lomarahojen vaihto vapaaksi tuo noin 600 000 euron säästöt. Ylimääräinen lomaviikko on sovittu pidettäväksi maastokauden ulkopuolella, että se haittaisi mahdollisimman vähän töitä.

    Sen lisäksi metsäkeskus hakee säästöjä esimerkiksi matkakuluista.

    Johtaja Ari Eini toivoo, että valtionavun lasku päättyisi ja metsäkeskuksen toiminta voitaisiin järjestää sen mukaiseksi.

    ”On vaikea elää niin, että tänä vuonna säästetään viikko ja ensi vuonna kaksi. Selvää on, että myös organisaatiota on kehitettävä.”

    Artikkelin aiheet
    Suomen Metsäkeskus
    yt-neuvottelut
    säästö
    valtion tuki
    lomaraha
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle