Suometsien vääränlainen käsittely aiheuttaa ympäristökuormitusta ‒ ylimitoitettu kunnostusojitus voi jopa haitata puuston kasvua

Suometsiä eli turvemailla kasvavia metsiä on Suomessa runsaasti. Pinta-alalla mitattuna suometsiä on yli viisi miljoonaa hehtaaria, ja ne muodostavat neljäsosan kaikista Suomen metsistä. Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa suometsiä voi olla 30–40 prosenttia metsämaan pinta-alasta.

Puuntuotannossa olevat suometsät kasvavat vuosittain puuta noin 24 miljoonaa kuutiometriä, ja niiden vuotuinen hakkuupotentiaali on noin 18 miljoonaa kuutiometriä. Noin viidennes suometsistä on uudistuskypsiä tai lähestyy uudistuskypsyyttä.

Suometsät ovat Suomelle merkittävä resurssi, mutta niiden vääränlainen käyttö kuormittaa sekä vesistöjä että ilmastoa.

Uudistushakkuu ja sitä seuraava kunnostusojitus on suometsissä usein ympäristönäkökulmasta huono ratkaisu, sillä kunnostusojituksen seurauksena vesistöihin voi karata typpeä, fosforia ja kiintoainesta.

”Aiemmin luultiin, että metsäojituksen aiheuttama vesistökuormitus olisi melko vähäistä ja että se palautuisi melko nopeasti toimenpiteitä edeltäneelle tasolle. Vasta myöhemmin havaittiin, että kuormitus on luultua merkittävämpää. Vaikutukset ovat nähtävissä vielä useita vuosikymmeniä ojituksen jälkeen”, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Hannu Hökkä.

Ojitetusta turpeesta voi vapautua ilmakehään joko hiilidioksidia tai metaania. Hiilidioksidipäästöjen riski kasvaa, jos pohjaveden pinta painuu liikaa joko kunnostus- ojituksen tai järeän puuston haihdutuksen seurauksena.

Jos pohjaveden pinta hakkuun jälkeen nousee lähelle maanpintaa, maaperästä alkaa vapautua metaania.

Jos halutaan välttyä ylimääräiseltä vesistö- ja ilmastokuormitukselta, suometsien käsittelyssä tulisi pyrkiä siihen, että pohjaveden pinta pysyttelee noin 30 cm:n syvyydessä. Tällöin hapellinen tila riittää puiden juuristolle mutta maaperän turvekerros pysyy vedenpinnan alla eikä hajoa.

Pohjaveden pinnankorkeutta säädellään tehokkaimmin kasvatettavan puuston määrällä.

”Korpikuusikoissa hyviä tuloksia on saatu poiminta-, kaistale-, suojuspuu- ja pienaukkohakkuilla, joilla metsä saadaan uudistumaan ilman puutonta vaihetta. Etelä-Suomen korpikuusikossa noin 70 kuutiota hehtaarilla riittää pitämään pohjaveden pinnan halutulla korkeudella.”

Rämemänniköissä lupaavimmalta uudistamistavalta vaikuttaa kaistalehakkuu, jossa uudistuminen perustuu 20–50-metrisiin kaistaleisiin.

”Mänty on valopuu, joten se vaatii kuusta enemmän valoa taimettuakseen. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että melko kapeakin kaistale riittää taimettumiseen. Taimikon kehitys kärsii vasta, jos kaistale on alle 20 metriä leveä.”

Maanmuokkausta tulisi Hökän mukaan käyttää harkiten, koska se lisää kuormitusta. Eroosiolle altista muokkausjälkeä tulisi syntyä mahdollisimman vähän.

”Muokkauksesta ei useinkaan ole hyötyä, sillä suometsät taimettuvat helposti ilman sitäkin. Poikkeuksen tekevät varputurvekankaat, joissa varvikko voi haitata uudistumista, sekä tehokkaasti kuivuneet puolukkaturvekankaat, joille on syntynyt taimettumista haittaava raakahumuskerros.”

Suometsien kunnostusojitusta ei pidä tehdä varmuuden vuoksi vaan harkitusti ja todelliseen tarpeeseen. Puuston heikko kasvu ei välttämättä johdu riittämättömästä kuivatuksesta, vaan syynä voi olla ravinnetalouden epätasapaino.

”Aiemmin uskottiin, että korpikuusikoiden ravinteisuus olisi rämeitä tasapainoisempi, mutta uusi tutkimus on osoittanut, että myös korpikuusikot voivat kärsiä fosforin ja kaliumin puutteesta. Paksuturpeisia korpia, joissa kaliumin puutteen riski on suuri, on Suomessa yhteensä noin 530 000 hehtaaria”, Hökkä kertoo.

Suometsien paras lannoite on puutuhka. Kun tuhkaa levitetään 3 000–5 000 kiloa hehtaarille, kasvunlisäys on kasvupaikan mukaan kahdesta kolmeen kuutiometriä vuodessa. Lisäkasvu parantaa puuston haihdutuskykyä, jolloin myös kunnostusojituksen tarve vähenee.

Ravinnetalouden häiriöt korostuvat kiertoajan loppua kohti, mutta ne voivat hidastaa puuston kasvua jo taimikkovaihteessa.

”Taimikon lannoitusta ei yleensä pidetä kannattavana, mutta muutoin laadukkaassa taimikossa sitä kannattaa harkita. Voi olla, ettei yksi tuhkalannoitus tällöin riitä kiertoajalle.”

Tuhkalannoituksessa puutuhkaa levitetään kolmesta viiteen tonnia hehtaarille usein lentolevityksenä. Kuva: Petteri Kivimäki

Kohteissa, joissa kunnostusojitus on välttämätön, valtaojat tulisi ensisijaisesti jättää perkaamatta ja sarkaojista perata vain ne, joiden alueella on lisäkuivatustarvetta.

”Kasvatusmetsien sarkaojissa riittävä kuivatus saavutetaan 50–70 sentin ojasyvyydellä. Yli metrin syvyisistä ojista ei juuri koskaan ole puiden kasvulle hyötyä.”

Ylimitoitettu kunnostusojitus voi jopa haitata puuston kasvua. Luonnonvarakeskuksen tutkijat ovat havainneet, että osassa korpikuusikoita pohjaveden pinta on kunnostusojituksen seurauksena painunut 80–100 sentin syvyyteen. Näillä kohteilla kuuset kärsivät kuivuudesta, mikä puolestaan altistaa ne kirjanpainajatuhoille.

Kunnostusojitusalueen valumavedet tulisi mahdollisuuksien mukaan ohjata joko luonnontilaiselle suolle tai vesiensuojelukosteikolle, jotka hidastavat veden liikettä ja pidättävät ravinteita tehokkaasti.

Käytännössä kosteikkoja käytetään vesiensuojeluun harvoin, sillä monesti hakkuukohde ja kosteikoksi soveltuva maa-alue sijaitsevat eri kiinteistöillä.

Muut vesiensuojelurakenteet, kuten laskeutusaltaat tai lietekuopat, ovat Luonnon­varakeskuksen tutkimuksissa usein osoittautuneet tehottomiksi. Tutkituista rakenteista keskimäärin puolet pidätti ja puolet päästi kiintoainetta. Liukoisia ravinteita ne eivät pysäyttäneet lainkaan. Kiintoaineksen huuhtoutumisen riski on suurin, jos laskeutusallas tai lietekuoppa ulottuu kivennäismaahan.

Tutkimuksessa on myös havaittu, että ilmastonmuutos muuttaa jo nyt kunnostusojitusalueiden valumia. Mittauskohteilla talven valumamäärät ovat kasvaneet ja vastaavasti kevään valunnat vähentyneet. Tutkijat eivät vielä tiedä, miten muutos vaikuttaa vesiensuojeluun.

Suometsien jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuuteen vaikuttavat monet tekijät, eikä menetelmää voi mustavalkoisesti luokitella joko kannattavaksi tai kannattamattomaksi.

Pitkälle vietyjen yleistysten muodostamista vaikeuttaa se, että pitkään jatkuvapeitteisesti kasvatettuja suometsiä on Suomessa vähän. Vielä ei tiedetä, miten eri latvuskerrokset elpyvät hakkuun jälkeen tai millainen puustotiheys on taimettumiselle otollisin.

Simulointikokeissa jatkuvapeitteinen kasvatus on osoittautunut taloudellisesti kannattavaksi vaihtoehdoksi rakenteeltaan eri-ikäisissä korpikuusikoissa. Kannattavimmassa vaihtoehdossa kuusikko harvennettiin 15 vuoden välein niin, että harvennuksen jälkeen puuston pohjapinta-ala oli 10–12 neliömetriä hehtaarilla.

Mallinnuksessa tarkasteltiin useita eri vaihtoehtoja erilaisilla harvennusvoimakkuuksilla ja hakkuuväleillä. Monet eri vaihtoehdot olivat kannattavuudeltaan lähes samaa tasoa.

Pitkään jatkuvaan jatkuvapeitteiseen kasvatukseen liittyy myös riskejä. Toistuvat hakkuut voivat johtaa esimerkiksi juurikäävän yleistymiseen.

”Ennen luultiin, ettei juurikääpää olisi turvemailla, mutta viime vuosina sitä on löytynyt myös suometsistä. Juurikääpä ei kuitenkaan vielä ole suometsissä massiivinen ongelma.”

Suometsät ovat saattaneet säästyä juurikäävältä, koska turvemailta puu on perinteisesti korjattu talvella. Talvikorjuu on jatkossakin toimiva tapa hillitä juurikäävän leviämistä. Kesäkorjuissa kannot on käsiteltävä torjunta-aineella.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2023.