
Kemijärvelle biotuotetehdasta suunnittelevan Boreal Biorefin omistuspohjaa neuvotellaan uuteen malliin.
Alun perin kiinalaisten omistajien oli määrä ottaa vähintään 51 prosentin osuus Boreal Biorefin omistuksesta sen jälkeen, kun investointipäätös biotuotetehtaasta on tehty.
"Aiemmasta suunnitelmasta poiketen ja yhteisymmärryksessä kiinalaisten osapuolien kanssa yhtiö selvittää Suomesta ja muualta EU-alueelta tulevien rahoittajien enemmistöomistusmahdollisuudet", Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala kertoo.
Neuvotteluja on käyty kiinalaisen Camcen kanssa. Toinen kiinalaisyhtiö Boreal Biorefin takana on paperi- ja kartonkiyhtiö Shanying.
Aloite neuvotteluihin uudenlaisesta omistuspohjasta tuli Nivalan mukaan Boreal Biorefin perustajajäseniltä eli kemijärveläisiltä yksityishenkilöiltä. Nivala kuuluu yhtiön perustajiin.
Omistusrakenteen kanssa samalla neuvotellaan yhtiön osakassopimuksesta ja biotuotetehtaan operatiivisesta toiminnasta vastaavan yhtiön osuudesta ja vastuista.
Nivalan mukaan kyseisiin neuvotteluihin oli tarvetta, kun julkisessa keskustelussa on epäilty kiinalaisten intoa tai mahdollisuuksia viedä päätökseen metsäteollisuuden investointihankkeita Suomessa.
"Keskustelu on ollut polveilevaa ja kriittistäkin viimeisen puolen vuoden aikana ja me vastaamme nyt siihen."
Kiinalaisten kanssa Nivala vakuuttaa olevan suorat ja hyvät välit.
Uudenlainen tilanne edellyttää hänen mukaansa kuitenkin perustajaosakkailta toimia.
"Me emme voi jäädä vain tuleen makaamaan, nyt pitää nousta pystyyn ja edetä."
Eteneminen todennäköisimmin tarkoittaa, että kiinalaiset jäävät vähemmistöomistajiksi ja enemmistö omistajista tulee Suomesta ja muualta EU-alueelta.
Boreal Biorefin rahoitusneuvotteluissa on Nivalan mukaan edistytty, mutta lopullisia rahoituspäätöksiä ei vuoden 2019 loppuun mennessä voitu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tehdä.
Nyt yhtiön tavoitteena on saada rahoitusneuvottelut päätökseen ensi vuoden alkupuolella ja rakentamispäätös ensi vuonna.
Boreal Bioref sai Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta ympäristö-, vesitalous- ja töiden aloittamislupapäätöksen viime kesäkuussa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
