

Maatalouden elinympäristöt ovat muuttuneet ja niiden monimuotoisuus on vähentynyt.
Maatalousympäristön linnut ovat vahvasti kytkeytyneet muihin lajeihin. Lintuja pidetään hyvinä maatalousluonnon monimuotoisuuden indikaattoreina. Niiden menestymiseen vaikuttavat tekijät voivat kertoa siitä, kuinka monimuotoisuuskato pysäytetään maatalousympäristössä.
Heidi Krüger Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta tutki väitöskirjassaan fasaanien menestymiseen vaikuttavia tekijöitä suomalaisessa maatalousmaisemassa. Tutkimuksen kohteena olivat fasaanikanat ja poikueet sekä keinotekoiset fasaaninpesät.
Vaikka tutkimuskohteena olivat fasaanit, tulokset ovat osin yleistettävissä. Muita maassa pesiviä peltolintulajeja ovat muun muassa kuovi, töyhtöhyyppä, peltopyy ja ruisrääkkä.
Tutkimuksessa saatiin vahvistusta havainnolle, jonka mukaan peltojen pientareet ovat tärkeitä ja suosittuja ympäristöjä fasaaninpoikasille. Havainnot perustuvat poikueiden seurantaan paikantimilla.
Ihanteellisin ympäristö fasaanipoikueille on viljapellon piennar. Siellä ne saavat tarvitsemaansa korkealaatuista hyönteisravintoa ja suojaa pedoilta, Krüger kuvailee.

Paras piennar on leveä ja hoidettu. Muissa tutkimuksissa on havaittu, että yli 25 metriä leveä kaista vähentää saalistajien onnistumista pesien tuhoamisessa.
”Mutta käytännön viljelyssä ei voida olettaa, että Suomessa olisi näin leveitä piennaralueita.”
Pientareiden monimuotoisuutta kannattaa parantaa jättämällä ne mahdollisimman leveiksi. Eikä pientareelta pidä ruiskuttaa rikkoja, ainakaan hyönteisten takia.
”Kuuden metrin levyisiä ruiskuttamattomia viljapellon reunoja on tutkittu ja todettu, että monimuotoisuus hyötyy merkittävästi niistä. Monet linnut hyötyvät nimenomaan viljapellon ja monivuotisen piennarkasvuston väliin jäävästä avoimuudesta.”
Monimuotoisuuden huomioimisen kannalta parempien viljelykäytäntöjen käyttöönottoon ja töiden aikatauluttamiseen kaivattaisiin neuvoja.
”Eivät viljelijät tee asioita pahuuttaan. Neuvonnan tarve on ilmeinen, se pitäisi vieläpä kytke maataloustukiin. Ja neuvojan tulisi olla neutraali taho.”
Esimerkiksi peltojen hoitotoimet kannattaa tehdä vasta heinäkuun loppupuolella, kun pesintäkausi on ohi. Silloin monen lajin poikaset ehtivät pakoon niittomurskainta.
Pajupuskista kannattaa poistaa vain ne, jotka ovat haitaksi salaojille. PIkkulinnut tarvitsevat puskia kuuluttaakseen reviiriään.
Kuuden metrin levyisiä ruiskuttamattomia viljapellon reunoja on tutkittu ja todettu, että monimuotoisuus hyötyy merkittävästi niistä.
Fasaanien menestymiseen vaikuttaa myös petotiheys.
Tarhakasvatetut linnutkin voivat lisääntyä menestyksekkäästi, jos alueella ei ole paljon kettuja. Kettu on fasaanin pääsaalistaja.
Krügerin ja muiden aiemmin tehtyjen tutkimusten perusteella kettu verottaa keväällä pesimäaikaan erityisen taitavasti ja tehokkaasti aikuisia fasaanikanoja.
Kesäaikaan kanahaukka viihtyy metsäisillä alueilla, eikä se juuri näy peltoalueilla petona. Syksyllä tilanne on toinen, silloin katoaa myös suoja, kun pellot niitetään ja puidaan.
”Tarhattujen lintujen istuttaminen luontoon kettutiheille alueille on melkoista rahanhukkaa. Ensin on hoidettava petotorjunta ja laitettava elinympäristöt kuntoon”, Krüger toteaa.
Hän muistuttaa, että kaikki maassa pesivät lajit hyötyvät pienpetopyynnistä. Laajemmin petopoistot maatalousmaisemassa hyödyttävät myös kosteikkolajeja. Esimerkiksi Britanniassa on suunniteltu pyyntiä osaksi tuettavia maataloustukia.
Krüger myöntää yllättyneensä supikoiran merkittävästä roolista haitallisena vieraslajina ja yleisenä lintujen pesien tuhoajana maatalousympäristössä.
”Supikoirat veivät ja söivät eniten munia keinotekoisista fasaaninpesistä, joita valvottiin riistakameroilla. Supikoiria kävi myös eniten alueen petotiheyttä mitanneilla hajuposteilla.”
Maatalousympäristö tarjoaa supikoirille runsaasti ravintoa, ja tehokkaana lisääntyjänä se tuottaa paljon jälkikasvua, joka leviää ympäristöön.
”Pahimmillaan pyynnissä voi käydä niin, että lähikosteikolla on tehokas pienpetopyynti, mutta maatalousympäristö tuottaa uusia yksilöitä.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
