• Runkopuuta hakattiin ennätyksellinen 70 miljoonaa kuutiometriä

    Metsäteollisuudelle hakkuumäärästä meni viime vuonna 62 miljoonaa kuutiometriä, metsähakkeena ja polttopuuna paloi 8 miljoonaa kuutiota.
    Suomen metsissä kasvaa uutta runkopuuta noin 110 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, joten puuston kasvu ylitti hakkuut ja luontaisen poistuman myös viime vuonna lähes 25 miljoonaa kuutiometriä.
    Suomen metsissä kasvaa uutta runkopuuta noin 110 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, joten puuston kasvu ylitti hakkuut ja luontaisen poistuman myös viime vuonna lähes 25 miljoonaa kuutiometriä. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä
    27.6.201715:01
    Juha Kaihlanen

    Suomen metsistä hakattiin viime vuonna metsäteollisuuden käyttöön tai energian tuottamiseen kaikkiaan 70 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta.

    Hakkuumäärä oli uusi ennätys ja yli kaksi miljoonaa kuutiometriä suurempi kuin vuotta aikaisemmin, Luonnovarakeskus (Luke) kertoo.

    Metsäteollisuustuotteiden valmistukseen tai vientiin hakattiin viime vuonna Luken mukaan yhteensä 62,1 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. Siitä oli tukkipuuta 26,3 ja kuitupuuta 35,8 miljoonaa kuutiometriä. Puumäärä kasvoi edellisvuodesta 3,3 miljoonaa kuutiota eli kuusi prosenttia.

    Edeltävän kymmenvuotisjakson keskiarvon teollisuuspuun hakkuukertymä ylitti yhdeksän miljoonaa kuutiometriä eli 17 prosenttia.

    Lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi tai pientalojen polttopuuksi hakattiin runkopuuta yhteensä 8,2 miljoonaan kuutiometriä. Määrä pieneni edellisestä vuodesta 11 prosenttia, mutta oli kahdeksan prosenttia suurempi kuin edeltävällä kymmenvuotisjaksolla keskimäärin. Runkopuun lisäksi metsistä korjattiin poltettavaksi myös hakkuutähteitä ja kantoja, yhteensä hieman alle kolme miljoonaa kuutiometriä.

    "Metsähakkeeksi tarkoitetun puun määrät tilastoidaan nyt korjuuorganisaatioilta saaduilla tiedoilla, kun edellisinä vuosina perusteena ovat olleet käyttömäärät. Tiedot kohdistuvat näin tilastossa teollisuuspuun tapaan metsien sijaintialueelle ja oikeaan ajankohtaan", kertoo Luken yliaktuaari Jukka Torvelainen tiedotteessa.

    Puuntuotannon metsämaalla on runkopuuta lähes 2 200 miljoonaa kuutiometriä. Luonnonvarakeskuksessa on arvioitu valtakunnan metsien 11. inventointiin perustuen, että tällä vuosikymmenellä voidaan hakata vuosittain puuntuotannollisesti kestävästi 81 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta.

    "Tästä hakattiin viime vuonna 70 miljoonaa kuutiometriä eli noin 87 prosenttia. Hakkuiden tasossa oli kuitenkin huomattavaa alueellista vaihtelua. Hakkuut ylittivät hakkuumahdollisuusarvion monessa Kaakkois-Suomen ja Hämeen maakunnassa. Kuusella käytön taso oli muita puulajeja korkeampi", Torvelainen sanoo.

    Puuston poistuma saadaan lisäämällä hakkuukertymään hakkuista metsään jäävä runkopuu sekä metsään jäävä luontaisesti kuollut runkopuu. Viime vuonna nämä erät olivat yhteensä runsaat 15 miljoonaa kuutiometriä, joten puuston poistuma nousi lähes 86 miljoonaan kuutiometriin. Määrä oli neljä prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

    Suomen metsissä kasvaa uutta runkopuuta noin 110 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, joten puuston kasvu ylitti hakkuut ja luontaisen poistuman myös viime vuonna lähes 25 miljoonaa kuutiometriä.

    Artikkelin aiheet
    metsät
    runkopuu
    hakkuut
    metsäteollisuus
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua