• Lakeuden metsästäjät lähtivät mukaan taistelemaan lintuinfluenssan leviämistä vastaan

    Etelä-Pohjanmaa on tällä hetkellä yksi lintuinfluenssan keskittymistä maassamme. Lakeuden riistanhoitoyhdistys suositti alueen metsästysseuroille vesilintujen ruokinnan keskeyttämistä. Tällä metsästäjät pyrkivät turvaamaan vesilintukantoja ja alueen siipikarjatuotantoa.
    Tilaajalle
    Seinäjoen alueen metsästysseurat ovat lopettaneet vesilintujen ruokkimisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Aloite tähän tuli metsästäjiltä itseltään.
    Seinäjoen alueen metsästysseurat ovat lopettaneet vesilintujen ruokkimisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Aloite tähän tuli metsästäjiltä itseltään.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsästys
    19.7.202319:00
    Johanna Koskiahde

    Lakeuden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jani Rinta-Nikkola kiittelee metsästyseuroja aktiivisuudesta, jolla ne ovat lähteneet omalta osaltaan torjumaan vakavan uhan siipikarjatuotannolle aiheuttavan lintuinfluenssan leviämistä.

    Tauti leviää nyt erityisesti vesilintujen keskuudessa. Taudin leviäminen kotieläinpuolelle ja siipikarjaan pyritään estämään viranomaistoimin. Metsästysseurat lähtivät toimimaan taudin leviämisen pysäyttämiseksi oma-aloitteisesti.

    ”Riistanhoitoyhdistys teki päätöksen suosituksesta yksimielisesti. Tilanne on kehittynyt vakavaksi ja metsästäjät haluavat osallistua taudin torjumiseen kaikin toiminnan mahdollistamin keinoin. Tässä suojellaan sekä vesilintukantoja että paikallisia siipikarjatiloja. Tilanteen vakavuus on lakeudella tiedostettu”, Rinta-Nikkola toteaa.

    ”Sen enempää riistanhoitoyhdistys kuin kaupungin ympäristöterveysjohtajakaan ei voi määrätä ruokintaan kieltoja, mutta annettu suositus on otettu metsästysseuroissa vastaan asian vaatimalla vakavuudella. Seurat ovat lähteneet toteuttamaan sitä kieltämällä ruokinnat alueellaan”, Rinta-Nikkola kiittää.

    Tilanne on pahempi kuin koskaan aiemmin Etelä-Pohjanmaalla.

    Seinäjoen kaupungin ympäristöterveysjohtaja suositti ruokintojen lopettamista kuultuaan riistanhoitoyhdistystä.

    ”Riistanhoitoyhdistys on ilmaissut huolensa taudin leviämisestä ja metsästäjien aloitteesta päädyimme suosittamaan, että vesilintujen ruokinnat lopetetaan. Ruokinnat kokoavat yhteen suuria määriä eri lajien lintuja, joten ne lisäävät taudin leviämisen riskiä merkittävästi”, selvittää ympäristöterveysjohtaja Virpi Ala-Risku Seinäjoen kaupungilta.

    Suositus on hänen mukaansa paikallinen ja poikkeuksellinen.

    ”Influenssa vaikuttaa leviävän linnuilla nopeasti ja aiheuttaa vakavan tautimuodon. Lintuinfluenssaa on todettu alueellamme myös turkiseläimillä. Tilanne on pahempi kuin koskaan aiemmin Etelä-Pohjanmaalla”, toteaa Ala-Risku.

    Tällä hetkellä suositus kohdistuu vesilintuihin, mutta riistanhoitoyhdistys suosittelee myös kyyhkyn ruokinnan keskeyttämistä. Osa seuroista on toiminut jo sen mukaisesti.

    ”Kyyhkyt käyvät ruokinnoilla isoissakin parvissa ja asustelevat maatilojen läheisyydessä. Myös lokit ja varikset viihtyvät maatilojen läheisyydessä ja vierailevat ruokinnoilla, aiheuttaen merkittävää tautiriskiä", Rinta-Nikkola perustelee.

    Poikkeusluvilla metsästettävien lintujen käsittelyyn ohjeita tarvittaisiin heti.

    Lakeuden riistanhoitoyhdistys tiedotti asiasta 1500 jäsenelleen Oma riista-palvelun kautta. Metsästysseurat ovat tehneet jäseniään sitovat päätökset omien alueidensa ruokinnoista.

    ”Nyt odotellaan, saadaanko Ruokavirastolta, riistahallinnolta tai Metsästäjäliiton puolelta lisäohjeita. Elokuun alusta käynnistyy metsästyskausi, jolloin ohjeita tarvitaan ensimmäiseksi rauhoittamattomien lintujen, kuten variksen ja naakan, käsittelyyn. Poikkeusluvilla metsästettävien lintujen käsittelyyn ohjeita tarvittaisiin heti”, Rinta-Nikkola sanoo.

    Ruokaviraston osastonjohtaja Terhi Laaksonen toteaa, että riistan käsittelystä tullaan antamaan ohjeistusta ennen lähestyvän metsästyskauden alkua.

    ”On mahdollista, että tauti tarttuu koiriin, mutta tartunnat koirilla ovat erittäin harvinaisia. Ruokavirasto suunnittelee ohjeistuksen antamista myös koiria ja kissoja koskien”, Laaksonen toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Lintuinfluenssa leviää suurta kuolleisuutta aiheuttavana muotona. Viranomaiset valmistelevat rajoitustoimenpiteitä. Kotieläiminä kanoja pitävien on nyt huolehdittava taudin torjunnasta. Lemmikkikanat on suojattava kontakteilta luonnonvaraisiin lintuihin.

      Eläintaudit | Lintuinfluenssa leviää ärhäkkänä, tilanne pahempi kuin koskaan: ”Olemme erittäin huolissamme siipikarjaelinkeinon puolesta”

      Tilaajalle
    • Lintuinfluenssan torjuntaa koskevalla asetusmuutoksella pienennetään entisestään riskiä siitä, että tauti muuntuisi herkemmin ihmiseen tarttuvaksi.

      Eläintaudit | Turkiseläinten lintuinfluenssan leviämisen estämiseen valmiudet - tauti lisätty muihin torjuttaviin eläintauteihin

    • Lintuinfluenssa on aiheuttanut Suomessa useita luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemia kuluvan vuoden aikana.

      Eläintaudit | Kokkolan lokkikuolemien aiheuttajaksi varmistui lintuinfluenssa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen