Tehtailija Clas Palmberg on metsänomistaja neljännessä polvessa. ”Metsät ovat minulle sydämen asia.” Kuva: Johannes Wiehn
Woikosken omistaja Clas Palmberg on metsänomistaja neljännessä polvessa – metsillä on tärkeä taloudellinen merkitys
Clas Palmberg rakastaa lentokoneita, nopeita autoja ja metsiään, joita hän ihailee ilmasta käsin lähes päivittäin.Tilaajalle
Nurmaajärven rannalla Mäntyharjulla on Woikosken tehtaan entinen maatila WHD Gård, johon on muutamassa vuodessa rakentunut matkailukohde Woikoski Feeling.
”Vuosisadan alussa oli kirjoittamaton sääntö, että tehtaalla piti olla koeviljelytila, jonka tulokset hyödyttivät pieniä maatiloja”, sanoo Clas Palmberg ja maistaa ravintola Juureskellarin päivän kala-annosta, johon kuuluu grillattuja muikkuja, juurespäreitä, jogurttikastiketta ja tuorekurkkusalaattia. Nimensä mukaisesti ravintola sijaitsee entisessä kellarissa, jonne koetilan juurekset aikoinaan säilöttiin.
”Tila menetti pikkuhiljaa merkityksensä ja rappioitui. Pidin tallissa hevosiani, mutta kun Sari toi sinne omansa, hän sanoi, että niiden niskaan tippuu vettä. Minun hevoseni ovat vedenkestäviä, mutta lupasin uuden katon, jos korjaus ei kestä kauan eikä maksa paljon.”
Siitä se lähti. Vaimo Sari Palmberg, Woikoski Oy:n varatoimitusjohtaja, alkoi kehittää maatilasta matkailukeskusta, joka tarjoaa nyt majoitusta, kokouspalveluja, lähiruokaa, ratsastusvalmennusta sekä fasaaninmetsästystä.
WHD Gårdissa on myös maailman laajin cryoklinikka, jossa on kylmähoitolaitteet ihmisille, hevosille ja koirille. Tarvittava kaasu tulee läheiseltä Woikosken tuotantolaitokselta.
”Kaasuyhtiön spin-off”, Clas Palmberg sanoo. ”Täällä on parikymmentä työntekijää. Kukin koulutetaan kykyjensä ja halujensa mukaan uusiin tehtäviin, valtaa ja vastuuta annetaan. Tallimestari on parhaillaan life coach -koulutuksessa, ja viinimestari opiskelee sommelieriksi.”
Kannukset muiden leivissä
Woikosken tarina alkaa vuodesta 1882, jolloin Clasin isoisän isä August Palmberg perusti Vehkalahdelle kimröökiä eli koivuhiilestä tehtyä väriainetta valmistavan tehtaan.
Vuonna 1890 toiminta laajeni Tirvankoskelle, jonne Augustin vanhempi poika Alfred perusti lisäksi myllynkivitehtaan. Nuorempi veli Bertil, Clasin isoisä, meni Haminan kadettikouluun, josta hänet siirrettiin Venäjälle ulaanikomppaniaan. Hän karkasi Sveitsiin, opiskeli insinööriksi, työskenteli Englannissa, väitteli Saksassa tohtoriksi, palasi Suomeen ja avasi Tirvalle kemiantehtaan vuonna 1913.
”Kun isoisäni siirsi vety- ja happilaitokset Alfredin maille Voikosken partaalle, teollisesta kaasusta tuli yhtiön kivijalka”, Clas Palmberg kertoo.
Kemiantehdas ja voimalaitos otettiin käyttöön vuonna 1918, ilmantislauslaitos vuonna 1933 ja neljä vuotta myöhemmin vetyperoksiditehdas.
Clas kävi Voikosken kansakoulua ja arveli jatkavansa kaasuyrityksen johdossa isänsä Svenin jälkeen. Opintojensa jälkeen hän teki uraa Nokialla ja kyseli väliltä isältä, pääsisikö Woikoskelle, mutta isä sanoi aina ei. Vasta, kun poika perusti kilpailijalle kaasutehtaan Kreikan Pireukseen, isä katsoi, että tämä oli kannuksensa ansainnut.
Woikosken johdossa Palmberg työskenteli vuodesta 1977 vuoteen 2012. Lisäksi hän on yhtiön omistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Keväällä 2016 hän palasi toimitusjohtajaksi.
”Oli alkamassa iso muutosprosessi ja tarvittiin nuori mies puikkoihin”, patruuna sanoo ja virnistää.
Satavuotiaat sukumetsät
Clas Palmberg on metsänomistaja neljännessä polvessa. Isoisä Bertil myi aikoinaan metsiään mutta alkoi ostaa niitä uudelleen Voikoskelle siirryttyään.
”Metsät olivat hänelle turva, eräänlainen pankki. Hän osti paljaita metsiä, maksoi tarkoituksella liikaa ja suututti metsäyhtiöt. Nyt, kun siitä on melkein sata vuotta, metsät ovat aika kypsiä.”
Clas Palmbergillä on metsiä runsaat kaksituhatta hehtaaria. Hänen siskonsa, metsätieteiden kunniatohtori Christel Palmberg-Lerche, työskenteli metsänhoitajana ja oli YK:n alaisessa järjestössä vastuussa maailman metsien kestävästä kehityksestä.
”Isoisäni teki metsäsuojelualueita, joissa metsäkanalinnut saavat olla rauhassa. Meillä on oma luonnonsuojelualue Repovedellä Löppösenluolan ympäristössä ja Matalajärven lähellä.”
Puhuessaan Matalan lähellä olevasta 120-vuotiaasta metsästään Palmberg alkaa innostua.
”Sehän pitää käydä näyttämässä”, hän sanoo ja lähettää samalla kiitoksensa kokille. ”Se on komea ilmasta katsottuna.”
Patruuna ottaa puhelun ja selvittää, onko Pahkajärven alueella toimintaa. Lentäminen ei onnistu Matalalle asti, sillä Karjalan prikaatin tykistö harjoittelee parhaillaan ja metsä sijaitsee varoalueella.
”Eivät ne kyllä tykillä koneeseeni osuisi.”
Clas Palmbeg vei vaimonsa Sarin huviajelulle presidentti J. K. Paasikiven entisellä Cadillacilla. Kuva: Johannes WiehnOma automuseo
Autoista Clas Palmberg on ollut kiinnostunut lapsesta lähtien. Poikasena hän ajeli isänsä Adler-urheiluautoa niin, että isä käytti polkimia ja poika ohjasi. Isoisänsä vuoden 1937 Mercedes-Benz 230 -avoautoa Clas ajoi yksin, sillä sen rattiin ja polkimiin hän ylettyi.
Autoista tuli hänelle keräilykohde, ja nyt niitä on niin paljon, että hän avasi WHD Gårdiin oman automuseon.
Viimeksi hän osti presidentti Paasikivelle olympiavuodeksi 1952 hankitun Cadillacin sekä 30-luvun A-Ford-taksin Viipurista. Samalla tuli ostetuksi T-Ford ja uusi Lontoon taksi. ”Kaikki nämä löytyivät Milanosta. Paasikiven käyttämän Lincolnin annoin mennä toiselle ostajalle.”
Museossa on esillä valkoinen Porsche, jonka tuulilasissa lukee C. Palmberg.
”Rata-auto. Viimeksi ajoin kilpaa Porsche GT3 Cup -sarjassa vuonna 2017. Vauhti on ollut parhaimmillaan kolmattasataa kilometriä tunnissa, mutta en ole koskaan päässyt kuutosvaihteeseen, suorat ovat niin lyhyitä.”
Kokoelman autojen kriteerinä on se, että niillä on Woikoskeen liittyvä tarina. Ne ovat nopeita, historiallisia, erikoisia tai ajokuntoisia. Esillä on esimerkiksi Eläintarhan ajojen kilpureita, Messerschmitt-kääpiöauto ja Keke Rosbergin ensimmäinen kilpa-auto.
Palmberg vaihtaa sanasen museoon saapuneen motoristin kanssa. Tämä kertoo tulleensa BMW:llä, ja ilmenee, että Clas on hankkimassa samanlaista pyörää.
Patruunalla on niin paljon kulkuneuvoja, ettei hän pysy laskuissa – ei edes lentokoneidensa määrässä. Museoautoja on varastoissa monessa paikassa, läheskään kaikki eivät mahdu näytille.
Sari Palmberg arvelee, että menopelejä on yli sata. ”Clas haluaa ostaa muttei myydä.”
Lentäminen verissä
Autojakin suurempi intohimo on lentäminen. Cals Palmberg omistaa kolmanneksen Utin Lento Oy:stä ja säilyttää Utin kentällä osan potkurikoneistaan. Osa on WHD Gårdin kentän hangaarissa. Työmatkat – kuten käynti Ylivieskassa – sujuvat usein lentäen.
Lentokoneet liittyvät suvun historiaan. Clasin isosetä Alfred lahjoitti Suomen Puolustusvoimille yhden sen ensimmäisistä hävittäjistä, joka sai numerokseen 5.
”Hän oli tärkeässä asemassa, kun Ilmavoimia luotiin.”
Vuonna 1936 Palmbergin isä lensi katsomaan Junkers Juniorilla Berliinin olympialaisia Väinö Bremerin kanssa, joka oli sotilaspartiohiihdon olympiamitalisti ja legendaarinen lentäjä. Samainen Bremerin Junkers on ollut kauan Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin katossa.
”Lensin sotaharjoituksissa yli 15 vuotta omalla koneella, hain loukkaantuneita ja vein sissejä vihollisalueelle. Tein samaa kuin Olli Kepsu jatkosodan aikana”, Palmberg kertoo.
”Lentäessäni laskuvarjojääkärikoululle minut määrättiin laskeutumaan kummiin paikkoihin. Kerran suolle, jossa kone alkoi upota lumeen ja veteen, mutta jääkärit nostivat sen pinnalle. Jäin odottelemaan pakkasta, jotta vesi jäätyisi ja pääsisin liikkeelle. Isäntiä kävi selittämässä, kenen hevonen oli uponnut mihinkin ja kadonnut jäljettömiin. Neljältä yöllä sää kylmeni ja pääsin ilmaan.”
Ansiolentäjän lupakirja hänellä on yhä voimassa. Se edellyttää lääkärintarkastusta puolen vuoden välein ja vuosittaista testilentoa. Palmberg näyttää kännykästään kuvan neljän Saab Safir -koneen muodostelmasta.
”Ryhmän nimi on Woikosken Safirit. Lensin Ilmavoimien 100-vuotisjuhlassa hävittäjälentäjän, ilmavoimien testilentäjän ja taitolennon Suomen-mestarin kanssa.”
Mikähän koneista on Palmbergin?
”Kaikki.”
Sari Palmberg päivittelee kauhuissaan miehensä uusinta harrastusta. ”Clas on ostanut taitolentokoneen. Yhtenä päivänä työntekijämme tuli kertomaan, että nyt se tekee ilmassa silmukoita.”
Esittelylennollamme Woikosken patruuna kaartaa omien tehtaidensa yli. Kuva: Johannes WiehnPalveluksessa metsänhoitaja
WHD Gårdin ympärillä metsää on vajaat 400 hehtaaria. Niitä pidetään puistomaisina; talousmetsät ovat toisaalla. Palkkalistoilla on metsänhoitaja, joka ottaa metsänhoidosta päävastuun ja etsii alihankkijat.
”Pidämme säännöllisesti palavereita siitä, missä mennään ja mitä tehdään ja onko istutustarpeita.”
Palmberg kehuu, kuinka taitavasti metsäkoneita nykyään käsitellään. Metsiin ei jää rumia jälkiä. Hänelle metsillä on tärkeä taloudellinen merkitys, mutta joihinkin hän suhtautuu kuin ne olisivat suojelualueita.
”Niin kuin Vehnävuori ja Lassinvuori. Ne ovat kuin Repoveden kansallispuisto pienoiskoossa. Ne saavat olla rauhassa.”
Woikosken metsästrategiassa otetaan huomioon kokonaisuus.
”Metsien monimuotoisuus tarkoittaa minulle sitä, että vanhoja metsiä, tuotantometsiä ja uudisalueita on sopivassa suhteessa ja että metsissä kasvaa eri puulajeja”, Palmberg sanoo.
”Metsämansikoita on turha etsiä vanhoista metsistä, mutta uudistusalueilta niitä löytyy. Vanhat metsät eivät sido enää hiilidioksidia, vaan ne saattavat muuttua hiilen luovuttajiksi. Talousmetsien ensisijaisena tarkoituksena on tasaisen tuoton ylläpitäminen, mutta niissäkin yhtenä arvona on monimuotoisuus.”
Lento yli Repoveden
Kahden laiturin välissä on Cessna 180. Konemallia on käytetty varsinkin Alaskassa ja Afrikassa, sillä kannuspyörän takia sillä voi laskeutua maastoon. Palmbergin koneen alla on kellukkeet.
Pilotti Palmberg ilmestyy laiturille pilottilaseissa ja vihreässä lentohaalarissa, jota on käytetty kuulemma Irakin sodassa. ”Meille keikkatöitä tekevä entinen amerikkalainen lentäjä antoi minulle kaikki lentotarvikkeensa.”
Cessna on tarkoitettu kuudelle matkustajalle, mutta ahdasta on. Turvavyöt päälle, kuulokkeet korville. Tsekkauslistan Palmberg käy läpi samalla, kun hän ohjaa vesitason sopivaan lähtöpaikkaan lahdella.
Kone nousee ilmaan ja suuntaa kohti Woikosken tehtaita.
”Vesilentokone on niin ihana, kun voi ajella millä korkeudella tahansa ja katsella maisemia.”
Palmberg osti koneen legendaariselta saaristolentäjältä Göran Hollstenilta. Tämä lupasi luovuttaa ”vaimonsa” sillä ehdolla, että saa käyttää häntä joskus. Palmberg lupasi lainata Cessnaa, jos Hollsten opettaa, miten lennetään saaristossa.
Ohje numero yksi kuului: ”Muista aina, että voi tulla laiva vastaan.”
Palmberg lentää yli Pitkälammen ja seuraa Nurmaajoen uomaa, jonka hän haluaisi ruopata taimenjoeksi. Hän näyttää myymiään rantatontteja ja kiitää ohi Repoveden kansallispuiston kallioiden, Lapinsalmen ja Mustalamminvuoren. Hänen omat metsänsä ovat Repoveden ympärillä pitkinä suikaleita isonjaon jäljiltä.
”Tuolla on 50-luvun metsäkämppä. Se oli aikaa, jolloin metsäfirmoilla oli omia metsureita ja metsäteknikoita”, Palmberg sanoo mikrofoniin ja kaartaa lähes vedenpinnan tasolle.
Miten Woikosken patruunalla riittää puhtia ja ennen kaikkea aikaa työlleen ja monille harrastuksilleen?
”Aika. Sehän on uusiutuva luonnonvara. Seuraavana päivänä sitä saa uudet 24 tuntia.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2019.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
