
Pamaus. Ja heti perään toinen. Erkki Minkkinen herää kotonaan Viitasaarella. Hän yrittää sytyttää valot, mutta ukkonen on katkaissut sähköt.
Minkkinen nousee vuoteesta ja kävelee olohuoneen ikkunaan. Koko taivaanranta loimottaa punaisena. Salamat lyövät tiuhaan, mutta jyrinää ei enää kuulu.
Kellon viisarit osoittavat kolmea. Minkkinen käy vessassa ja palaa vuoteeseen jatkamaan uniaan.
Aamulla käy ilmi, että yölliset kovat pamaukset johtuivat siitä, että salama iski naapuritontille pirstoen koivun ja sähkötolpan. Sitten soi puhelin. Langan päässä on Minkkisen metsätilan rajanaapuri ja tuttava Jukka Leinonen Konnevedeltä. ”Täällä on metsät nurin ja tiet tukossa.”
Pian puhelin soi uudelleen. Tällä kertaa langan päässä on Minkkisen serkku Kauko Leppänen. ”Konnevesi on pimeänä, kaupat on suljettu, mikään ei toimi.”

Erkki Minkkinen hakeutui metsäalalle jo nuorena. Valmistuttuaan hän työskenteli Tehdaspuu Oy:llä Viitasaaren piirin metsänhoitotyönjohtajana ja vastasi työssään pohjoisen Keski-Suomen metsänhoitotöiden ja alueen metsäteiden suunnittelusta.
”Se oli mielekäs homma, vaikka vähän yksinäinen. Pohjoisen Keski-Suomen metsät tuli kuljettua läpi moneen kertaan”, Minkkinen naurahtaa.
Metsänomistaja hänestä tuli vuonna 1969, kun hän osti enoltaan August Savolaiselta Konnevedellä sijaitsevan Pyydysjärven tilan.
”Eno rupesi suunnittelemaan tilan myyntiä ja sanoi, että aikoo myydä firmalle. Minä sanoin, että älä myy firmalle, kyllä firmalla on metsää, myy minulle.”
Kauppakirja allekirjoitettiin 28. lokakuuta. 56 hehtaaria metsää vaihtoi omistajaa 60 000 markan kauppasummaa vastaan.
Tilan metsät olivat suurelta osin eri-ikäisiä taimikoita tai uudistusaloja, joten Minkkinen pääsi heti pottiputken ja raivaussahan varteen. Määrätietoinen työ metsän eteen tuotti tulosta.
Minkkinen näyttää laskelmaa, johon on säntillisesti koottu tiedot neljästä edellisestä metsätaloussuunnitelmasta. Ensimmäisessä, vuosille 1972–1984 ajoittuvassa metsätaloussuunnitelmassa puustoa on 56 kiintokuutiometriä hehtaarilla. Vuosille 2006–2015 ajoittuvassa suunnitelmassa ollaan jo 123 kiintokuutiometrissä.
Vuosien mittaan entiset taimikot kehittyvät varttuneiksi kasvatusmetsiksi, joiden arvokasvu on parhaimmillaan.
Vuoden 2010 heinäkuun loppu oli hautovan kuuma. Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa mitattiin lämpöennätyksiä. Heinäkuun viimeisen perjantain vastaisena yönä helteet viimein purkautuivat rajuna ukonilmana. Kaakosta luoteeseen kulkenut myrskyrintama repi kattoja ja kaatoi metsää laajoilta alueilta.
Keski-Suomessa pahimmat tuhot otti vastaan Konnevesi. ”Kun niitä uutisia tuli, niin sunnuntaina oli pakko lähteä tutkimusretkelle”, Minkkinen muistelee.
Hän pakkasi evästä reppuun ja ajoi reilun sadan kilometrin matkan Viitasaarelta Konnevedelle. Yhdessä Jukka Leinosen kanssa miehet lähtivät kartoittamaan tuhoja.
”Puuta oli nurin heti tien suusta alkaen. Minulla oli kartta mukana, ja siihen aloin piirrellä Astan tekemiä aukkoja.”
Syöksyvirtaus oli tehnyt pahaa jälkeä, mutta onneksi osa rungoista näytti kaatuneen juurineen. Niistä saisi vielä korjattua puutavaraa.
Puoliltapäivin Leinonen lähti kotiinsa. Minkkinen istui tien varteen syömään eväitään. Sitten hän jatkoi urakkaansa.
”Pari kolme päivää niiden vahinkojen kartoittamiseen kaikkiaan meni.”

Monelle metsänomistajalle oman elämäntyön pirstoutuminen silmänräpäyksessä oli tiukka paikka. Minkkinen suhtautui hävitykseen käytännöllisesti. Näin kävi, ja nyt pitää korjata jäljet.
Yli kymmenen hehtaarin suunnittelematonta aukkoa ja menetettyä arvokasvua enemmän Minkkistä huoletti se, että hän oli vuonna 1999 siirtänyt Pyydysjärven tilan lapsilleen. Lahjakirjassa hallintaoikeus oli pidätetty eliniäksi.
”Sitä virhettä ei pidä tehdä kenenkään”, Minkkinen sanoo nyt.
Heti alkuviikosta Minkkinen soitti ystävälleen Väinö Sikaselle Mikkeliin ja kysyi tältä, onko asia niin kuin hän pelkää sen olevan. Jos Minkkinen nyt tekee ison puukaupan, maksaa siitä veron ja lahjoittaa rahat lapsilleen, joutuvatko lapset maksamaan vielä lahjaveron saamastaan summasta?
”Väinö vastasi, että näinhän se tarkasti ottaen on.”
Asta-myrskyn tuhojen siivoamiseksi solmittu puukauppa peruttiin kiireesti, elinikäinen hallintaoikeus purettiin pikapikaa, ja puukauppa tehtiin uudelleen Minkkisen lasten muodostaman metsäyhtymän nimiin.
”Se oli aika kiemura juttu, mutta sen jälkeen lähti viimein oikeaa rataa menemään se homma.”
Astan jälkeen kiireesti korjattavaa puutavaraa lojui pitkin poikin maakunnan metsiä kymmeniä tuhansia kuutiometrejä. Selvää oli, ettei siinä tilanteessa puukauppoja juuri kilpailutettu.
”UPM ne osti ja pudotti aukkohakkuissa tukin hintaa 10 euroa ja hajakorjattavista puista 25 euroa”, Minkkinen muistelee.
Metsäammattilaisena Minkkinen ymmärsi hinnoittelun, sillä myrskypuu on hankala korjata.
Hakkuut alkoivat elokuussa. Syksyn mittaan Minkkinen kävi tilallaan useampaan otteeseen nauhoittamassa rajalinjoja, jotka olivat hukkuneet kahta puolta rajaa kaatuneiden puiden alle.
Minkkinen muistaa yhä, miten hän syyskuun puolivälissä lähti viemään Kemera-suunnitelmaa Metsäkeskuksen toimistolle.
”Ajelin Konneveden kirkolle ja etsiskelin toimistoa, mutta eihän sitä löytynyt, kun se oli Äänekoskella. Tukkirekkaa kulki kirkolla yhtenä letkana.”
Hyvin alkanut korjuu kuitenkin keskeytyi varoittamatta marraskuussa.
”Otti niin aivoon, että soitin UPM:n konttorille ja kysyin, mikä keskeytyksessä on takana. Vastasivat, että eivät hekään ymmärrä. Jälkeenpäin olen ajatellut, että kai ne ynnäsivät rahojaan Myllykosken tehtaiden oston jälkeen”, Minkkinen vitsailee.
Tammikuussa viimeisetkin hakkuut saatiin päätökseen. Kaikkiaan puuta kertyi Pyydysjärven tilalta 2 627 mottia. Eroa Minkkiseen omaan arvioon, 2 650 mottia, oli vaivaiset 23 mottia.
”Tukkeja ei tietenkään tullut niin paljon kuin arvioin, kun on myrskypuista kyse.”

Vielä piti hoitaa alueen uudistaminen. Minkkinen ajeli UPM:n Hankasalmen konttorille sopimaan uudistamistöistä. 6,1 hehtaaria oli määrä laikkumätästää ja istuttaa kuuselle, 4,3 hehtaaria äestää ja kylvää männylle. Istutuksen Minkkinen ilmoitti hoitavansa oman talkooväen voimin.
Uudistamisen arvioidut kustannukset ilman arvonlisäveroa olivat 6 663 euroa.
Aiempina vuosina Minkkinen oli hoitanut metsässään muokkauskoneista lähtien kaiken itse. ”Tällä kertaa kuitenkin ajattelin, että kun on iso ala kyseessä, niin firman kalusto voisi käydä”, Minkkinen sanoo. Huokaa, ja naurahtaa.
”Ja taas UPM töppäs.”
Maanmuokkaus osui helleviikkoon, ja Minkkinen ajatteli, ettei viitsi niin kuumalla metsään lähteä. Kun hän sitten lähti, kävi ilmi, että konekuski oli äestänyt ja kylvänyt myös kuusikolle tarkoitetut maat.
Minkkinen pohtii tovin, tuleeko jo liiaksi moittineeksi UPM:ää. Ei hänellä mitään yhtiötä vastaan ole. ”Olen heiltä pyytänyt puukauppatarjouksen Astan jälkeenkin.”
Loppujen lopuksi vikaan mennyt muokkaus sovittiin hyvässä hengessä yhtiön edustajien kanssa. Kuuselle varatut kuviot mätästettiin, eikä Minkkisen tarvinnut maksaa väärille alueille tehdystä äestyksestä ja siemenistä.
Taimivarasto sijaitsi Konneveden Istunmäellä Kuhjonlahdessa. Sieltä Minkkinen kärräsi kevään mittaan 10 980 kuusentainta istutusalalle.
”Minulla oli talkoissa kolmen tutun miehen porukka, ja heillä oli tavoite, että joka ukko istuttaa päivässä tuhat tainta. Ja suunnilleen sillä rytmillä se meni.”
Aika on taitava peittämään jäljet. Yhdeksän vuotta Astan jälkeen Pyydysjärven tilan yli pyyhkineestä myrskystä kertovat vain satunnaiset sijoiltaan nousseet kannot. Niiden ympärillä liki kolmemetriset kuusen taimet kurottavat kohti taivasta.
Tänäkin kesänä vuosikasvu on ollut melkein puoli metriä.
”Ennen Astaa minulla oli vain metsäpalovakuutus. Astan jälkeen otin Pyydysjärven tilalle laajan metsävakuutuksen. Nyt olen jo kolmesti saanut sen kautta korvausta”, Minkkinen sanoo.
Pyydysjärven tuoreimmassa, vuosille 2010–2019 laaditussa metsätaloussuunnitelmassa puustoa on 121 kiintokuutiometriä hehtaarilla. Lähes saman verran kuin ennen Astaa.
Metsänomistajien mielistä Asta ei sen sijaan ole haihtunut, tuskin koskaan haihtuukaan.
”Kyllä varmasti jokainen, joka Astan koki, puhuu siitä. Minä ainakin puhun.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/20.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
