• Vihreä talous avaintekijä Suomen menestykselle

    Metsä
    20.7.201216:00
    MT toimitus

    PORI (MT)

    Biotalous on Suomelle iso mahdollisuus, totesivat Suomi-areenan paneelikeskustelun jäsenet tiistaina Porissa.

    ”Metsät ja biotalous ovat meidän mahdollisuutemme houkutella yrityksiä investoimaan Suomeen. Investoinnit auttavat luomaan työpaikkoja”, sanoi vuorineuvos Jorma Eloranta.

    Elorannan mukaan Suomessa on enemmän biokapasiteettia kuin muualla Euroopassa. ”Muutostarve metsäteollisuudessa on ilmeinen. Uusia innovaatioita ja työpaikkoja tarvitaan lisää.”

    Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) totesi nykyisen elämäntavan kuluttavan luonnonvaroja liian nopeasti. ”Ennustettu suuri väestönkasvu aiheuttaa lähitulevaisuudessa kovan kamppailun luonnonvaroista.”

    Niinistön mielestä yhtenä ratkaisuna olisivat korkealle jalostetut puutuotteet. ”Sektoria pitäisi laajentaa yksittäisistä tuotteista laajempiin konsepteihin ja lisätä esimerkiksi puukerrostalojen rakentamista.”

    Niinistön mukaan kunnat ovat puurakentamisessa avainasemassa. ”Kuntalaisten kannattaa vaatia puurakentamisen lisäämistä ja kehittämistä omassa kunnassaan.”

    ST1 Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen korosti väestönkasvun nostavan myös energian hintaa. ”Öljyriippuvuutta tulisi jatkossa vähentää käyttämällä kotimaisia, metsästä saatavia raaka-aineita biopolttoaineen valmistukseen.”

    ”Korkea koulutus- ja osaamistaso kannattaisi hyödyntää tekemällä tuotekehitystä ensin Suomessa ja myymällä osaamista sitten muualle.”

    LAURA KAKKONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vihreä talous
    biotalous
    Suomi
    SuomiAreena
    puurakentaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle