”Metsää pitää ensin rakastaa, jotta sitä osaa hoitaa”, Aino Hagner sanoo. Kuva: Jyrki Luukkonen
Aino Hagnerin sukutilalle löytyi jatkaja lähipiiristä – ”Olemme jättäneet sinne korjuukypsää puustoa, jotta hän saisi jotain tuottoa”
Tamperelainen Aino Hagner peri sisaruksineen sukutilan vuonna 2004. Nyt tilalla on käynnistymässä sukupolvenvaihdos.Tilaajalle
Viisi metsäkaurista käyskentelee Aino Hagnerin omakotitalon pihalla Tampereen Ruotulassa. Pihapiirissä vierailee usein myös kettu, ja lintulauta kuhisee sini- ja talitiaisia.
”Linnuille vien maapähkinärouhetta ja kuorittuja auringonkukansiemeniä, jotta ne eivät tiputtele kuoria maahan hiirille ja rotille. Niitä en välitä ruokkia”, Hagner sanoo.
Eläimiä ja luontoa Hagner on tottunut tarkkailemaan myös sukunsa metsissä. Hän omistaa siskonsa ja veljensä kanssa vanhan sukutilan Kankarisjärven rannalla Jämsänkoskella. ”Äitini sai tilan perinnöksi vuonna 1954, kun isoisäni kuoli. Sen jälkeen siitä tuli meille rakas kesäpaikka.”
Tilalla on noin 35 hehtaaria metsää, vähän peltoa sekä vanhat rakennukset. Ennen vuotta 1954 Hagner ei ollut käynytkään sukunsa tiluksilla.
”Äidilläni ei ollut sinne mitään asiaa. Hän ei tullut toimeen äitipuolensa kanssa, mutta isoisäni kuoltua tilanne muuttui täysin ja heidän välinsä normalisoituivat.”
Äitinsä vielä eläessä Aino Hagner vastusti kovasti ajatusta sukutilan jatkamisesta.
”Lapsena siellä piti aina mennä vesurin kanssa pusikkoon, jossa hyttyset söivät. Pelkäsin, että siitä tulee taas samanlainen työleiri.”
Eläkkeellä metsätöihin
Kun Hagnerin äiti kuoli vuonna 2004, tila metsineen siirtyi Aino Hagnerille ja tämän sisaruksille.
Kaksi vuotta myöhemmin sisarukset muuttivat kuolinpesän maatalousyhtymäksi ja vuokrasivat tilan pellot paikalliselle maanviljelijälle.
”Sovimme, että veli huolehtii rakennuksista, sisko hoitaa kirjanpidon, ja minä vastaan metsistä. Se on hyvä työnjako, ja siten olemme pysyneet väleissä kaikki nämä vuodet.”
Kun Hagner alkoi hoitaa sukunsa metsiä, hän huomasi kiintyvänsä tilaan uudella tavalla. ”Hyvä ratkaisuhan se oli. Metsä on aina ollut minulle henkireikä. Kun suutuin jostain, menin metsään juoksemaan. Tulin siellä rauhalliseksi ja iloiseksi.”
Metsänhoitoon Aino Hagner paneutui toden teolla jäätyään eläkkeelle vuonna 2007.
”Tähtäsin siihen, että kun jään eläkkeelle, voin omistautua metsänhoidolle. Menin heti työväenopiston ja Metsäkeskuksen Metsään-peruskurssille. Se oli erittäin hyvä kurssi!”
Jo ennen kurssia Hagner oli ostanut raivaussahan ja liittynyt Tampereen seudun metsänomistajiin, joka on yksi Etämetsänomistajien Liiton jäsenyhdistyksistä.
”Välillä on turhauttavaa, kun omat voimat eivät enää riitä metsätöihin”, Aino Hagner sanoo. Kuva: Jyrki LuukkonenMetsäsuunnitelman mukaan
Metsätyöt olivat Hagnerille myös oiva ponnin kunnon kohottamiseen. ”Aloitin tarmokkaasti kuntosalilla käymisen, jotta saan raivaussahan käyntiin ja pysyn pystyssä metsässä.”
Vuosien varrella hän on tehnyt metsissään istutuksia ja taimikonhoitoa sekä tietysti myynyt puuta.
”Sain aina kuulla, että kaupunkilaismetsänomistajat eivät huolehdi metsistään. Tunnollisena päätin, että minäpä välitän, ja tein metsässä paljon turhaakin työtä”, Hagner sanoo.
Hän kertoo esimerkiksi raivanneensa taimikoita turhan tiheästi, kunnes naapurissa asuva metsäammattilainen totesi, että seuraavat viisi vuotta taimien voi antaa varttua rauhassa.
Hoitotoimet sukutilalla ovat perustuneet pitkälti metsäsuunnitelmaan, mutta ihan orjallisesti sitä ei Hagnerin mukaan noudatettu.
”Olemme tehneet sen, mihin olemme itse pystyneet, ja lykänneet niitä hoitotoimia, jotka eivät ole olleet kiireellisiä, koska metsä ei ole meidän elanto vaan harrastus.”
Metsätietouttaan Hagner kasvatti toimimalla kuusi vuotta Tampereen seudun metsänomistajien johtokunnassa ja käymällä ahkerasti eri toimijoiden metsäretkillä.
”Teimme tutustumiskäyntejä metsiin ja kävimme yrityksissä. Oli avartaa nähdä, minkälaista tuhoa kirjanpainaja tekee. Se syö metsän täysin raiskioksi.”
Jatkaja löytyi läheltä
Sukupolvenvaihdos on muhinut Aino Hagnerin mielessä kymmenkunta vuotta.
”Irtisanouduin metsätöistä pari vuotta sitten, kun alaselkäni rupesi raivatessa reistailemaan. Siskoni sanoi, että kuule, ei sinun tarvitse tehdä kaikkea. Hänen sanoillaan oli minulle iso merkitys.”
Hagnerin omista tyttäristä ei ole sukutilan jatkajiksi, sillä toisella on hevostila ja toinen asuu maatilalla Etelä-Suomessa. Hagnerin veljellä ei ole lapsia, mutta siskolla on poika ja tyttö.
”Olin yllättynyt, kun siskoni poika otti tilan jatkamisen itse puheeksi. Taloudelliset ratkaisut täytyy nyt miettiä järkevästi, jotta ne olisivat meille kaikille hyväksi”, Hagner sanoo.
Hagnerin siskonpoika työskentelee maanmittausinsinöörinä Kajaanissa. Hän on varttunut maatilalla, harrastaa suunnistusta ja on tehnyt myös raivaustöitä sukunsa metsissä.
”Olemme hirveän helpottuneita ja onnellisia siitä, että hän suostuu jatkajaksi. Pelkäsimme, että pitkä etäisyys muodostuisi esteeksi. Onneksi monia asioita voi tehdä etänäkin.”
Sukupolvenvaihdoksen ajankohtaan vaikuttaa myös se, että tilan metsät ovat nyt siinä kunnossa, että ne on hyvä siirtää seuraavalle polvelle, Hagner sanoo. ”Olemme jättäneet sinne myös korjuukypsää puustoa, jotta jatkaja saisi metsästä jotain tuottoa sijoitukselleen.”
Valmista vuoden sisällä
Tavallisimmat vaihtoehdot metsätilan sukupolvenvaihdoksessa ovat kauppa, lahja tai lahjanluonteinen kauppa. Hagner sisaruksineen saattaa turvautua niistä kaikkiin.
”Sisareni antaa varmaan ennakkoperintöä. Veljestäni en tiedä, vaikka antaisi osittain lahjanakin. Minä olen varmaan se, joka myy”, Hagner pohtii.
Käytännön toimet sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseksi ovat jo alkaneet.
”Olemme antaneet tila-arvion ja uuden metsäsuunnitelman tehtäväksi paikalliselle metsänhoitoyhdistykselle. Tavoitteena on, että ne olisivat valmiit kesään mennessä. Jatkaja oli sitä mieltä, että tarvitsemme mukaan ulkopuolisen asiantuntijan, koska hän itse on kaupassa asianosainen. Se oli minusta viisaasti sanottu.”
Aino Hagner arvioi, että sukupolvenvaihdos voisi toteutua jo lähimmän vuoden sisällä.
Suhde sukutilaan säilyy
Metsänomistajien keski-ikä on Suomessa yli 60 vuotta, ja sukupolvenvaihdoksissa luopujat ovat usein iäkkäitä. Metsätilojen sukupolvenvaihdoksia pitkittävät kiintymys tilaan ja sukulaisten keskinäiset henkilökohtaiset suhteet, Hagner uskoo.
”Meillä on avoin perheyhteisö ja keskusteleva kulttuuri. Olemme sisarusteni kanssa aina olleet yksimielisiä, eikä mistään ole tarvinnut riidellä.”
Aino Hagner iloitsee siitä, että hän voi sukupolvenvaihdoksen jälkeenkin vierailla sukunsa mailla. ”Minulla ja veljelläni on käyttöoikeus äitini kotitaloon niin kauan kuin elämme. Jos tila menisi vieraalle, se olisi totaalisesti pois. Nyt henkinen suhde paikkaan vielä säilyy.”
Jämsänkoskelle Hagner palaa myös kirjoissaan. Hän on kirjoittanut sukunsa vaiheista neljä kirjaa. Niissä metsä ja sen tarjoama toimeentulo ovat vahvasti läsnä.
”Viidettä kirjaa olen aloittanut. Sen tapahtumat päättyvät talvisotaan.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2020.
Ainon vinkit
- Teetä metsäsuunnitelma. Se ryhdittää ajatuksiasi ja tekemistäsi kymmeneksi vuodeksi eteenpäin.
- Liity oman alueesi metsänomistajien yhdistykseen. Saat tietoa, vertaistukea ja uusia ideoita.
- Hakeudu työväenopiston tai Metsäkeskuksen koulutuksiin, sillä yksikin hyvä neuvo voi pelastaa metsäsi tulevaisuuden.
- Osallistu metsätoimijoiden järjestämille retkille. Niillä saat arvokasta tietoa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
