• Vedet liian kuumia ‒ kalastuslupien myynti keskeytetty eri puolilla Suomea

    Tällä hetkellä lupamyynti on keskeytetty kahdeksalla Metsähallituksen kohteella. Tilannetta arvioidaan uudelleen 11.7.
    Tilaajalle
    Lohikalat sietävät kuumuutta huonosti, ja erityisesti vapauttamisesta toipuminen vaarantuu.
    Lohikalat sietävät kuumuutta huonosti, ja erityisesti vapauttamisesta toipuminen vaarantuu.  Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Erä
    4.7.202215:00
    Sari Penttinen

    Metsähallituksen kalastuskohteiden lupamyyntiä on jouduttu sulkemaan lämmenneiden vesien vuoksi eri puolilla maata.

    Monilla kohteilla veden lämpötila on noussut erityisesti lohikalojen kannalta jo kriittisen korkeaksi, tiedottaa Metsähallitus. Tällä hetkellä lupamyynti on keskeytetty kahdeksalla kohteella, ja tilannetta arvioidaan uudelleen 11.7.

    Asiakkaita kehotetaan siirtämään jo hankitut kalastusluvat myöhempään ajankohtaan. Siirrosta ei peritä maksua, mutta siirto on tehtävä ennen kalastusluvan kalastusajan alkamista.

    Metsähallituksen ei ole mahdollista yksipuolisesti peruuttaa jo maksettuja lupia ilman luvanhaltijan suostumusta.

    Maksetun luvan voi tässä poikkeustilanteessa myös perua kokonaan ennen luvan voimassaolon alkamista ja saada rahansa takaisin. Peruutuksesta peritään käsittelykuluna 13 euroa. Maksamattomat luvat voi aina peruuttaa ilman kuluja.

    Lupien siirtämisessä ja perumisessa tulee olla yhteydessä Eräluvat-asiakaspalveluun.

    Asiakkaita kehotetaan siirtämään jo hankitut kalastusluvat myöhempään ajankohtaan.

    Paahtava helle keskeytti lupamyynnin viime perjantaina Iijoen keskiosan, Vikajoen, Hossan sekä Langinkosken kalastuskohteilla. Aiemmin viikolla 28.6. lupamyyntejä keskeytettiin jo Kotalan koskien, Kolima-Keiteleen koskireitin, Karvionkosken ja Keihärinkosken alueilla. Kaikilla näillä kohteilla veden lämpötilaa tarkkaillaan, ja myynnin mahdollisesta jatkamisesta tiedotetaan 11.7. Eräluvat.fi-sivustolla.

    Keskeytyksillä varmistetaan, että kalastus säilyy kestävänä. Jopa Lapissa jokivedet ovat tällä hetkellä lämmenneet paikoin yli 22 asteeseen, joka alkaa olla monille kaloille varsin tukala lämpötila.

    Kohteilla, joilla lupamyynti on nyt keskeytetty, pääasiallisia saaliita ovat lohikalat. Lohikalat sietävät kuumuutta huonosti, ja erityisesti vapauttamisesta toipuminen vaarantuu.

    Kalan vapauttaminen on kalastajalle usein välttämättömyys, sillä saaliiksi voi tulla rauhoitettu kala, kuten alamittainen taimen, harjus tai järvilohi. Lämpimissä vesissä vapauttamista edeltävä väsytys voi aiheuttaa rauhoitetun kalan menehtymisen.

    Lue myös:

    Kuinka lämmintä on Ruunaan, Karvion tai Hossan vesi? ‒ Kalavesien lämpötilat seurantaan

    Haluatko ilmoittaa kala- tai rapuhavaintosi? Luonnonvarakeskus kerää tietoja ja auttaa lajitunnistuksessa

    Artikkelin aiheet
    kalastuslupa
    Metsähallitus
    lohikalat
    kuuma vesi
    kalastusrajoitukset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle