• Kuitupuun hinta-ale kannustaa lannoittamaan

    Lannoitus parantaa metsän kasvua noin kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Varttunutta metsää lannoittamalla voi lisätä puumäärää ja jouduttaa puuston kypsymistä arvokkaaksi tukiksi.
    Asikkala 22.5.2013 Metsälannoitusta helikopterilla H.Schäferin jujttuun.
    Asikkala 22.5.2013 Metsälannoitusta helikopterilla H.Schäferin jujttuun. Kuva: Harri Nurminen
    Metsä
    24.5.201316:05
    MT toimitus

    ASIKKALA (MT) Kuusikuitupuun halpeneminen viime vuosina parantaa metsänlannoituksen kannattavuutta.

    ”Kuitupuun hinta pitää kertoa jopa neljällä, jotta saa tukin hinnan. Ennen kuusikuidun ja -tukin hintaero oli 1,5-kertainen”, huomauttaa Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Yli-Talonen .

    Hintaero on revennyt kuusella myös siksi, että kuusitukin hinta on 2000-luvulla noussut.

    Lannoitteiden hinnat ovat vaihdelleet, levityksen hinta taas on pysytellyt tasaisena. Helikopterilevityksenä lannoitus maksaa 300–500 euroa hehtaarilta. Puusto karttuu lannoituksen ansiosta noin 15 lisäkuutiolla hehtaaria kohti.

    Oikein ajoitettu lannoitus muuttaa metsikön kuitupuuta monin verroin arvokkaammaksi tukiksi. Siksi lannoituksia suunnataan juuri 30–60-vuotiaisiin havupuuvaltaisiin metsiin, joiden arvokasvu on nopeinta. Lannoitusinvestoinnin on laskettu tuottavan noin 15 prosentin koron.

    Metsänlannoituksista 75 prosenttia tehdään helikopterilevityksenä. Menetelmän etu on levityksen tasaisuus, riippumattomuus maasto-olosuhteista ja puustovaurioiden välttäminen.

    Maalevitys traktorilla edellyttää, että kuviolle on ajourat ja maasto kantaa. Maalevityksen etu on edullisuus ilmalevitykseen verrattuna, ja se sallii yksittäistenkin kohteiden toteuttamisen.

    Artikkelin aiheet
    metsänlannoitus
    kuitupuu
    kuusitukki
    Asikkala
    metsänhoitoyhdistys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua