• Suomen Luonto: Lauhat talvet voivat tuoda saksanhirven Suomeen – ainakin yksi eläin on jo liikuskellut Ruokolahdella

    Saksanhirvestä eli isokauriista on tehty useita havaintoja viime vuosina.
    Saksanhirvi on luonnonvarainen eläin, mutta sitä myös tarhataan yleisesti. Kuva Uudesta-Seelannista.
    Saksanhirvi on luonnonvarainen eläin, mutta sitä myös tarhataan yleisesti. Kuva Uudesta-Seelannista. Kuva: Satu Lehtonen
    Metsä
    11.2.202008:58
    Henrik Hohteri

    Kun talvet leudontuvat, moni lumisiin talviin erikoistunut eläin menettää kilpailuetunsa, kertoo Suomen Luonto.

    Suomeen voivat levitä lajit, jotka ovat sopeutuneet lumettomiin talviin. Yksi sellainen on saksanhirvi eli isokauris.

    Sen tarhatusta alalajista maraalista on tehty viimeisen parin vuoden aikana useita havaintoja Ruokolahdella ja Parikkalassa. Maraalia on tarhattu Venäjällä lähellä Suomen rajaa.

    Nisäkäsasiantuntija Juha Valste kertoo Suomen Luonnon haastattelussa, että saksanhirvi on tehokas lisääntyjä.

    Lauhat talvet hyödyttävät myös rusakkoa ja metsäkaurista. Villisika menestyy erityisesti, jos routa ei mene liian syvälle. Lauhojen talvien lisäksi metsäkaurista ja villisikaa ovat auttaneet riistaruokinnat.

    Lumettomuudesta kärsii esimerkiksi talvella valkoturkkinen metsäjänis.

    Myös myyriä lumettomuus haittaa, sillä lumipeite antaa niille talvisin suojaa.

    Suomen Luonto: Lauhan talven menestyjät

    Artikkelin aiheet
    saksanhirvi
    ilmastonmuutos
    talvet
    riista
    SuomenLuonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle