• Sääksi pesii korkean männyn latvaan, eikä pesäpuuta saa kaataa

    Sääkset valitsevat pesäpuuksi tasalatvaisen ylispuumännyn. Pesäpuusta tulisi olla esteetön näkyvyys kaikkiin suuntiin.
    Tilaajalle
    Talvella 2018 Lammin Evolla tehtiin harvennushakkuun yhteydessä pesäpuun ympärille avointa tilaa vieruspuita yläharventamalla. Kuva Ilmari Häkkinen
    Talvella 2018 Lammin Evolla tehtiin harvennushakkuun yhteydessä pesäpuun ympärille avointa tilaa vieruspuita yläharventamalla. Kuva Ilmari Häkkinen Kuva: Ilmari Häkkinen
    Metsä
    17.5.201816:00
    Ilmari Häkkinen ja Juhani Koivu

    Suojelutyön tuloksena sääksi eli kalasääski on noussut silmälläpidettävästä lajista elinvoimaisten joukkoon. Nykyään Suomessa pesii 1 000–1 200 sääksiparia. Vielä 1970-luvun alussa pesivä kanta oli vaikeuksissa ympäristömyrkkyjen, pesien tuhoutumisen ja ihmisen aiheuttaman uhan vuoksi.

    Kannan suurentumista on osaltaan auttanut sääksen pääasiallisten ravintokalojen kuten lahnan- ja särjensukuisten kalojen runsaus, eikä enää tavata ympäristömyrkkyihin kuolleita sääksiä. Joitakin hauleihin kuolleita löytyy, mutta nekin ensisijaisesti muuttoreitin varrelta.

    Sääksien pesinnän onnistuminen edellyttää sitä, että metsissämme on tarjolla sopivia pesäpuita ja että pesintä voi toteutua häiriöttä.

    Vuosien seurantatutkimuksen perusteella sääksen suojeluun keskittynyt Sääksisäätiö on laatinut yhteistyössä UPM Metsän kanssa ohjeet sääksen pesäympäristön metsänhoidosta. Sääksisäätiön verkkosivuilta löytyvät ohjeet on suunnattu metsänomistajille ja metsäammattilaisille.

     

    Taulu kertoo pesästä

    Suomen metsissä on tiedossa arviolta 2 000 sääksen pesäpaikkaa, joista vuosittain noin puolet on asuttuna. Asumattomat pesät muodostavat tärkeän vaihtopesien verkoston.

    Luonnonsuojelulain perusteella sääksen pesäpuu ja pesä ovat pysyvästi rauhoitettuja silloinkin, kun pesä ei ole käytössä.

    Metsänomistajien suhtautuminen sääksiin ja niiden pesiin on Sääksisäätiön näkemyksen mukaan nykyään erittäin myönteinen. Metsänomistajalla ei liene mitään tarvetta yksittäisen puun kaatamiseen, mutta jos pesäpaikkaa ei tiedetä, voi hakkuiden yhteydessä tapahtua vahinkoja. Sääksisäätiö tekee yhteistyötä metsäalan organisaatioiden kanssa, jotta sääksen pesäpaikat olisivat etukäteen tiedossa.

    Rauhoitustaulu puun kyljessä kertoo, että pesä on tiedossa ja seurannan kohteena. Uusista pesistä kerätään tietoa Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, johon metsänomistajien pyydetään välittämään havaintonsa.

     

    Pesiä ja tekopesiä

    Sääksi valitsee pesäpuuksi useimmiten männyn edellyttäen, että puuhun on vanhuuttaan kehittynyt tasalatvus ja että puu nousee ylispuuna muun metsän yläpuolelle. Linnut yrittävät pesiä heikommissakin latvuksissa, mutta syysmyrskyt ja lumitaakka tekevät pesistä lyhytikäisiä. Myös entisaikojen kolmiomittaustornit olivat sääksien suosimia pesäpaikkoja.

    Sääksen pesäpuutarve voidaan ottaa huomioon metsänhoidossa niin, että säästöpuita valittaessa etsitään latvukseltaan sopivia tai sellaiseksi kehittyviä puuyksilöitä tulevaisuuden pesäpuiksi.

    Vuosien mittaan lintujen kelokapuloista kokoama pesälinna voi saavuttaa yli metrin korkeuden, ja lopulta puun latvus murtuu pesän painon alla. 1970-luvulla lintuharrastajat alkoivat rakentaa sääksille pesäalustoja alas pudonneiden pesien tilalle ja sopiviin metsäkohteisiin myös uusia.

    Tekopesän rakentaminen vaatii aina maanomistajan luvan.

    Rakennetuilla pesäalustoilla pesii nykyisin merkittävä osa sääksikannastamme. Sääksirengastajat tarkastavat vuosittain eri puolilla maata tiedossa olevat pesäpaikat ja rengastavat poikaset.

     

    Näkyvyys joka suuntaan

    Näkyvyys pesältä eri suuntiin näyttää olevan sääksien pesäpaikkavalinnan kannalta ratkaiseva tekijä. Yhä useampi vanha pesäpuu on kuitenkin jäämässä lähipuiden latvuksen peittoon, jolloin sääkset lähtevät etsimään uutta paikkaa.

    Tilanteeseen voidaan puuttua siten, että pesäpuun lähiympäristön puustoa käsitellään yläharvennuksella. Näin saadaan riittävän avoin näkymä palautetuksi vuosiksi eteenpäin.

    Mikäli sääksen pesä sijaitsee tulevalla uudistushakkuualalla, pesäpuun ympärille tulee jättää tuulelta suojaavia, mielellään matalampia säästöpuita. Sääksi voi kyllä kelpuuttaa aukon keskelle jätetyn yksittäisen pesäpuun, mutta vaarana on, että se kaatuu syysmyrskyissä.

    Metsänomistajat ovat yleisesti hyväksyneet nämä metsänhoidon rajoitukset ja säilyttäneet myönteisen asenteensa sääksiin. Pesäympäristön huomioon ottavalla metsänhoidolla sääksellä näyttää olevan hyvät edellytykset sopeutua talousmetsiin.

    Artikkelin kirjoittajista Juhani Koivu on Sääksisäätiön toiminnanjohtaja ja Ilmari Häkkinen Sääksisäätiön puheenjohtaja.

     

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2018.

    Avaa artikkelin PDF

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle