• Metsästyskausi päättyi majavajahtiin – Millaista on passissa, kun vastapelurina on herkkävaistoinen ja arka ahertaja?

    Kevään viimeisessä majavajahdista passimiehestä tulee helposti lintubongari.
    Valmistavat toimet. Esko Rötkö ja Jouni Tolvanen rikkovat hieman risupatoa, jotta majava ilmaantuisi sitä korjaamaan.
    Valmistavat toimet. Esko Rötkö ja Jouni Tolvanen rikkovat hieman risupatoa, jotta majava ilmaantuisi sitä korjaamaan. Kuva: MARJA SEPPÄLÄ
    Metsä
    21.5.201910:00
    Pekka Ervasti

    Ensimmäinen ajatus loppukevään majavapassissa on, että jahtimies tarvitsisi kuulosuojaimet – ei laukauksen äänen vaimentamiseen, vaan lintujen mekastukselta suojautumiseen.

    Keväinen ilta Savitaipaleen Härkkimenojan vierellä on täynnä kosiovimmaisten lintujen viheltelyä, kurnutusta, piipitystä ja kujerrusta. Passimies istuu laulavan lintukirjan sisällä.

    Ero syysräntäiseen hirvipassiin on miellyttävä. Leppeässä illassa piisaa valoa ja heräävän luonnon tuoksuja. Koska elokuussa alkava majavakausi jatkuu huhtikuun loppuun, kaikesta tästä ihanuudesta pääsee nauttimaan sesongin vedellessä viimeisiään.

    Ennen kuin on päästy passiin, on pitänyt tehdä kokonaisvaltaisia valmistelu- ja suunnittelutoimia.

    Jahtipäällikkö Ari Kylliäisen kotona jaetaan passipaikat majavanmetsästäjille, jotka ovat tulleet Savitaipaleelle nimenomaan tätä jahtia varten eri puolilta maata säännöllisesti joka kevät vuodesta 1996.

    Maaston mukaan. Majavapassissa metsästäjän on hyvä naamioda myös kasvonsa.
    Maaston mukaan. Majavapassissa metsästäjän on hyvä naamioda myös kasvonsa. Kuva: MARJA SEPPÄLÄ

    Hyvissä ajoin ennen jahtipäivää Kylliäinen on kerännyt tuttavilta ja kylänmiehiltä tiedustelutietoa pitäjän majavien liikkeistä. Tämän perusteella passipaikat jaetaan porukan kesken. Maastopukuiset äijät lähtevät parin, kolmen miehen joukkueissa eri suuntiin alkuasukasoppaan saattamana.

    Ennen lähtöä Härkkimenojalle Kylliäinen vielä piirtää etusormellaan pihahiekkaan toimintasuunnitelman. "Tuossa on joki ja tuossa majavan pato. Toinen äijä passiin tuohon maapesän viereen ja toinen menee padon lähelle. Pysykää tuulen alapuolella!"

    Jouni Tolvanen nyökkää ja pakkailee reppuunsa naamiokuvioista kasvosuojusta. Majavapassissa pitää sulautua maastoon. Vastapeluri on herkkävaistoinen ja arka ahertaja, joka säikkyy pienintäkin häiriötä.

    Majavapadon yli ryöppyävän veden kohina kuuluu jo kaukaa, kun Jouni ja oppaaksi lähtenyt Esko Rötkö astelevat kohti ruopatun ojan uomaa.

    Talttahampaan tekosia. Majavasta on merkkejä pitkin joen rantaa.
    Talttahampaan tekosia. Majavasta on merkkejä pitkin joen rantaa. Kuva: MARJA SEPPÄLÄ

    Mikään ei ole niin viisas kuin insinööri – paitsi majava. Tämä käy selväksi, kun pato tule näkyviin. Risuista ja puunpätkistä taitavasti konstruktoitu patorakennelma katkaisee muutaman metrin levyisen ruskeavetisen ojan niin, että vedenpinta pysyy yläpuolella korkeammalla kuin alavirrassa. Tulvittamalla ylävirtaa majava saa aikaan rehevän vesiviljelmän, jonka antimia se hyödyntää koko vuoden.

    Haapa on majavan herkkua. Rötkö on asettanut penkalle muutamia meheviä haavanoksia houkutukseksi. Oksat on sidottu kiinni puihin, ettei otus kuskaisi niitä kotisohvalleen.

    Tuoreissa oksissa näkyy talttahampaan viiltoja. Joku on jo käynyt nauttimassa muutaman haukkapalan.

    Majava vahtii patoaan isännän elkein. Tolvanen ja Rötkö käyvät potkimassa rakennelmaa sen verran hajalle, että vesi pääsee tulvimaan sen ylitse. Toivoa sopii, että virtaukset herkästi aistiva padon omistaja ilmaantuisi paikalle korjaushommiin.

    Majavan kyttäys jatkuu pitkälle yöhön, mutta lattahäntä pysyy piilossa.
    Majavan kyttäys jatkuu pitkälle yöhön, mutta lattahäntä pysyy piilossa. Kuva: MARJA SEPPÄLÄ

    Alkaa pitkä odotus. Jouni vetää naamiohupun kasvoille ja istahtaa liikkumattomaksi reppujakkaralle. Haulikko lepää polvien päällä.

    Lehtokurppa tekee illan ensimmäisiä kurnuttavia lentokierroksiaan jokimetsikön päällä. Teeri aloittaa soitimensa vähän myöhemmin ja hämärissä orkesteriin liittyy kaulushaikaran fagotti.

    Siihen se sitten jääkin. Lukuun ottamatta lintuja ja muutaman, pystykorvan kokoisen hyttysen sinnikästä pyrkimystä passimiehen iholle, kyttäysilta jää ilman muita tapahtumia. Majava pitää komean nahkansa – ainakin ensi elokuuhun asti.

    Artikkelin aiheet
    metsästys
    majava
    Savitaipale
    luonto
    metsästyskausi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua