• Pohjois-Suomi toivoosiirtymäaikaa mhy-lakiin

    Metsä
    13.5.201316:00
    Juha Kaihlanen

    Pohjois-Suomen metsänomistajien liitto toivoo, että uusi metsänhoitoyhdistyslaki tulisi voimaan kaavailtua vuoden 2015 alkua myöhemmin.

    Uuden lain aiheuttama jäsenmaksukertymän mahdollinen vähennys ja kemeravarojen niukkuus ovat pohjoissuomalaisten mielestä huono yhdistelmä.

    Metsänhoitoyhdistyslain muuttamisesta ja liiton sääntöuudistuksesta käytiin vilkas keskustelu Pohjois-Suomen metsänomistajien liiton vuosikokouksessa perjantaina Oulussa.

    Kokousväki oli huolissaan edunvalvonnan yhtenäisyyden mahdollisesta murenemisesta, kun metsänomistajien liittojen toiminta loppuu.

    ”Harmi lopettaa hyvää liittoa”, Esko Piipponen kiteytti.

    Pohjois-Suomessa kolmen maakunnan yhteiseen edunvalvontaan ollaan oltu tyytyväisiä. Nyt vaarana nähdään, että edunvalvonta sirpaloituu maakuntakohtaiseksi.

    ”Metsänomistajien liiton rooli pohjoisessa on tärkeä. Liiton purkamisessa palataan maakunnalliseen nurkkakuntaisuuteen”, Matti Heikkilä varoitteli.

    ”Yhteen hiileen puhaltaminen on jatkossakin tärkeää Pohjois-Suomen erityisasioiden toteutumisen kannalta”, Eero Törmänen sanoi.

    Ari Korhonen uskoi, että kaksiportainen edunvalvonta riittää, ja että Pohjois-Suomen erityispiirteet pystytään hoitamaan.

    Tauno Partanen epäili, että politiikka astuu nyt mukaan kuvaan, eivätkä kaikki lähde jäseniksi.

    Pirkko Laitinen korosti, että naisia pitää saada lisää päättäjiksi. Marjut Silvast puolestaan kannusti ottamaan metsänomistajanaiset huomioon ylipäätään suunnittelussa.

    Timo Pietilä muistutti, että etämetsänomistajat haluavat olla jatkossakin mukana kehittämässä edunvalvontaorganisaatiota.

    Hallituksen jäsenmääräksi päätettiin äänestyksen jälkeen kahdeksan.

    Hallitukseen valittiin Heikki Moilanen, Pekka Lehto, Kosti Hietala, Juhani Kumpulainen, Pirkko Aaltonen, Matti Heikkilä, Timo Jumisko ja Ari Heikkinen.

    Yhtä mieltä kokous oli siitä, että Pohjois-Suomeen tarvitaan lisää puunkäyttöä, joka olisi myös nykyistä monipuolisempaa.

    JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsänhoitoyhdistyslaki
    Pohjois-Suomi
    metsänomistajien liitot
    edunvalvonta
    puunkäyttö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio