• Venäläisen puun korvaaminen pistää korjuuketjut koville – vaikka puuta Suomessa riittäisi, sen korjaamiseen ja kuljettamiseen tarvitaan kalustoa

    MTK esittää helpotuksia nuoren metsän kunnostuksen kemeratuen ehtoihin.
    Kotimaan metsissä riittää harvennusrästejä.
    Kotimaan metsissä riittää harvennusrästejä. Kuva: Miska Puumala
    Metsä
    7.3.202212:30
    Jarmo Palokallio

    Suuret metsäyhtiöt kertoivat viime viikolla keskeyttävänsä puun tuonnin Venäjältä. Puuntuonnin katkeaminen pakottaa yhtiöt lisäämään puunhankintaa kotimaasta, mutta samalla ne valmistautuvat lisäämään puun tuontia Baltiasta ja Ruotsista.

    Metsäyhtiöt alkoivat viime viikolla ajaa alas toimintojaan Venäjällä. Stora Enso ilmoitti ensimmäisenä lopettavansa samalla myös venäläisen puun tuonnin. Yhtiö toi viime vuonna Venäjältä noin 2,7 miljoonaa kuutiometriä puuta.

    UPM kertoi, ettei se tarvitse tällä hetkellä venäläistä puuta Paperiliiton lakon takia. Viime vuonna yhtiö toi Venäjältä pari miljoonaa kuutiometriä puuta.

    Metsä Group yhtyi rintamaan pienen harkinnan jälkeen. Se toi viime vuonna Venäjältä noin miljoona kuutiometriä puuta Suomeen ja Ruotsiin.

    Metsäyhtiöiden puuntuonti Venäjältä kipusi 16 miljoonaan kuutiometriin vuonna 2005. Sen jälkeen tuonti romahti, kun presidentti Vladimir Putin asetti sille rajoituksia. Hän yritti vientitullien avulla pakottaa metsäyhtiöt investoimaan Venäjälle.

    Viime vuosina puun tuonti Suomeen on noussut noin miljoonaan kuutioon kuukaudessa. Samalla venäläisen puun vuosituonti on palautunut 9-10 miljoonaan kuutiometriin.

    Ukrainaan hyökkäyksen vastatoimena toteutuva venäläisen puuvirran tyrehtyminen pistää kotimaiset korjuuketjut koville. Vaikka puuta riittäisi, sen korjaamiseen ja kuljettamiseen tarvitaan kalustoa.

    "Metsissä riittää hakkuurästejä, mutta niiden korjuusta ja kuljetuksesta tulee suuri haaste. Polttoaineen hinnan nousu lisää puolestaan kustannuksia", myöntää MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

    Tiirola toivoo, että kestävän metsätalouden rahoituksen ehtoja kohtuullistetaan uuteen tilanteeseen sopivaksi. Sillä saataisiin nuoren metsän kunnostukset vauhtiin.

    "Puun tarjontaa syntyy kysynnän kautta. Ja pitää muistaa, että yhtiöt saavat täysillä pyöriviltä sahoilta aiempaa enemmän haketta", muistuttaa Tiirola.

    Kotimaisen puun käytön lisäämisen yksi ongelma on, että tuontipuuta eniten käyttäneiden kaakkoissuomalaisten tehtaiden ympärillä metsien käyttöaste on ennestään korkea. Hakkuusäästöjä löytyy pohjoisempaa.

    Kotimaisen puun lisäksi yhtiöt aikovatkin lisätä puun tuontia Itämeren altaan alueelta.

    Lue myös:

    Stora Enso lisää kotimaisen puun hankintaa, kun tuonti Venäjältä loppuu

    Valtion metsistä ei ole Venäjän tuontipuuta korvaamaan – "Emme kykene missään nimessä paikkaamaan vähenemistä"

    Metsäteollisuus on puun lisäksi riippuvainen venäläisestä maakaasusta

    Puun tarjontaa syntyy myös kysynnän kautta. Mikko Tiirola

    Artikkelin aiheet
    venäläisen puun tuonti
    kotimainen puu
    metsäyhtiöt
    korjuuketjut
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle