• Ärhäkkä sienitautitappaa katajia

    Metsä
    5.7.201316:00
    Katja Lamminen

    Katajat ovat ruskeina koko Suomessa Lapin rajoille asti. Pohjoisimmat havainnot taudista ovat Simosta ja Pudasjärveltä.

    Erikoistutkija Risto Jalkanen Metsäntutkimuslaitoksesta kertoo, että syynä on katajansurma-tauti. Sen aiheuttaa Stigmina-niminen sieni.

    Tautia kutsutaan myös katajankaristeeksi, mutta se on Jalkasen mielestä liian lievä nimitys, koska sieni tappaa neulasten lisäksi myös versot ja oksat.

    Isotkin katajat voivat ruskistua lähes latvaan asti. Latvaan edetessään sieni tappaa koko puun.

    ”Katajia on hävinnyt paljon muun muassa sähkölinjojen alta”, Jalkanen toteaa.

    Sieni runsastui erityisesti vuoden 2005 kesällä, jolloin satoi poikkeuksellisen paljon. Myös viime kesänä vettä tuli kuin aisaa, joten olosuhteet sienen leviämiselle olivat suotuisat.

    Jos kesän lopusta tulee kuiva, sienen eteneminen voi pysähtyä. Jos on sateista, sienen saastuttamien puiden latvat voivat kuolla.

    Jalkasen mukaan on vaarana, että iso osa Suomen katajista kuolee tautiin.

    KATJA KOLJONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kataja
    sienitauti
    Stigmina
    Metsäntutkimuslaitos
    kasvintuho
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle