• Suuri yleisö löysi Seitsemisen – 40 vuotta täyttävän kansallispuiston ulkoilureittejä ja taukopaikkoja lisätään

    Seitsemisen kansallispuisto Pirkanmaalla täyttää 40 vuotta. Juhlavuoden merkeissä päivitetään kansallispuiston tulevaa käyttöä linjaava hoito- ja käyttösuunnitelma.
    Multiharjun aarnimetsä on eteläisen Suomen laajin aarnimetsä ja lajinsa vanhimpia alueella. Se suojeltiin jo yli sata vuotta sitten, vuonna 1910.
    Multiharjun aarnimetsä on eteläisen Suomen laajin aarnimetsä ja lajinsa vanhimpia alueella. Se suojeltiin jo yli sata vuotta sitten, vuonna 1910. Kuva: Salla Penttila
    Metsä
    18.2.202215:45
    MT toimitus

    Metsähallitus päivittää Ylöjärvellä Pirkanmaalla sijaitsevan Seitsemisen kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Suunnitelmalla tarkennetaan kansallispuiston perustamisen ja luonnonsuojeluohjelmien tavoitteita sekä sovitetaan ne yhteen alueen muiden käyttömuotojen kanssa.

    Paikallisten asukkaiden, yrittäjien, yhdistysten ja muiden sidosryhmien tarpeiden huomioiminen on tärkeää suunnitteluprosessissa, Metsähallitus kertoo tiedotteessaan.

    ”Kaikilla Seitsemisen kehittämisestä kiinnostuneilla on mahdollisuus kertoa näkemyksensä. Kansallispuistossa liikkuville ja alueesta kiinnostuneille julkaistaan karttapohjainen verkkokysely", kertoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Teemu Rintala.

    "Toivomme ihmisten kertovan mielipiteitä, kehittämisehdotuksia ja muita ajatuksia kansallispuiston nykytilasta ja tulevaisuudesta. Koronatilanteesta riippuen tulemme myös järjestämään yleisötilaisuuksia."

    Seitsemisen edellinen hoito- ja käyttösuunnitelma laadittiin vuonna 2008. Tuosta ajasta käyntimäärät ovat lisääntyneet merkittävästi, eikä vanha suunnitelma enää vastaa nykypäivän tarpeisiin.

    Viime vuonna puistossa kävi noin 50 000 ihmistä.

    "Puistossa on kattava reittiverkosto, mutta reittien ja taukopaikkojen täydentäminen on tarpeen huomioiden käyntimäärien kasvu ja uudet liikkumismuodot. Tavoitteena on luontomatkailun ja virkistyskäytön järjestäminen kestävällä tavalla", Metsähallituksen puistonjohtaja Tuula Peltonen kertoo.

    Seitsemisen kansallispuisto edustaa ainutlaatuista pirkanmaalaista metsä- ja suoluontoa. Erikoisuutena ovat alueelle hiljattain vapautetut metsäpeurat. Seitsemisen yhteydessä sijaitsee vuonna 1859 perustettu Koveron kruununmetsätorppa, joka rakennusperintöineen ja perinnemaisemineen tuo arvokkaan lisän kokonaisuuteen.

    Lue myös

    Seitsemisessä ovat eteläisen Suomen suurimmat aarnimetsät

    Seitsemisessä ja Lauhanvuoressa vaeltaa vapaana jo lähes 40 metsäpeuraa

    Artikkelin aiheet
    Seitsemisen kansallispuisto
    Pirkanmaa
    Metsähallitus
    luontomatkailu
    metsäpeura
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio