• Metsä nyt: Dronella kirjanpainajia vastaan

    Stora Enso kehittää palvelua, jolla kirjanpainajatuhot havaitaan pienoiskoptereiden avulla jo ennen kuin ihmissilmä pystyy ne näkemään.
    Tilaajalle
    Ilmaston lämpenemisen myötä kirjanpainajatuhojen arvioidaan kasvavan. Dronella voidaan nopeasti ja tehokkaasti tutkia, onko kuusikko altistunut tuhoille.
    Ilmaston lämpenemisen myötä kirjanpainajatuhojen arvioidaan kasvavan. Dronella voidaan nopeasti ja tehokkaasti tutkia, onko kuusikko altistunut tuhoille. Kuva: Stora Enso
    Metsä
    28.5.202011:00
    Anne Soininen

    ”Kirjanpainaja on taloudellisesti merkittävin kuusen tuholainen Suomessa”, sanoo Stora Enson metsäasiantuntija Saana Pulkkinen.

    Kirjanpainajahyönteisten parveilu alkaa yleensä toukokuun loppupuolella, kun ilman lämpötila on parikymmentä astetta.

    Metsänomistajien on hyvä alkukesästä tarkkailla etenkin hakkuualueiden reunoilla olevia kuusia ja metsissä olevia tuulenkaatoja. Jos puiden pinnoille on ilmestynyt pieniä kahvinruskeita purukasoja, puuhun on iskeytynyt kirjanpainaja.

    Stora Ensossa on kehitetty menetelmää, jolla metsien terveyttä voi seurata virtuaalisesti hyödyntämällä pienoiskoptereiden eli dronejen keräämää tietoa.

    Droneen kytketty multispektrikamera kuvaa valon eri aallonpituuksia ja tunnistaa puut, joiden nestekierto on häiriintynyt.

    ”Kirjanpainajan toukat syövät puun nilakerrosta ja katkaisevat puun sisäisen nesteidenkierron. Kun nesteiden määrä vähenee ja havunneulasten solut kuivuvat, neulaset heijastavat auringonsäteitä eri tavalla. Dronella voimme kuvata valon heijastuvuutta niin näkyvän valon kuin lähi-infrapunan aallonpituuksilla”, kertoo Pulkkinen.

    Se tarkoittaa, että kamera tunnistaa sairastuneen puun jo ennen kuin ihmissilmä pystyy sitä havaitsemaan.

    ”Kirjanpainajatuhojen estämisessä nopeus on valttia. Dronejen avulla voimme kartoittaa suurempia alueita nopeammin ja näemme jo varhaisessa vaiheessa, ovatko puut sairastuneet.”

    Aina puun sairastumisen syynä ei ole kirjanpainaja.

    ”Tällä menetelmällä saamme kuitenkin hälytysmerkin, että on syytä lähteä paikan päälle metsään tarkistamaan tilanne.”

    Hyötyä metsänomistajille

    Dronekuvauspalvelua on tarkoitus lähitulevaisuudessa tarjota myös yksityisille metsänomistajille.

    ”Tällä hetkellä laskentamallimme luokittelee puut terveiksi, sairaiksi tai kuolleiksi 86 prosentin tarkkuudella. Se on hyvä tulos, mutta ennen palvelun markkinointia haluamme kerätä vielä lisää materiaalia ja tarkentaa mallia”, sanoo Pulkkinen.

    Palvelun avulla metsänomistaja saa nopeammin ja parempaa tietoa metsiensä terveydestä ja pystyy paremmin kohdentamaan vaikkapa hakkuutoimenpiteitä.

    ”Metsänomistajan ei välttämättä tarvitse itse käydä koko metsää läpi, vaan hän voi palvelusta nähdä kuolleiden puiden keskittymät ja sen, onko niiden ympärillä sairastuneita puita. Silloin hän ehtii saada vielä tukista jalostushyödyn ennen kuin kuolleita puita tulee enemmän.”

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/20.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    kirjanpainaja
    dronet
    metsänhoito
    teknologia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle