• Metsä Board kasvattaa etumatkaa taivekartongin tekijänä Euroopassa

    Metsä Boardin vanhin yksikkö on Takon kartonkitehdas Tampereella Tammerkosken rannalla, jossa puunjalostus alkoi jo 1865. Kari Salonen
    Metsä Boardin vanhin yksikkö on Takon kartonkitehdas Tampereella Tammerkosken rannalla, jossa puunjalostus alkoi jo 1865. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Metsä
    12.12.201415:00
    Juha Kaihlanen

    Metsä Board tekee painopapereita vielä kolmella koneella Husumin tehtaalla Ruotsin Örnsköldsvikissä. Paperien tuotanto loppuu.

    Yhdellä paperikoneella Husumissa on jo ajettu osaksi laineria eli pahvilaatikoiden pintakerroskartonkia. Kyseinen kone muunnetaan nyt kokonaan lainerikoneeksi, jolloin sen tuotanto kasvaa nykyisestä 100 000 tonnista 300 000 tonniin vuodessa.

    Toisen vanhan paperikoneen tilalle rakennetaan 170 miljoonaa euroa maksava taivekartonkikone, joka pystyy valmistamaan korkealaatuisiin kuluttajapakkauksiin käytettävää taivekartonkia 400 000 tonnia vuodessa.

    Kolmas paperikone puretaan. Muutostyöt tehdään vuoden 2016 aikana.

    Husumissa jatkaa Euroopan suurimpiin lukeutuva sellutehdas, joka keittää havu- ja koivusellua yhteensä 750 000 tonnia vuodessa.

    Metsä Board tekee kartonkeja Kemissä, Äänekoskella, Kyröskoskella ja Simpeleellä.

    Metsä Boardin toimitusjohtajan Mika Joukion mukaan Husum osoittautui uuden investoinnin paikkana kaikkein kustannustehokkaimmaksi tuotettua tonnia kohti.

    ”Siellä on suuri kaksilinjainen sellutehdas, tehokas voimalaitos ja oma satama. Kaikki infra on valmiina”, Joukio perustelee.

    Investointien jälkeen Husum on 700 000 tonnin kartonkien ja 750 000 tonnin sellun tuotantokapasiteetilla Metsä Boardin suurin yksikkö.

    Husumin taivekartonkikone tarvitsee ctmp-massaa eli kemihierrettä, jota tehdään Kaskisissa Pohjanlahden toisella puolella.

    Kemihierre on sellun ja mekaanisen massan välimuoto. Siinä lyhyen kemiallisen käsittelyn jälkeen hake kuidutetaan mekaanisesti. Tavallinen sellu syntyy kemiallisen keiton seurauksena.

    Kaskisten kemihierteen tuotannosta menee tulevaisuudessa valtaosa Husumiin. Nyt Kaskisten lähes koko tuotanto myydään ulkopuolisille asiakkaille.

    Sellua Husumin kartonkikoneilla kuluu vähemmän kuin paperikoneilla. Ulkopuolisille myytävän markkinasellun määrä nousee nykyisestä noin 200 000 tonnista 350 000 tonniin vuodessa.

    Kartonkituotannon kasvattaminen Husumissa ei vaikuta Joukion mukaan Suomen tehtaiden tuotantoon.

    Metsä Boardin vanhin yksikkö, Takon tehdas, toimii Tampereella aivan kaupungin keskustassa Tammerkosken rannalla, missä puunjalostaminen alkoi jo 1865.

    Takon tehtaan sulkemista on povailtu vuosikymmeniä. Joukion mukaan Tako on tekniikaltaan hyvässä kunnossa ja sen toiminta jatkuu niin pitkälle kuin silmä siintää.

    ”Ykköskoneeseen tehtiin iso investointi 1996, ja Tako jatkaa merkittävänä tupakkakartongin tekijänä”, Joukio sanoo.

    Taivekartongin kysynnän kasvulle Joukio näkee mahdollisuuksia varsinkin Pohjois-Amerikassa, missä taivekartongin osuus kotelokartongeista on vielä pieni.

    Taivekartonki on sen keskikerroksessa käytetyn kemihierteen ansiosta jopa yli 30 prosenttia kevyempää kuin pelkästään sellusta tai kierrätyskuidusta tehty kartonki.

    Taivekartonkia käytetään kuluttajatuotteiden kuten hajuvesien, lääkkeiden tai elintarvikkeiden pakkauksissa.

    ”Haemme kasvua myös tarjoilupakkauksista eli kupeista ja lautasista. Pikaruokaketjuissa öljypohjaisista muovituotteista siirrytään kartonkikuppeihin ja -lautasiin”, Joukio sanoo.

    Metsä Board yrittää myydä ensi vuoden alkupuoliskolla Gohrsmühlen erikoispaperitehtaan Saksassa. Jos myynti ei toteudu, edessä on todennäköisesti tehtaan toiminnan lopettaminen.

    Gohrsmühle on ollut raskaasti tappiollinen jo vuosia.

    Myös Husumin paperikoneet ovat tehneet tappiota. Husum on pystynyt jokseenkin nollatulokseen, kun mukaan on laskettu sellutehdas.

    JUHA KAIHLANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Metsä Board
    taivekartonki
    investoinnit
    paperiteollisuus
    tehtaat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle