• Metsähallituksen hakkuiden määrä putoaa

    Tulos säilyy ennallaan toimintaa tehostamalla.
    Metsähallituksen maat ovat yksityismaita karumpia. Myös suojelualueet ovat kaventaneet Metsähallituksen hakkuumahdollisuuksia. Kuva Nuuksiosta.
    Metsähallituksen maat ovat yksityismaita karumpia. Myös suojelualueet ovat kaventaneet Metsähallituksen hakkuumahdollisuuksia. Kuva Nuuksiosta. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    5.10.201711:05
    Jarmo Palokallio

    Metsähallituksen hakkuut putoavat tänä vuonna 5,6 miljoonaan kuutioon. Tulosta liikelaitos tekee silti viimevuotiseen tahtiin.

    Pääjohtaja Pentti Hyttisen mukaan Metsähallituksen korjuumäärä on ollut keskimäärin 6 miljoonaa kuutiota vuodessa. Korjuumäärän vaihtelu selittyy sillä, että puuta hakataan luonnonvarasuunnitelmien mukaisesti.

    "Emme mene hakkuissa suhdanteiden tai puunkysynnän mukana", Hyttinen tiivisti eilen keskiviikkona Nuuksion kansallispuistossa.

    Metsähallituksen tulokseen hakkuiden notkahdus ei kuitenkaan vaikuta. Vaikka kantohinnat eivät ole nousseet, tulos pysyy ennallaan toimintaa tehostamalla.

    "Meillä on pitkät kuljetusmatkat. Logistiikka on siten tärkeässä asemassa. Myös urakoiden kilpailutusta on tehostettu."

    Logistiikalla tarkoitetaan sitä, että oikeat puut saadaan oikeaan paikkaan oikeana aikana. Kuljetusten tehostamisessa apua on tullut kuormakokojen kasvattamisesta ja jättirekoista.

    Hyttinen luottaa, että Metsähallitus saavuttaa jatkossa 120 miljoonaan euroon hilatun tulostavoitteensa. Siinä apuna on Pohjois-Suomen metsien kiihtynyt kasvu. Kantohintojen nousustakaan ei olisi haittaa.

    Tuore Oulujärven saarten hakkuukiista harmittaa Hyttistä.

    "Siinä yhteydessä on levitetty väärää tietoa. Kyseessä ei ole suojelupäätöksen purku, eikä saariin ole suunniteltu avohakkuita, vaan lähinnä maisemallisia harvennuksia", hän huomauttaa.

    Eniten Hyttistä vaivaa, se että ympäristöjärjestöt ovat kyseenalaistaneet Metsähallituksen luontoasiantuntijoiden osaamisen.

    "On puhuttu, että siellä on uhanalaisia eliöitä, mutta ei ole kerrottu mitä ja missä. Jos uhanalaiset eliöt tulevat toimeen hoidetussa talousmetsässä, sehän on tavallaan hyvä uutinen. Normaalikäytännön mukaisesti otamme ne huomioon puunkorjuussa, kun vain tiedämme, mitä ja missä ne ovat."

    Tällä hetkellä Oulujärven hakkuissa on meneillään aikalisä. Metsähallitus odottaa Jyväskylän yliopiston tutkijan luontokartoitusta ennen suunniteltujen harvennushakkuiden toteuttamista.

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    metsänhoito
    hakkuut
    talousmetsät
    ympäristönsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle