• Sota sai Laatokan Lankun muuttamaan nimeä ja toimintaa

    Uuden nimen lisäksi parikkalalainen yritys etsi nopeasti uusia yhteistyökumppaneita. Puun tuonti itärajan takaa päättyi jo maaliskuussa.
    Laatokan Lankku Oy vaihtoi keväällä Venäjän hyökättyä Ukrainaan nimensä Lujapuu Oy:ksi. Vanhassa kyltissä näkyy myös toiminimi Pilak Höyläämö, jonka ympärille toiminta alinperin kehittyi.Toimitusjohtaja Elina Paakkisen mukaan päätös vaihtaa nimeä syntyi nopeasti ja oli selkeä.
    Laatokan Lankku Oy vaihtoi keväällä Venäjän hyökättyä Ukrainaan nimensä Lujapuu Oy:ksi. Vanhassa kyltissä näkyy myös toiminimi Pilak Höyläämö, jonka ympärille toiminta alinperin kehittyi.Toimitusjohtaja Elina Paakkisen mukaan päätös vaihtaa nimeä syntyi nopeasti ja oli selkeä.  Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Metsä
    19.9.202209:00
    Terhi Torikka
    Parikkala

    Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti merkittävästi parikkalalaisen puualan yrityksen toimintaa. Sahatavaran jatkojalostukseen painottunut Laatokan Lankku Oy toi nimensä mukaisesti ison osan raaka-aineesta itärajan takaa. Sodan alkaessa venäläisen puun osuus oli noin 50 prosenttia, mutta vielä edellisvuonna Venäjältä tuli noin 70 prosenttia käsiteltävästä puutavarasta.

    ”Kun Venäjä hyökkäsi, oli samantien selvää, ettei tuonti jatku samanlaisena. Pian myös asiakkailta tuli viestiä, että venäläistä tavaraa ei haluta enää käyttää”, yrityksen toimitusjohtaja Elina Paakkinen kertoo.

    Viimeiset puukuormat Venäjältä tuotiin maaliskuussa. Silloin yritys päätyi nopealla aikataululla myös vaihtamaan nimen Lujapuu Oy:ksi. ”Se oli selkeä nimi, ja vielä vapaana. Samalla yksinkertaistimme yrityksen logon”, Paakkinen kertoo.

    Samaan aikaan vajaat 10 vuotta yrityksessä työskennellyt Elina Paakkinen siirtyi toimitusjohtajaksi isänsä Pekan jälkeen.

    ”On tässä muutoksia riittänyt”, Elina Paakkinen sanoo.

    Viime syksynä firma hankki kuivureita ja varastotilaa Parikkalan keskustan tuntumasta, läheltä rajanylityspaikkaa jonka kansainvälistäminen näytti vielä silloin lupaavalta. Puutavara kulki rajan yli sujuvasti. Venäjältä tuotiin etenkin pitkää, kuusimetristä runkopuuta. Tiheäsyinen puu oli hyvää ja Laatokan lankun sijainti rajan tuntumassa otollinen.

    Nykyisin Lujapuu toimii osittain alihankkijana. Isoille sahoille tehdään uusissa tiloissa Parikkalassa kuivausta. Pienimuotoisesti sahataan asiakkaille myös parruja, joita aiemmin tuotiin idästä. Lisäksi höyläys- ja lajittelutoiminta jatkuvat yrityksen alkuperäisissä tiloissa Paakkisten kotitilan kupeessa Tarnalan kylässä, missä myös lajitellaan ja paketoidaan puuta.

    Perheyrityksen toimitusjohtaja Elina Paakkinen kertoo, että pienessä firmassa muutoksia on melko helppo tehdä. ”Koko ajan ollaan vähän varpaillaan ja mietiään, mihin omat koneet ja tilat taipuvat.”
    Perheyrityksen toimitusjohtaja Elina Paakkinen kertoo, että pienessä firmassa muutoksia on melko helppo tehdä. ”Koko ajan ollaan vähän varpaillaan ja mietiään, mihin omat koneet ja tilat taipuvat.” Kuva: Saara Lavi

    Alihankinta oli yritykselle tuttua ennestään, mutta toimintaa laajennettiin sodan vaikutusten myötä.

    ”Pienessä firmassa muutoksia on helppo tehdä. Koko ajan ollaan vähän varpaillaan ja mietitään, mihin omat koneet ja tilat taipuvat. Nykyisin kaikki, mitä lasketaan perustuu kotimaan kysyntään ja markkinaan”, Paakkinen toteaa.

    Muuttumiskyvyn ansiosta yritys on pitänyt kaikki 12 työntekijäänsä töissä sodan vaikutuksista huolimatta. ”Joulu- ja tammikuu on alalla hiljaista, silloin monesti joudutaan lomauttamaan väkeä”, Paakkinen kertoo.

    Tilanne markkinoilla on epävarma, mutta siihen yrityksessä on totuttu.

    ”Puuala on epävarmaa ja vaihtelua on paljon. Myös Venäjän kaupan kanssa vaihtelua on ollut ennenkin. Uskon kuitenkin, että puurakentamisella on tulevaisuutta.”

    Ukrainassa käytävän sodan todelliset vaikutukset puutavaran markkinoihin näkyvät vasta, kun venäläinen tavara on kokonaan poistunut markkinoilta, Paakkinen muistuttaa.

    Nykyisin Lujapuu kuivaa, lajittelee ja paketoi puuta myös alihankintana. Puutavaraa kuljetetaan jonkin verran yrityksen kahden toimipaikan välillä.
    Nykyisin Lujapuu kuivaa, lajittelee ja paketoi puuta myös alihankintana. Puutavaraa kuljetetaan jonkin verran yrityksen kahden toimipaikan välillä.  Kuva: Saara Lavi

    Korona-aikana puun kysyntä ja hinnat nousivat. ”Nyt aletaan palata lähemmäs sitä edeltänyttä hintatasoa, mutta energian kallistuminen luo nousupainetta hintoihin.” Lujapuussa paljon energiaa kuluttaa etenkin puun kuivaus, joka toimii sähkömoottoreilla, vaikka vesi lämmitetäänkin omalla purulla ja hakkeella.

    Lujapuu Oy

    Parikkalalainen perheyritys, perustettu maatilan yhteyteen

    Tuottaa puutavaraa etenkin välittäjille, toimii myös alihankkijana

    Perustettu vuonna 1999, höyläämön toiminimi vuonna 1981

    Vaihtoi nimeä Laatokan Lankusta Lujapuuksi keväällä 2022

    Liikevaihto noin 5 miljoonaa euroa vuodessa

    12 työntekijää

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa