• ”Ei pidä jäädä pelkästään hakkeen ympärille pyörimään” ‒ ministeri Kurvisen mukaan on kyse laajemmasta ongelmasta

    EU:n metsäiset jäsenvaltiot tiivistävät yhteistyötä.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Energia
    25.5.202206:00
    Sari Penttinen

    Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) osallistui tiistaina ensimmäiseen maatalous- ja kalastusneuvoston kokoukseen.

    ”Kokouksen tärkein anti oli tässä vaiheessa kollegoiden tapaaminen”, Kurvinen totesi MT:lle.

    Asialistalla ei ollut Suomen kannalta tärkeitä päätösasioita, painavia puheenvuoroja käytettiin Ukrainassa käytävän sodan vaikutuksista ruokamarkkinoihin sekä lintuinfluenssatilanteesta.

    Jäsenmaat ilmaisivat tukensa komission aloitteelle, jonka tarkoituksena on saada Ukrainan varastoissa oleva vilja maailmanmarkkinoille. Se edistäisi ruokaturvaa maailmanlaajuisesti.

    Maatalousneuvoston kokouksen lisäksi ministerillä oli kahdenvälinen tapaaminen muun muassa maatalouskomissaari Janusz Wojciechowskin kanssa.

    ”Hioimme CAP-suunnitelmaa tiettyjen yksityiskohtien osalta hyvässä hengessä. Paketin narut saataneen pian kiinni kohtuullisella tuloksella”, kuvailee Kurvinen. Maatalouskomissaari on tulossa kesällä Suomeen Mikkeliin Farmari-näyttelyyn.

    Hioimme CAP-suunnitelmaa tiettyjen yksityiskohtien osalta hyvässä hengessä. Paketin narut saataneen pian kiinni kohtuullisella tuloksella

    Muissa kahdenvälisissä tapaamisissa keskusteltiin paljon metsäpolitiikasta eri jäsenvaltioiden edustajien kanssa. Kurvisen mukaan metsäiset jäsenvaltiot, kuten Ruotsi, Itävalta ja Tsekki ovat tiukasti tiivistämässä yhteistyötään. Mukaan ovat tulossa myös muun muassa Romania ja Kroatia. Nykylinjaukset ja tapa toimia metsien suhteen ei miellytä.

    ”Emme voi jäädä pyörimään pelkästään hakkeen ympärille, vaan kyse on laajemmasta ongelmasta. On oleellista huomata, että meillä on käsillä laajempi haaste, kun EU haluaa puuttua metsien taloudelliseen hyödyntämiseen.”

    Brysselissä on suorastaan väärää tietoa siitä millaista metsätaloutta Ruotsissa ja Suomessa harjoitetaan, sanoo Kurvinen.

    Lue lisää:

    Keskustan Aittakumpu patistelee puolustamaan suomalaista metsäenergiaa ‒ ”Osaamistamme pitää viedä muualle eikä muualta tuoda haitallisia oppeja”

    MTK: Metsäenergia ei ole enää uusiutuvaa energiaa EU:n ympäristövaliokunnan mukaan ‒ Suomen osalta fossiilisiin siirtyisi yli kahden Loviisan ydinvoimalallisen verran energiantuotantoa

    Metsäenergian uusiutuvuutta ei ole kyseenalaistettu ympäristövaliokunnassa, toppuuttelee Niinistö

    Artikkelin aiheet
    Antti Kurvinen
    metsäpolitiikka
    EU
    maatalousneuvosto
    CAP-suunnitelma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi