• Yli 27 000 kävijää Finnmetkossa ‒ ”Ihmisillä oli tarve päästä taas suuren messun tunnelmaan ja kaupantekoon”

    Seuraava näyttely järjestetään ensi vuonna ja silloin on 20. juhlavuosi.
    Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäkoneet
    3.9.202220:00
    Sari Penttinen

    Edes aika ajoin puhaltanut koleahko tuuli ei pystynyt hyydyttämään Finnmetko 2022 -näyttelyn hyvää tunnelmaa, tiedottaa messuorganisaatio.

    "Näytteilleasettajien ja kävijöiden kommentit ovat olleet hyvin positiivisia. Selvästi ihmisillä oli tarve päästä taas suuren messun tunnelmaan ja kaupantekoon sekä tutustumaan uutuustuotteisiin ja tapaamaan tuttuja konealoilta”, kuvaili messutunnelmaa näyttelyn johtaja Tapio Hirvikoski tiedotteessa.

    Finnmetko päättyi tänään ja kolmen päivän aikana Jämsässä vieraili yhteensä ainakin 27 350 kävijää.

    Metsäkoneenkäytön SM-tittelistä kisattiin perjantaina. Voittajaksi kruunattiin jälleen kerran Teemu Honkalatva Mynämäeltä. Mynämäki on voittanut kisan aiemminkin, muun muassa vuosina 2018 ja 2016.

    Hopeaa metsäkoneenkuljettajien mestaruuskisassa nappasi Juho Palomäki Luvialta ja pronssille ylsi Tuomas Vitikainen Hirvensalmelta.

    Näyttelyn päätöspäivänä lauantaina kilpailtiin maarakennuskoneenkuljettajien Ykköskuski-kilpailussa. Suomen mestaruuden voitti Jukka Rautakoski Kalajoelta. Toiseksi tuli Sasu Perämäki Virroilta ja kolmanneksi Mikael Järvinen Tampereelta.

    Seuraava Finnmetko järjestetään Jämsässä 29.–31.8.2024. Tuolloin vuorossa on 20. näyttely.

    Kyseessä on konetyöalojen ammatti- ja myyntinäyttely. Vastuullinen järjestäjä on Finnmetko Oy ja sen taustaorganisaatiot ovat Koneyrittäjät ry ja Keski-Suomen Koneyrittäjät ry.

    Lisää aiheesta
    • Finnmetko Oy:n toimitusjohtajaksi siirtyvällä Tapio Hirvikoskella on pitkä ura Koneyrittäjien ja Finnmetkon palveluksessa.

      Finnmetkon toimitusjohtajaksi nousee Tapio Hirvikoski

    Artikkelin aiheet
    Finnmetko 2022
    messut
    Jämsä
    koneala
    kilpailut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa