• Riistakolmiolaskennat käynnistyvät heinäkuun lopulla, ja niiden avulla päätetään syksyn metsästysajat – "Kyseessä on melkoinen ponnistus vapaaehtoisilta laskijoilta"

    Tulevan syksyn metsästysajat päätetään laskentojen tulosten perusteella heti laskentakauden päätyttyä.
    Syksyn metsästysajat päätetään riistakolmiolaskentojen jälkeen. Kuva teeret eivät liity tapaukseen.
    Syksyn metsästysajat päätetään riistakolmiolaskentojen jälkeen. Kuva teeret eivät liity tapaukseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    24.7.201916:00
    Tuovi Mäkipere

    Metsäkanalintukantojen muutoksia seurataan riistakolmioiden kesälaskennalla heinä–elokuun vaihteessa.

    Vapaaehtoiset metsästäjät laskevat vuosittain noin 1 000 riistakolmiota, joiden perusteella päätetään syksyn metsästysajat.

    Riistakolmiolaskennan tuloksena saadaan metson, teerin, pyyn ja riekon tiheydet, poikasosuudet, keskimääräinen poikuekoko ja poikueellisten naaraiden määrä.

    "Viime vuosina kesälaskenta on tehty noin tuhannella riistakolmiolla. Keskimäärin kolmion laskentaan osallistuu kuusi laskijaa, eli kyseessä on melkoinen ponnistus vapaaehtoisilta laskijoilta", kertoo riistapäällikkö Olli Kursula Suomen riistakeskuksesta.

    Riistakolmiot ovat pysyviä metsäriistan runsauden seurantaa varten perustettuja laskentareittejä.  Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivu on 4 kilometriä, ja siten laskentalinjan kokonaispituus on 12 kilometriä.

    Kolmen laskijan ketju kirjaa kaikki 60 metrin kaistalta lähtevät metsäkanalinnut. Yhden kolmion laskettu pinta-ala on siten 72 hehtaaria. Kesälaskennan tuloksena saadaan metsäkanalintujen tiheydet (yksilöä/ 1 km) ja poikastuoton tunnusluvut.

    Luvut kertovat, kuinka paljon lintuja on suhteessa aikaisempiin vuosiin ja miten metsäkanalintujen lisääntyminen on onnistunut. Tulevan syksyn metsästysajat päätetään laskentojen tulosten perusteella heti laskentakauden päätyttyä.

    Riistakolmioiden kesälaskenta-aika on 27.7.–11.8.2019.

    Suomen riistakeskus kehottaa palauttamaan laskentatulokset heti laskennan jälkeen riistakolmiot.fi -palvelun kautta. Sähköisesti 11.8. mennessä palautetut tulokset ennättävät vielä metsästysaika-asetuksen pohjaksi.

    Metsäkanalintujen metsästysaikoja koskeva asetus lähtee lausunnolle elokuun puolivälissä ja asetus tulee voimaa juuri ennen metsästyksen alkua.

    Metsäkanalintujen metsästysajat löytyvät riista.fi -sivustolta 7.9. lähtien.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle