• Metsä Groupin tehtaalla Äänekoskella kaasuuntui happoa − kukaan ei loukkaantunut

    Biovoimalaitoksen henkilökunta evakuoitiin varotoimenpiteenä ja pelastuslaitos kutsuttiin paikalle.
    Metsä Groupin Äänekosken tehdasalueen biovoimalaitoksella tapahtui sunnuntaina hapon kaasuuntumista. Yhtiön mukaan kaasulle ei altistunut ihmisiä, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa. Kuvituskuva.
    Metsä Groupin Äänekosken tehdasalueen biovoimalaitoksella tapahtui sunnuntaina hapon kaasuuntumista. Yhtiön mukaan kaasulle ei altistunut ihmisiä, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäteollisuus
    12.8.202413:30
    Henna Lääveri

    Metsä Group tiedotti sunnuntaina yhtiön Äänekosken tehdasalueen biovoimalaitoksella aiemmin saman päivänä tapahtuneesta hapon kaasuuntumista.

    Biovoimalaitoksen henkilökunta evakuoitiin alueelta varotoimenpiteenä ja pelastuslaitos kutsuttiin paikalle. Yhtiön mukaan kaasulle ei altistunut ihmisiä, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.

    Metsä Groupin Kemin sellutehtaan haihduttamolla tapahtui maaliskuussa pitkään tuotantokatkokseen johtanut kaasuräjähdys. Yhtiö tiedotti toukokuussa biotuotetehtaan vaiheittaisesta käynnistämisestä ja palaamisesta tuotantoon katkoksen jäljiltä.

    Äänekoskella tapahtunut kaasun haihtuminen ei yhtiön tiedotteen mukaan aiheuttanut merkittäviä aineellisia vaurioita.

    Lisää aiheesta
    • Kemin sellutehdas tuottaa muun muassa havusellua. Arkistokuva. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Metsäteollisuus | Metsä Groupin Kemin sellutehdas käynnistyi taas maaliskuisen räjähdyksen jälkeen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa