• Riukujen korjuu kaipaa tehostamista

    Puunkorjuu hoitamattomista metsistä on niin kallista, ettei niiden harventaminen kiinnosta ostajia. Tehoa tiheiköiden korjuuseen voisi tuoda harvennusmenetelmä, jossa puut poistetaan kaavamaisesti toistuvilta vyöhykkeiltä.
    Systemaattinen energiaharvennus. Fixteri-konee tekee puomilla suoria korjuu-uria metsään, välit jäävät harventamatta.
    Systemaattinen energiaharvennus. Fixteri-konee tekee puomilla suoria korjuu-uria metsään, välit jäävät harventamatta. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    22.9.201409:00
    MT toimitus

    Ruotsalaistutkimuksen mukaan niin sanottu systemaattinen harvennus nostaa hakkuun tuottavuutta 10–15 prosenttia.

    Menetelmän ajatuksena on, että hakkuukoneen kuljettajan työ tehostuu, jos puut poimitaan kaavamaisesti eikä valikoiden. Puiden valintaan kuluu aikaa, joka on kallista harvennustyömaalla.

    Systemaattisessa harvennuksessa käsiteltävältä, esimerkiksi koneen puomin pituiselta ja kouran levyiseltä vyöhykkeeltä hakataan kaikki puut. Välialueet jätetään ennalleen.

    Menetelmä voisi soveltua erityisesti hoitamattomiin tiheiköihin, sillä niiden harventaminen on hidasta. Mitä pienempiä puut ovat, sitä kalliimpaa niiden korjuu. Viisisenttisen rangan teko voi maksaa jopa 60 euroa kuutiolta, moninkertaisesti puun arvon verran.

    Kalliisti korjattavia, tiheitä metsiä riittää.

    Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) valtakunnan metsien inventoinnin mukaan Suomen talousmetsistä noin viidellä miljoonalla hehtaarilla ei ole tehty mitään ainakaan 30 vuoteen. Tästä miljoona hehtaaria on kiireellisen harvennushakkuun tarpeessa.

    Artikkelin aiheet
    puunkorjuu
    harvennus
    metsanhoito
    metsät
    hakkuu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle