• Saksassa talouden tunnelmat putoavat selvästi - yritysjohtajien odotus tulevasta heikkenee

    Ifo-instituutin mukaan Saksa on taantuman kynnyksellä.
    Tilaajalle
    Saksan taloudesta kuuluu heikkeneviä uutisia.
    Saksan taloudesta kuuluu heikkeneviä uutisia. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    Metsä|Talous
    26.7.202208:00
    Mia Jouslehto

    Ennemerkit Saksan talouden kehityksestä jatkavat alaspäin luisuvalla linjalla. Yritysjohtajien näkemystä talouden kehityksestä mittaava Ifo-indeksi laski heinäkuussa odotuksia enemmän. Indeksin talousodotuksia kuvaava osuus laski pistelukuun 80,3, kun etukäteen sen arvioitiin olevan 83. Alle sadan olevat lukemat kertovat talouden supistumisodotuksista. Yli sadan ennustaisivat nousevaa suhdannetta.

    Luisu on ollut selvää, sillä kesäkuussa Ifon odotuksia kuvaava lukema oli vajaat 86.

    Ifo-instituutti totesikin Saksan olevan nyt taantuman partaalla. Myös talouden nykytilaa kuvaavat lukemat laskivat tuntuvasti kesäkuusta heinäkuuhun.

    Tunnelmat laskivat kaikilla toimialoilla, odotukset olivat matalimmalla kuitenkin kaupassa ja rakentamisessa.

    Metsäsektorin suhdannenäkymille merkitystä on sillä, miten muun muassa verkkokauppa ja rakentaminen tulevana talvena Euroopassa kehittyvät. Nousevat energiakustannukset ja inflaatio voivat nakertaa varoja ihmisten kuluttamiselta ja verkkokaupalta, millä puolestaan olisi vaikutusta muun muassa pakkausten kysyntään. Myös Euroopan rakentamisen näkymillä on merkitystä. Kummatkin voivat viiveellä heijastua metsäyhtiöihin ja edelleen metsänomistajalle asti.

    Lue lisää:

    Taantuma voi hiipiä Suomeen jo ensi talvena: ”Taloudellinen tilanne on nyt hyvin sekava, niin kuin kaikki muukin.”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle