Huuhkajan rengastuspäivät vievät Roope Elfvingin jyrkille kallioille. Kuva: Johannes Wiehn
Huuhkajien rengastaminen on palkitsevaa salapoliisityötä – ”On upeaa, kun poikanen katsoo hehkuvin silmin”
Huuhkajanrengastajilta vaaditaan kylmäpäisyyttä ja kiipeilytaitoa. Kovan työn palkintona on pesän ja peikkolasten lailla tanssahtelevien poikasten löytäminen.Tilaajalle
Kuva: Johannes Wiehn”Tuosta ylös”, Roope Elfving päättää. Metsätien oikealla puolella siintää pelto, vasemmalla avautuu varjoisa lehto. Lehtiverhon takana kimmeltää kallioinen rinne, joka jatkuu pitkänä nauhana eteenpäin. Kokenut huuhkajarengastaja Elfving tietää, mistä kannattaa etsiä ison linnun pesää.
”Tällä rinteellä huuhkaja on pesinyt aina samassa paikassa.”
Eri asia on, onko sillä poikasia. Elfving on käynyt kahdellatoista reviirillä ja löytänyt vasta yhden poikasen.
Ylhäällä männynlatvojen yläpuolella varisparvi alkaa kiertää kehää ja raakkua varoitusääniä. Huuhkajanaaras on liikkeellä.
”Ei mikään kiva naapuri”, Elfving sanoo ja alkaa raivata tietä rinteen alle. Hän lähtee nousemaan reppu selässä lähes pystysuoraa kalliota ottaen tukea kallionkoloista ja juurakoista.
Kesäkuun alun aamuaurinko vasta kurkistelee pilvien takaa, mutta kiipeily on kuumaa puuhaa. Helteellä kallioilla kapuavalla huuhkajanrengastajalla kuluu vettä litratolkulla, ja neste haihtuu hikenä ilmaan.
Elfving pysähtyy tasanteelle. Vielä yksi nousu hyllylle eli kallionkielekkeelle, ja rengastaja on perillä.
Pesät pidetään salassa
Huuhkaja on Suomen ja Euroopan suurin pöllölaji. Naaras voi kasvaa nelikiloiseksi, ja sen siipien kärkiväli saattaa olla jopa 170 senttimetriä.
Pariuskollinen paikkalintu pysyy yleensä omalla reviirillä. Se ei vaella eikä muuta, mutta nälkä voi ajaa sen liikkeelle. Leskeksi jäätyään se etsii uuden puolison. Tällainen tuntuma Elfvingillä on.
Luonnollista vihollista ei ole. Huuhkajan yleinen kuolinsyy on sähkölankoihin ja liikennevälineisiin törmääminen. Kuolleista huuhkajista ja samalla jalkaan kiinnitetyistä renkaista löytyy suuri osa, sillä iso lintu ei jää huomaamatta.
Elfvingin huuhkajareviiri on Miehikkälässä lähellä itärajaa, mutta sen tarkemmin paikkaa ei voi paljastaa. Syynä ei ole niinkään petolintuviha vaan sen ehkäiseminen, että luontokuvauksen harrastajia ja muita kiinnostuneita kerääntyisi paikalle häiritsemään pesintää.
”Haukkojen pesistä voi kertoa maanomistajalle, jos he vaikka säilyttäisivät hakkuissa osan metsää”, sanoo Virolahdella asuva Elfving, joka rengastaa kaikkia Etelä-Kymenlaaksossa pesiviä päivä- ja yöpetolintuja.
Vain kerran hän on osunut huuhkajanpesälle, jossa poikaset oli tapettu iskemällä päät kalliota vasten. Mutta sekin oli jo viime vuosituhannella.
”Petoviha on katoavaa kansanperinnettä. Ihmiset ovat joko valistuneita tai laiskoja menemään metsään.”
Pesästä löytyivät kolmen ja puolen viikon ikäiset poikaset. Kuva: Johannes WiehnSalapoliisityötä
Elfvingin mielestä rengastusharrastuksessa mukavinta on pesien etsiminen. Se on varsinaista salapoliisityötä, jossa järjen käyttö lasketaan eduksi.
Jos reviiri on asuttu, huuhkajasta löytyy monenlaisia merkkejä. Ulostepirskeitä, oksennuspalloja, kiven päälle jääneitä saaliskynimyksiä. Uloste vaihtelee isoista länteistä keltaisiin, oranssin sävyisiin kakkuihin, joita syntyy pesineeltä naaraalta. Emolinnun päivälepopaikka voi olla sadan metrin päässä pesästä.
Valmistelut huuhkajarengastuksiin alkavat helmi-maaliskuussa. Elfving ajelee silloin kuuntelemassa pöllön soidinhuhuilua.
”Aloitan iltayöstä. Käyn läpi varmoja paikkoja. Jos huuhkajat ovat hyvin äänessä, reissu jatkuu vaikka kuinka pitkään. Meillä on 15–20 reviiriä, joita seuraamme aktiivisesti. Talvella löysin kuuntelun perusteella pari uutta reviiriä.”
Elfvingin rengastuskavereina ovat usein Pekka Paaer ja Jari Hostikka. He ovat kierrelleet yksin ja erikseen huuhkajan pesillä lukiolaispojista asti.
Pesien etsimisessä voi mennä muutamasta päivästä viikkoon. Tämä aamu alkoi mustikkaisella mäntykankaalla. Loivan mäen päällä olevan iso siirtolohkareen viereen oli ruovittu viime vuonna monttu, nyt pesinnästä ei ollut merkkejä.
Peikonpoikaset
”Siinä ne nyt ovat.”
Rengastaja hymyilee tyytyväisenä, sillä tuttu jyrkänne ei taaskaan tuota pettymystä. Pesätasanteella on kaksi poikasta. Elfving asettuu istumaan hyllylle ja ottaa toisen pörröisistä poikasista syliin. Se on kuin peikkolapsi.
”Ei vielä tanssahtele karkuun. Joskus on pitänyt hakea vikkelä poikanen kallion alta takaisin”, Elfving sanoo.
Kun aikoinaan on puhuttu vuorenpeikoista, luultavasti on nähty pörröisiä ja kiiltäväsilmäisiä huuhkajanpoikasia. Silmäluomet kuultavat oranssisina, sillä hyttyset ovat imeneet niistä verta. Muusta kohtaa ne eivät pääse iholle.
Tuhansien hyttysten sähisevä pallo ympäröi Elfvingiä, kun hän tarkastelee poikasia.
”Nämä kasvavat tästä vielä metrin lisää”, Elfving sanoo levittäessään siivet. Hän määrittelee poikaset 3,5-viikkoisiksi.
Rengastajaa hymyilyttää, vaikka hän istuukin hyttyspyörremyrskyn uumenissa.
”On niin upeaa, kun poikanen katsoo hehkuvin silmin. Se hetki palkitsee, varsinkin kun sitä ennen on ravannut monella rinteellä ja käynyt tyhjillä pesäpaikoilla.”
Roope Elfving toivottaa poikaselle pitkää ikää ja terveyttä. Kuva: Johannes WiehnHyllyn ruokavarastot
Vaalimaan tullissa työskentelevän Elfvingin alkuinnostus lintuihin tarttui aikoinaan omalta isoveljeltä.
”Päämääränäni ei ollut rengastaminen”, sanoo Elfving, joka sai rengastusluvan vuonna 1989 oltuaan ensin legendaarisen rengastajan Lauri Leikkosen oppipoikana.
Huuhkajarengastuksessa vaaditaan samoilua ja kiipeilytaitoja. Joskus pitää kavuta puita pitkin, jotta pääsee hyllylle. Joskus tarvitaan köyttä apuna.
Huuhkaja pesii tavallisesti auringon lämmittämillä länsi-lounaissuunnan jyrkänteillä. Juuri sellaisella, jossa Elfving istuu nyt kymmenen metrin korkeudessa. Kallio kaartuu usein pesän päälle sateensuojaksi.
Hyllyllä pitää olla soraa, sillä mikään pöllö ei rakenna pesää. Huuhkaja ruopii laakean, noin 10–15 senttimetrin syvyisen kuopan ja munii siihen.
”Olen raapinut rinteisiin pesäpaikkoja, ja joskus huuhkaja on sellaisen kelpuuttanut itselleen.”
Elfving tutkailee pesää. Sen vieressä olevasta kallionsyvennyksestä löytyy kuollut variksenpoikanen, teeren sulka ja sarvipöllön sulka.
”Olen löytänyt huuhkajanpesistä jäniksenpoikasia, piikeistään kuorittuja siilejä ja lokin sulkia. Jyrsijöistä ei jää jälkiä, ne pöllö syö kokonaan. Huuhkaja siivoaa reviiriltään myös ravintokilpailijat pois, hiirihaukat ja lehtopöllöt”, Elfving sanoo ja kiinnittää poikasen jalkaan renkaan.
”Hylly voi olla melkoinen kaatopaikka. Yhdellä pesällä oli kolme riviä vesimyyriä. Yksi rivi oli läpimätiä, toinen vähemmän mätiä ja kolmas tuoreita. Piti laittaa äkkiä renkaat, ettei laatta lentänyt.”
Taantunut kanta
Huuhkajaemo tietää rengastajan läsnäolosta ja seuraa parhaillaan tilannetta jostain. On täysi hiljaisuus.
”Joskus se varoittelee kiihkeästi. Minun päälleni huuhkaja ei ole käynyt, mutta jos kuulen emon pirunnaurun selkäni takaa, olen tarkkana enkä käännä selkääni. Jotkut emot ovat häijyjä, joten käyn mieluiten pesällä kaverin kanssa. Silloin emo katsoo, että meillä on ylivoima eikä sen kannata hyökätä. Jos rengastaja on yksin, emo alkaa puolustaa poikasiaan herkemmin.”
Ylös on vaikea mennä, alas pääsee aina. Laskeuduttuaan jyrkänteeltä Elfving miettii, miksi huuhkajien määrä on taantunut rajusti.
”Mysteeri sinänsä. Pesäpaikkoja kyllä on ja safkaa.”
Kaatopaikkojen loppuminen on yksi syy. Niissä oli valmis buffet tarjolla, valtavasti rottia, sen kun vain iski kyntensä kiinni.
Huonoina jyrsijävuosina huuhkaja jatkaa sinnikkäästi elämäänsä muttei muni. Nykyään kaksi munaa on aika tavallinen määrä.
”80-luvulla oli useita nelosia, varsinkin kaatopaikkahuuhkajilla. Nykyään kolmosetkin on hyvä”, Elfving sanoo ja huokaisee.
”Onhan tämä valtava puuhamaa. Kun puoli päivää on kulunut, eikä mitään ole löytynyt, tulee olo ettei tässä ole mitään järkeä. Ja samalla vahvistuu tunne, etten luovuta.”
Jos myönteisesti miettii, tämä vuosi on ollut hyvä viime vuoteen verrattuna. Silloin yhdessä pesässä oli yksi poikanen. Nyt kahdessa pesässä poikasia on ollut yhteensä kolme. Yksi reviiri on vielä tarkistamatta.
”Siipimitta jäi pesälle”, Elfving sanoo saavuttuaan pellon reunassa odottavan auton luo ja iskettyään repun maahan. ”Kuka lähtisi hakemaan?”
Se on onneksi rengastushuumoria.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/20.
Huuhkaja (Bubo bubo)
- Euroopan suurin pöllö. Siipien kärkiväli 138–170 senttimetriä. Huuhkajakoiras painaa tavallisesti noin 3 kg ja naaras noin 4 kg.
- Suomessa rauhoitettu pesimäaikana vuodesta 1966 ja kokonaan vuodesta 1983.
- Vanhin suomalainen rengastettu huuhkaja on ollut 27 vuotta 11 kuukautta ja 23 päivää vanha.
- Huuhkajan pesimäkannaksi on arvioitu 1 200 paria.
- Naaras munii maalis-toukokuussa 2–4 munaa maassa, kalliolla, puun juurella tai muulla suojaisella paikalla olevaan pesään.
- Tavallista ravintoa ovat jyrsijät, lokit, varislinnut, muut pöllöt, sääksen poikaset ja nuoret jänikset.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
