• 4H ja Metsä Group yhteistyöhön nuorten metsäsuhteen kehittämiseksi – luvassa metsäpäiviä ja yrittäjyyskasvatusta

    Yhteistyöllä halutaan lisätä nuorten ymmärrystä metsätoimialasta ja sen mahdollisuuksista.
    Metsä Group tukee 4H:n eri puolilla Suomea organisoimia metsäpäiviä, joihin osallistuu vuosittain noin 35 000 koululaista.
    Metsä Group tukee 4H:n eri puolilla Suomea organisoimia metsäpäiviä, joihin osallistuu vuosittain noin 35 000 koululaista. Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    25.9.201821:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Metsä Group ja Suomen 4H-liitto aloittavat yhteistyön nuorten metsäsuhteen vahvistamiseksi. Tavoite on lisätä myös ymmärrystä metsätoimialasta ja sen mahdollisuuksista, metsäyhtiö tiedottaa.

    ”Yhteistyöllä 4H:n kanssa haluamme vahvistaa nuorten ymmärrystä metsäalan taloudellisesta, ekologisesta ja sosiaalisesta merkityksestä sekä tuoda esille alan hyviä tulevaisuudennäkymiä niin Suomen eri maakunnissa kuin maailmallakin. Metsä Group on tärkeä yhteiskunnallinen toimija, sillä työllistämme monipuolisesti eri puolilla maata ja viemme Suomessa valmistettuja tuotteita kansainvälisille markkinoille”, Metsä Groupin viestintäjohtaja Juha Laine sanoo.

    Metsä Group tukee myös 4H:n eri puolilla Suomea organisoimia metsäpäiviä, joihin osallistuu vuosittain noin 35 000 koululaista. Tapahtumien tavoitteena on antaa nuorille monialainen kokemus metsästä.

    Metsäpäivien oppimista Metsä Group ja 4H täydentävät tarjoamalla nuorille mahdollisuuden päästä tutustumaan metsäyhtiön tuotantolaitoksille tai hakkuukohteisiin.

    Lisäksi se on mukana 4H:n Business Lab -konseptin kehittämisessä ja laajentamisessa. Pidemmän aikavälin tavoitteena 4H:lla on laajentaa konsepti valtakunnalliseksi toiminnaksi.

    Business Lab on uudenlainen huipputeknologialla varustettu oppimisen ja tiedonvälityksen keskittymä, jossa nuoret tutustuvat yritystoimintaan.

    "Uskon, että yhteistyöstämme tulee merkittävä asia suomalaisten nuorten metsäsuhteen ja yrittäjyyspolun vahvistamisessa", Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski iloitsee.

    Artikkelin aiheet
    Metsä Group
    4H
    nuoret
    metsäala
    yrittäjyyskasvatus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle