
Oulun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet lyijyä sisältävien ja myrkyttömien kupariluotien eroja kuvantamalla gelatiiniharkkoon jäänyttä haavakanavaa tietokonetomografialaitteella. Tietokonetomografia on uusi menetelmä eri ammustyyppien aiheuttamien osumien vertailussa.
Tutkimuksen lähtökohta oli enemmän oikeuslääketieteellinen. Tutkijat halusivat parantaa menetelmiä, joissa ammuksen tyyppiä yritetään selvittää oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa.
"Samalla saatiin kehitettyä uusi tapa tutkia metsästysluotien toimintaa. Aikaisemmin haavakanavaa ja luotien pirstaloitumista on aiemmin analysoitu pääasiassa näönvaraisesti", tutkimusta johtanut dosentti Juho-Antti Junno kertoo.
"Pirstaloitumattomaksi verrokiksi ajateltu kokovaippaluoti hajosi gelatiinissa ja jätti jälkeensä runsaasti lyijysiruja. Myös lyijyä sisältävä avautuva luoti jätti jälkeensä runsaasti lyijysiruja. Myrkytön metsästysluoti jätti haavakanavaan vain yhden ainoan irtokappaleen eikä sekään sisältänyt lyijyä. Ammustyyppien erot olivat selkeitä”, Junno sanoo Oulun yliopiston tiedotteessa.
Kokovaippaluodin yllättävään pirstaloitumiseen on saattanut vaikuttaa se, että tutkimuksessa luodit ammuttiin viidestä metristä, mikä ei usein vastaa todellista metsästystilannetta.
Tutkija yllättyivät siitä, että lyijyluodin hajotessa sen hituset levisivät odotettua laajemmalle ja pilasivat samalla enemmän lihaskudosta enemmän kuin lyijytön vaihtoehto. Lyijymäärät olivat Junnon mukaan kuitenkin pieniä.
”Tietokonetomografian avulla voitiin havaita tarkemmin pieniäkin hiukkasia. Luodista jääneet lyijyjäämät kokonaisuudessaan ovat kuitenkin melko vähäisiä. Määrät vastaava ehkä yhtä 4,5 millimetrin lyijyhaulia", Junno sanoo.
Lyijy on eläimille ja ihmiselle myrkyllistä jo pieninä pitoisuuksina. Euroopan metsästäjäjärjestö FACEn julkaiseman lyijyammusoppaan mukaan valtaosa lyijyn saastuttamasta lihasta voidaan poistaa oikeaoppisen riistankäsittelyn avulla. Esimerkiksi kiväärillä ammutusta riistasta tulee poistaa riittävästi lihaa haavakanavan ympäriltä. Kaiken verisen lihan lisäksi tulisi poistaa kymmenen senttimetriä ehjää lihaa.
Suurin riski lyijystä aiheutuu riistaa usein syöville sekä lapsille ja naisille, jotka ovat raskaana tai yrittävät hankkia lasta. Heidän tulisi pyrkiä vähentämään altistumista lyijylle joko vähentämällä riistalihan syöntiä, käyttämällä lyijyttömiä ammuksia tai käsittelemällä riistaliha oikeaoppisesti.
Tutkimuksessa käytettiin kolmea erilaista patruunaa. Yksi oli lyijyä sisältävä kokovaippaluoti. Kaksi muuta patruunaa oli muun muassa hirvenmetsästykseen soveltuvia laajenevia luoteja. Toinen laajenevista luodeista oli lyijyä sisältävä ja toinen myrkytön kokokupariluoti.
Tutkimus on julkaistu International Journal of Legal Medicinessä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
