• Metsämiesten Säätiö julkisti apurahahaun – yhtenä painopisteenä metsäammattilaisten someviestintä

    Metsämiesten Säätiö haluaa rahoittaa myös faktantarkistusta metsäkeskustelussa.
    Metsämiesten Säätiö jakaa taas merkittävän määrän apurahoja.
    Metsämiesten Säätiö jakaa taas merkittävän määrän apurahoja. 
    Metsä|Metsä
    4.11.202510:31
    Jukka Hämäläinen

    Metsämiesten Säätiö on vahvistanut apurahojensa erityispainotukset vuodelle 2026 eli 1.12.2025 alkavaan apurahojen hakuun.

    Säätiö kertoo tiedotteessa haluavansa rahoittaa metsäalan kehittämistä erityisesti seuraavilla tutkimuksilla, selvityksillä ja/tai opinnäytetöillä:

    Globaalin kilpailuasetelman muutos ja vaikutukset Suomen metsäalaan

    Metsien kansantaloudellinen merkitys Suomessa

    Metsien käytön taloudellisen merkityksen ennakointi Suomessa ja verrokkimaissa Euroopassa

    Metsäntutkimuksen viestinnän tutkimus

    Tutkimus, mistä näkökulmista ja miten metsäasioita käsitellään eri medioissa

    Opinnäytetyö metsäammattilaisista sosiaalisessa mediassa

    Miten metsäalan työnantajat tukevat henkilöstönsä henkilökohtaista metsäviestintää

    Selvitys metsäalan puuterminaalien henkilöstön koulutustarpeista

    Hyvinvointi-, johtamis- ja viestintäosaamisessa on pienten ja keskisuurten toimijoiden henkilöstön koulutukseen tarjolla rahoitusta aiempaan tapaan.

    Niinikään "Metsäosaaja 2030" -tohtorikoulutuksen avulla säätiö haluaa kehittää toimialaa ja antaa tieteellisen pätevöitymisen mahdollisuuden alalle keskeisissä, säätiön nimeämissä teemoissa.

    Säätiö haluaa rahoittaa myös näitä:

    Metsäalan strateginen yhteistyö

    Metsäalan opiskelijoiden työharjoitteluohjelma boreaalisen metsätalouden asiantuntemuksen kasvattamiseksi EU toimielimiin

    Metsäkeskustelun faktantarkistus -pilottihanke

    Metsäkoneen- ja puutavara-autonkuljettajien naisverkoston käynnistäminen

    Hankkeita, jotka lisäävät nuorten metsäalan ja metsätalouden tuntemusta, arvostusta ja kiinnostusta.

    Kulttuurihankkeita, kuten elokuvia ja dokumentteja, joilla tehdään tutuksi ja kiinnostavaksi metsätaloutta ja sen kokonaismerkitystä yhteiskunnassa. Niitä voivat olla esimerkiksi sarja puun matkasta metsästä lopputuotteeksi sekä sarja erityyppisistä metsänkäsittelytavoista.

    Apurahat ovat haettavissa 1.12.2025–31.1.2026 säätiön apurahojen hakujärjestelmän kautta.

    Metsämiesten Säätiön tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen.

    Lisää aiheesta
    • Metsämiesten Säätiö sai kaikkiaan 272 apuraha-anomusta. Niiden yhteissumma oli 5,4 miljoonaa euroa.

      Metsänhoito | Metsämiesten Säätiö myönsi toisen kerran 1,8 miljoonan euron apurahat

    • Iso osa hyvistä ja kannatettavista apurahahakemuksista jää vuosittain rahoittamatta, valittelee Ilari Pirttilä.

      Metsä | Metsämiesten säätiöltä haettiin merkittävästi aiempaa enemmän apurahoja ‒ kaikille tukea ei riitä

      Tilaajalle
    • Koneen säätiö on rahoittanut kuluneen vuoden aikana eri tahoja noin 12 miljoonalla eurolla. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Koneen säätiöltä tuntuva rahoitus MTK:lle — keskiössä metsänomistajat

    • Yhteiskunta | Koneen Säätiö: ”Elokapinan apuraha suunnattu ehdottomasti lailliseen toimintaan”

    Artikkelin aiheet
    Metsämiesten Säätiön apurahahaku
    metsätalous
    tutkimus
    someviestintä
    metsäkeskustelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa