
Metsäyhtiöt Suomessa ovat jo korvanneet venäläistä maakaasua, mutta jos Venäjä katkaisee uhkauksensa mukaan kaasun viennin jo toukokuussa koko EU:hun, myös Suomen metsätehtaat voivat joutua vähentämään tai sulkemaan tuotantoaan.
Eliinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan maakaasun tuonnin nopea loppuminen Venäjältä EU:hun on selvästi merkittävämpi asia Suomelle kuin esimerkiksi öljyn tuonnin lopettaminen.
Venäjän kaasua on hänen mukaansa vaikeampi korvata ja joka tapauksessa muualta saatavan kaasun hinta nousee. Suomessa kyseessä ovat tuhannet työpaikat muun muassa metsä- ja elintarviketeollisuudessa.
Venäjä on jo katkaissut kaasun joiltakin EU-mailta ja uhannut katkaista toimitukset koko EU:lta, jos maksuista ruplilla ei päästä sopimukseen.
UPM käyttää Suomessa maakaasua verkon varrella sijaitsevissa tehtaissa Lappeenrannassa, Kouvolassa, Tampereella ja Valkeakoskella, johtaja Stefan Sundman UPM:stä kertoo.
”On mahdollista, että UPM joutuu vähentämään tai jopa keskeyttämään tuotantoa, jos venäläisen kaasun tulo sulkeutuu kokonaan EU:hun noinkin lyhyellä varoitusajalla (toukokuussa)”, Sundman toteaa.
UPM ei julkaise laitos- tai polttoainekohtaisia tietoja energiankäytöstään. Kaasua käytetään prosessien lisäksi myös teollisen lämmön ja sähkön tuotannossa.
”Käytännössä meille ei tule nyt Venäjältä kaasua, vaan länsimaiset kaasuntoimittajamme toimittavat kaasumme Balticconnectorin eli Viron-putken kautta Suomeen. Valmistaudumme lyhyellä aikavälillä korvaamaan osan kaasunkulutuksestamme vaihtoehtoisilla energialähteillä, mutta kaikkea kaasunkäyttöämme emme voi korvata”, Sundman toteaa.
”Metsä Groupin kokonaispolttoainekäytöstä maakaasun osuus on noin neljä prosenttia, eli sen merkitys ei kokonaisuuden kannalta ole kovin merkittävä. Venäjän maakaasun osuus koko maakaasun käytöstämme oli viime vuonna noin 50 prosenttia”, viestintäjohtaja Juha Laine kertoo.
Suomessa Metsä Group käyttää maakaasua pääosin Joutsenossa ja Tampereella Takon tehtailla. ”Maakaasu voidaan pääosin korvata polttoöljyllä ja nesteytetyllä maakaasulla.”
Laineen mukaan nyt on vaikea arvioida, miten Venäjä toimii. ”Katsotaan miten asiat etenevät.”
Stora Enso on korvannut Venäjältä tulleen maakaasun sitä käyttävissä yksiköissä pääasiassa nesteytetyllä maakaasulla, Suomen viestintäjohtaja Satu Härkönen toteaa.
Stora Enso ilmoitti maaliskuun alussa pysäyttävänsä tuonnin, viennin sekä toiminnan Venäjään liittyen toistaiseksi. Tuontiin kuului myös maakaasu.
Härkösen mukaan on vaikea spekuloida tilanteella, jossa Venäjä laittaisi nopeasti kaasuhanat kiinni koko EU:lta. ”Tavoitteemme tietenkin on, että tuotantomme pyörisi normaalisti.”
”Teollisuuden varautuminen on lähtökohtaisesti yritysten itsensä vastuulla. Prosessit vaihtelevat suuresti eri teollisuuden aloilla”, ylijohtaja Riku Huttunen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo.
EU-parlamentin jäsen Mauri Pekkarinen (kesk.) totesi viime viikolla MT:lle, ettei hän usko, että Venäjä katkaisee kaasun toimitukset koko EU:lta. ”Se saa kaasusta valtavasti vientituloja eikä kaasumarkkinoita pysty korvaamaan muualta maailmasta.”
Pekkarisen mielestä EU:n pitäisi itsensä katkaista kaasun ja öljyn tuonti. ”EU on rahoittanut Venäjää ostamalla energiaa jo 60 miljardilla eurolla sodan alkamisen jälkeen.”
Kaasun tuonnin lopettaminen iskisi isoista maista pahiten Saksaan ja Italiaan. ”Se voisi viedä talouden miinukselle ja taantumaan hetkeksi, mutta nousu olisi nopeaa. Nopea täyskielto olisi parempi kuin hidas näivettymisen tie.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
