• Nuoret aktivistit keskeyttivät metsänhakkuun Helsingissä – liito-oravametsä on myös lähiasukkaiden ulkoilupaikka

    Honkasuon kaava on hyväksytty jo 2010-luvun alussa. "Myöhemmin suuri osa Helsingin kaupunginvaltuutetuista on ilmaissut katuvansa kaavaa."
    Luonto-Liiton metsäryhmä ja Elokapinan Metsäkapina vaativat, että Helsingin kaupunki luopuu metsiä uhkaavista rakentamissuunnitelmista ja lopettaa metsiin kaavoittamisen kokonaan.
    Luonto-Liiton metsäryhmä ja Elokapinan Metsäkapina vaativat, että Helsingin kaupunki luopuu metsiä uhkaavista rakentamissuunnitelmista ja lopettaa metsiin kaavoittamisen kokonaan. Kuva: Luonto-Liitto
    Metsä
    14.2.202217:40
    MT toimitus

    Helsingin kaupungin hakkuut Luoteis-Helsingissä, Malminkartanon pohjoisreunan metsässä keskeytyivät maanantaina 14. helmikuuta paikalle saapuneiden aktivistien myötä. Puiden kaadolla piti aloittaa rakennustyöt Honkasuon kaava-alueella.

    Luonto-Liiton metsäryhmä ja Elokapinan Metsäkapina vastustavat kaupungin rakentamissuunnitelmia vedoten alueen luonto- ja virkistysarvoihin.

    "Alueen metsät ovat osittain kangasmaata ja osittain ojitettua suota. Honkasuolla on arvokasta metsä-, suo- ja niittyluontoa", Luonto-Liitto kertoo tiedotteessaan.

    "Alueella elää liito-oravia, mutta ely-keskus on myöntänyt kaupungille poikkeusluvan puiden kaatoon. Liito-oravan lisäksi alueella havaittuja uhanalaisia lajeja ovat esimerkiksi lahokaviosammal ja rakkosammal. Lisäksi Honkasuo on tärkeä ekologinen yhteys Helsingin, Espoon ja Vantaan metsien välillä", Luonto-Liitto perustelee.

    Honkasuon metsä on myös lähialueen ihmisten ulkoilu- ja virkistyspaikka.

    "Se on varsinkin vanhuksille ja lapsiperheille ainoa lähellä oleva laajempi metsäalue", mielenosoittajat muistuttavat.

    Heidän mielestään hakkuu on ristiriidassa Helsingin kaupunkistrategian kanssa. Strategiassa kaupunki sanoo vahvistavansa metsäistä verkostoa ja huolehtivansa siitä, että kaikilla helsinkiläisillä on vastaisuudessakin lyhyt matka lähiluontoon.

    Honkasuon metsän kaataminen on myös EU:n biodiversiteettistrategian vastaista, sillä sen mukaan kaikki Honkasuon kaltaiset vanhat metsät tulisi suojella.

    Ely-keskus on antanut poikkeusluvan hakkuisiin. Rakentamissuunnitelmille on haettu toimenpidekieltoa, joka on vielä käsittelyssä.

    Honkasuon kaava on hyväksytty alun perin 2010-luvun alussa. Myöhemmin suuri osa Helsingin kaupunginvaltuutetuista on Luonto-Liiton mukaan ilmaissut katuvansa kaavaa.

    MT ei tavoittanut Helsingin kaupungin metsävastaavaa kommentoimaan hakkuiden pysäyttämistä.

    Lue myös

    Tiedätkö, mikä kunta omistaa eniten metsää?

    Vanhojen metsien hakkuut voisi moninkertaistaa, ja luonto kiittäisi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio