Luonnonarvokauppa tarvitsee pelisäännöt

Ennallistamisasetuksen toimeenpanon hintalappu on saanut EU:n ja Suomen etsimään julkisen rahoituksen rinnalle yksityistä rahoitusta kustannusten kattamiseen.

Yhdeksi keinoksi on noussut luonnonarvokauppa, joka liittyy monimuotoisuuden taloudelliseen arvottamiseen ja arvon myötä käytävään kauppaan. Maanomistajalle kyse on luonnonarvojen asettamisesta markkinoille ilman luopumista maan omistuksesta.

Ostaja, eli yritys tai muu toimija tarkastelee puolestaan luonnonarvojen lisäämistä eli luonnon tilan parantamista verrattuna ostohetkeen. Luonnonarvoja mitataan luonnonarvohehtaareina.

Yritys voi esimerkiksi rahoittaa 50 luonnonarvohehtaarin verran suon ennallistamista, ja käyttää sitä positiivisena luontosuoritteena ja luoda sillä lisäarvoa muun muassa ympäristöväittämänä osana yrityksen kestävyysraportointia.

Ehdoton peruslähtökohta tulee olla, että luonnonarvokauppa ei ole anekauppaa. Se ei saa antaa yritykselle oikotietä kestävyysraportoinnissa.

Ei voi olla niin, että yritys maksaa maanomistajalle suon ennallistamistoimista, mutta jatkaa luonnon heikentämistä toisaalla esimerkiksi osana raaka-aineen hankintaa. Eli ei pyri vähentämään oman toiminnan luontohaittoja.

Viherpesuvaara havaittiin jo aiemmin ilmastopuolella. Nyt siihen on onneksi tartuttu muun muassa eurooppalaisia ympäristöväitteitä sääntelevässä viherväitedirektiivissä (Green Claims).

Kompensaatioon nojautumisen sijaan direktiivissä vaaditaan toimijoita painottamaan omien ja koko arvoketjun päästöjen vähentämistä. Lisäksi toimija saa esittää positiivisen ympäristöväittämän ainoastaan silloin, kun se ei samalla huononna jotain muuta ympäristön osa-aluetta merkittävästi.

Ennallistamisen osalta riski on olemassa, jos ympäristöministeriön marraskuussa esittelemä luonnonarvokaupan malli etenee sellaisenaan.

Kokonaisvaltainen tarkastelu ja reunaehtojen arviointi on ensiarvoisen tärkeää, jotta luonnonarvokaupalla toteutetusta lisäsuojelusta ei tule vaihtoehtoa eri toimijoiden omien luontovaikutusten kuntoon saattamiselle.

Lisäksi on varmistettava, että metsäalan jo pitkään tekemä työ metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi osana arjen metsätaloutta ei menetä arvostustaan.

Samaan aikaan on muistettava luonnon tilan parantumiseen vaadittava aika. Yksittäinen kertatoimi ei useinkaan riitä.

Tarvitaan pitkäjänteistä suunnittelua ja useita vuosia, jopa vuosikymmeniä kestäviä toimia – ja myös luotettavaa seurantaa kehityksestä. Voiko toimija karata hommasta kesken?

Luonnonarvokauppa etenee. Tällä kertaa pelisäännöt on tehtävä selviksi maanomistajan, toimijan ja luonnon näkökulmasta.

Hiilimarkkinoita kehitettiin aikoinaan kovaa vauhtia ja viherpesuksi meni. Ei möhlitä luonnonarvokauppaa Suomessa eikä EU:ssa, eikä viedä pohjaa siltä hyvältä työltä, mitä metsäala joka päivä maamme metsissä tekee.