• Sateet riesana turvekentillä

    Heinäkuun puoliväliin mennessä Vapo on saanut kokoon vasta viidenneksen tuotantotavoitteestaan. Pitkä poutajakso voi parantaa tilannetta.
    Kuva: Reijo Vesterinen
    Metsä
    14.7.201212:00
    MT toimitus

    Kesän turvetuotantokausi on kärsinyt sateista.

    Tämän hetken arvion mukaan Vapo saa korjattua jyrsinpolttoturvetta enintään 11–12 miljoonaa kuutiota. Määrä olisi 60 prosenttia tavoitteesta.

    Palaturvettakin Vapo uskoo saavansa enintään noin 60 prosenttia vajaan miljoonan kuution tavoitteesta. Ympäristöturpeen tuotantotavoite on yli miljoona kuutiota, siihenkään ei ylletä.

    ”Pitkä poutajakso voi teoriassa parantaa tilannetta. Lähiajan sääennusteet ovat turvetuotannon kannalta kuitenkin huonoja”, Vapo Biopolttoaineet liiketoiminta-alueen johtaja Pasi Koivisto sanoo.

    ”Itä-Suomen tilanne on vähän parempi kuin Suomessa keskimäärin, mutta ei kannata kehua”, Vapo Biopolttoaineet itäisen alueen johtaja Lauri Korkeala toteaa.

    Jyrsinturpeessa on vielä mahdollisuuksia yltää yli puoleen tuotantotavoitteesta, palaturpeen tuotantotilanne on jo lähes selvä. Korkealan mukaan Itä-Suomen palaturvetavoitteesta voi toteutua puolet.

    Keski-Suomessa urakoiva karstulalainen Teijo Peltonen keräili perjantaina aumamuoveja ja teki pintavalutuskenttiä. Sateen kastelemille tuotantokentille ei ollut menemistä.

    Peltonen urakoi Vapolle 70 suohehtaarilla. Reino Syrjälän kanssa hänellä on myös samankokoinen turvesuo.

    Nostotavoitteesta Peltonen on saanut ylös noin 40 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    Vapo
    turvetuotanto
    sateinen kesä
    Suomi
    biopolttoaineet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle