• Pihoista bongattiinyli 90 talvilintulajia

    Metsä
    1.2.201215:00
    REIJO VESTERINEN

    Viime viikonloppuna toteutetussa pihabongauksessa nähtiin yli 90 lintulajia, Birdlife Suomi kertoo.

    Runsaimmat lajit olivat keltasirkku, talitiainen, sinitiainen ja pikkuvarpunen. Näiden osuus oli yli puolet kaikista havaituista lintuyksilöistä.

    Talitiaisia nähtiin yli yhdeksällä pihalla kymmenestä. Sinitiaisia tavattiin 83 prosentilla pihoista, harakoita kuudella pihalla kymmenestä.

    Viherpeippo oli vuosi sitten viidenneksi yleisin, nyt vasta kahdeksanneksi yleisin. Lintujärjestön mukaan viherpeipot ovat kärsineet loistaudista.

    Urpiaisia nähtiin nyt vain seitsemällä pihalla sadasta. Vuosi sitten urpiaisia oli joka neljännellä pihalla.

    Mustarastaita oli jäänyt talvehtimaan tavallista enemmän. Birdlife Suomen mukaan syynä on leuto syksy.

    Marjalinnut olivat odotetusta kateissa. Tilhiä ja räkättirastaita havaittiin hyvin vähän. Viime vuoteen verrattuna vähissä olivat myös töyhtötiaiset ja puukiipijät.

    Pihabongauksessa tarkkaillaan kotipihan tai muun paikan lintuja tunnin ajan tammikuun viimeisessä viikonvaihteessa.

    Birdlife Suomen mukaan pihabongauksella pyritään innostamaan ihmisiä lähiluonnon tarkkailuun.

    Tänä vuonna alustavat tulokset on saatu 6 300 pihalta. Lisää havaintoja otetaan vastaan vielä tämän viikon ajan. Lopulliset tulokset ovat selvillä helmikuun lopussa.

    Pihabongaukseen osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja. Niiden saajat julkistetaan helmikuun lopussa Birdlife Suomen nettisivulla ja Tiira-lehdessä.

    Pihabongaus järjestettiin nyt kuudennen kerran.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pihabongaus
    BirdLife Suomi
    talvilinnut
    lajihavainnot
    lintuharrastus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua