
Metsätalousyrittäjä MehtäPekan eli Pekka Uuksulaisen raivaussahan ääni kantaa kauas, ja työmaalle löytää metsäautotieltä helposti. Tiheää on, koivunraipat nousevat jo reilusti kuusentaimien päälle. Metsuri raivaussahoineen on kahden hehtaarin kuviolla liikkeellä viime tingassa.
”Kyseessä on myöhästynyt perkaus, ei tätä ihan nuoren metsän hoidoksikaan voi luokitella. Kuviolla ei ole tehty mitään sen jälkeen, kun kuusentaimet on istutettu. Varhaisperkaus on jäänyt kokonaan väliin. Pieniläpimittaista puuta on paljon”, metsätalousinsinööriksi opiskellut mutta käytännön metsätöissä viihtyvä Uuksulainen luonnehtii työmaataan.
Nyt on vielä mahdollista pelastaa noin viisimetriset kuusentaimet lehtipuiden alta. Lehtipuusto, pääasiassa koivua, tavoittelee valoa jo 7–8 metrin korkeudessa. Paikoin taimikko muistuttaa viidakkoa.
”Tässä on viimeinen hetki saada aikaan kunnon taimikko. Mutta kun tämä on raivattu, se lähtee hirmuiseen kasvuun”, MehtäPekka myhäilee.
Hän tekee urakkaansa Metsä Groupille, jolta maanomistaja Mari Tiainen on tilannut taimikonhoidon. Metsä Groupin metsänhoidon operaatioesimies Jarkko Kauppinen kuuntelee vieressä ja nyökkäilee.
”Kun taimikko on raivattu, täällä ei tarvitse tehdä mitään kymmeneen vuoteen. Koivut ovat kasvaneet jo pitkiksi ja osittain riukuuntuneet, joten ne joudutaan poistamaan lähes kokonaan, jotta tänne saadaan kasvamaan arvokas havupuusto. Koivua pyritään kuitenkin jättämään sekaan kymmenisen prosenttia”, Kauppinen selvittää.

Pekka Uuksulainen arvioi, että kuviolta poistetaan noin 20 000 runkoa hehtaarilta. Tavoitteena on noin 2 000 taimen tiheys hehtaarille. Koivuja hän jättää lähinnä sellaisiin kohtiin, joissa ei havupuita kasva. Jätettävistä koivuista valtaosa on raudusta, joukossa on myös hieskoivuja.
Vaikka raivauksen jälkeen kuviolla kasvaa paikoin enemmän koivuja kuin kuusia, tilanne muuttuu ensiharvennuksessa. Sen jälkeen valtapuusto koostuu jo selkeästi kuusista.
”Kun valitsen jätettäviä taimia, tingin mieluummin tiheydestä kuin laadusta. Huonot joutavat pois. Koivuja ei pidä jättää ihan kuusten viereen, jotta kuusten latvat saavat kehittyä rauhassa. Vähintään 1 800 tainta on oltava hehtaarilla”, ammattimetsuri selostaa.
Jarkko Kauppinen huomauttaa, että jos taimikko on kasvanut alkuun liian tiheänä, sitä ei kannata vetää liian harvaksi, jotta se kestää esimerkiksi lumisen talven. Yleensä noudatetaan metsänhoidon suosituksia, mutta joissakin kohteissa pitää hiukan soveltaa. Kaikessa taimikonhoidossa tavoitteena on se, että ensiharvennusvaiheessa kuviolla on hyvä puusto.
Työohjeet kuten tavoitetiheys annetaan metsureille työmaa kerrallaan. Nykyisin tiedot menevät metsurille Woodforce-ohjelman avulla. MehtäPekka kehuu älypuhelimelle tulevaa työmaaohjeistusta käteväksi: se säästää aikaa ja on kännykässä helposti käytettävissä. Saman ohjelman kautta metsuri lähettää valmistuneen kuvion tiheyden ja poistettujen runkojen määrän työn tilaajalle. Tämän jälkeen puustotietoja voidaan hyödyntää esimerkiksi metsäsuunnitelman päivityksessä.
Kiteen taimikonhoitokohde on oikeutettu Kemera-tukeen. ”Kyllä, tämä on Kemera-kohde, nuoren metsän hoitoa. Siinä kasvatuskelpoisen puuston keskipituus työn jälkeen on yli kolme metriä ja keskiläpimitta alle 16 senttiä rinnankorkeudella. Kun tässä ei korjata pienpuuta, tuen määrä on 230 euroa hehtaarilta”, Jarkko Kauppinen selvittää.
Tällainen taimikonhoito maksaa keskimäärin 500–700 euroa hehtaarilta. Jos työt olisi tehty oikea-aikaisesti, hinta olisi luonnollisesti alhaisempi.

Mitä pidempää raivattava taimikko on, sitä haastavampaa on työ. Uuksulainen painottaa ennakkosuunnittelun tärkeyttä. Se säästää työaikaa.
”Aloitan perimmäisestä nurkasta, kävelen aamulla kunkin päivän työmaan läpi ja katson, miten sitä rupean pyörittämään. Tässä kohtaa kannattaa lähteä rinteen alapuolelta, ja kaatosuunta on silloin alaspäin”, MehtäPekka selittää.
Maalaisjärki on pidettävä mukana. Tekijä ottaa huomioon maaston ja olosuhteet, esimerkiksi tuulen suunnan.
”Tälläkin kuviolla tuuli vaikuttaa koivuihin. Kannattaa myös hyödyntää aukkopaikkoja ja kaataa niihin”, ammattimetsuri neuvoo.
Hyvin toteutetussa taimikonhoitokohteessa otetaan huomioon myös luonnon monimuotoisuus ja riistanhoito.
”Pyrin jättämään joka kuviolle riistatiheikköä. Sopivia paikkoja ovat muun muassa ojien reunat ja kuvioiden rajat sekä paikat, joissa kasvaa alikasvoskuusta”, Uuksulainen selvittää.
Jarkko Kauppinen kertoo, että riistatiheikköjä pyritään jättämään kuvioille aina, kun ne eivät haittaa taimikon kasvua. Metsänomistajien olisi hyvä muistaa riistatiheiköt myös silloin, kun he tekevät raivaustyöt itse.
Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on lyömässä läpi varsinkin nuorten metsänomistajien keskuudessa.
”Useimmilla metsänomistajilla lähtökohtana on kuitenkin metsän tuoton maksimoiminen. Esimerkiksi taimikonhoito lyhentää metsän kiertoaikaa”, Kauppinen toteaa.
Metsänomistaja Mari Tiainen on tullut seuraamaan taimikonhoitotöiden edistymistä ja on tyytyväinen näkemäänsä. Hoitamaton pöpelikkö muuttuu MehtäPekan jäljiltä siistiksi taimikoksi.
Tiainen kertoo olevansa ”nuori ja vihreä” metsänomistaja. Metsätila siirtyi hänen omistukseensa isän kuoleman jälkeen.
Ensimmäinen urakka Tiaisella uutena metsänomistajana on ollut selvittää, missä kunnossa metsät ovat. Hän kiittelee lämpimästi neuvoista metsäasiantuntija Toni Suomalaista, joka on käynyt tilan kuviot läpi, ja jonka suositusten pohjalta taimikonhoitokin tehdään.
”Olisi hyvä perehtyä metsätilan asioihin ajoissa. Isän kanssa aina puhuttiin, että asioita pitäisi käydä läpi, mutta sitten tuli muita kiireitä. Tässä vaiheessa luotan vahvasti asiantuntija-apuun. Alkuun pääsemistä helpottaa tietysti metsäsuunnitelma”, Mari Tiainen tuumii.
Hän on jo itsekin harjoitellut raivaussahan käyttöä miehensä kanssa ennakkoperkauskuviolla.
”Ihan siistiä! Pitää kiittää miestä kärsivällisyydestä. Toivottavasti raivaustöihin riittää aikaa tulevaisuudessa.”
Nuori metsänomistaja toimii yrittäjänä hoitoalalla, ja tekemistä riittää myös miehen kotitilalla, jossa he asuvat. Siksi omalla metsätilalla työskentelyyn jää vain niukasti aikaa.
Kauppinen ja Uuksulainen kehuvat Tiaisen toimineen erimerkillisesti päättäessään taimikon kunnostamisesta. Jos metsänomistajalla ei ole aikaa tai halua tehdä taimikonhoitotöitä itse, ne kannattaa teettää ammattilaisella vaikka se maksaakin.
”Sitä paremmin se kannattaa, mitä oikea-aikaisemmin työt tehdään”, Uuksulainen painottaa.
Kauppinen muistuttaa, että taimikonhoidosta lähtien metsässä tehdään töitä nimenomaan hyvän hakkuutuloksen eteen. ”Kun taimikon varhaishoito tehdään oikeaan aikaan, se auttaa jo pitkälle.”

Kiteen Koivaaran taimikonhoitokohde on esimerkki siitä, kuinka taimikko kannattaa hoitaa hyvään kasvukuntoon myöhässäkin.
Samalla se on esimerkki siitä, kuinka taimikonhoidon viivästyminen vaikuttaa metsän kiertoaikaan ja samalla syö metsänkasvatuksen tuottoa.
Jarkko Kauppisen varovainen arvio on, että kyseisellä kuviolla kasvutappiot ensiharvennusvaiheessa ovat noin 30 prosentin luokkaa verrattuna siihen, jos varhaisperkaus ja taimikonhoito olisi tehty oikea-aikaisesti.
”Silloin ensiharvennus olisi tehty aikaisemmin ja hakkuulta saatava tulo olisi parempi. Nyt tämä tulee ensiharvennukseen 5–10 vuotta myöhemmin kuin asianmukaisesti hoidettu kohde.”
Pekka Uuksulainen ja Jarkko Kauppinen arvioivat, että kesällä 2018 raivattu kohde tulee ensiharvennuskuntoon noin 15 vuodessa. Sitä ennen kuviolla ei tarvitse tehdä kuin ennakkoraivaus vähän ennen ensiharvennusta.
”Mutta kyllä tästä hyvä mehtä tulee. Ja taimikon raivaajalle hyvä mieli”, MehtäPekka hymähtää.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2019.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
