• Pääkirjoitus: Rahasto ei ole pahis, mutta tarkkana saa olla

    ”Kun metsän omistaa institutionaalinen sijoittaja, tuottovaatimukset ovat kovemmat kuin yksityisellä metsänomistajalla”, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.
    Metsä
    12.11.202006:00
    Mari Ikonen

    Sain viime keväänä mutkan kautta mielenkiintoista palautetta muutaman vuoden takaisesta Aarteen jutusta.

    Muuan eteläsuomalainen metsänomistaja oli voittanut tarjouskilpailun myynnissä olleesta metsäpalstasta. Korkeimman tarjouksen oli tehnyt metsärahasto, mutta myyjä halusi varmistaa, että hartaasti vaalittu metsä päätyy päteviin käsiin, ja päätti siksi myydä henkilölle, jonka tiesi Aarteen haastattelun perusteella ahkeraksi metsämieheksi.

    Monet muutkin metsänomistajat tahtovat, että ajatuksella hoidettu metsä saa arvoisensa tulevaisuuden. Sukupolvenvaihdoksissa etsitään perheen piiristä se, jota metsä­työt eniten kiinnostavat. Myös suvun ulkopuolisissa metsätilakaupoissa ostajan aikeet halutaan usein kuulla jatkuvuuden nimissä.

    Toisaalta: raha ratkaisee. Huhu kertoo, että rahastot ostavat nyt kaiken mikä ei liiku ja maksavat hehtaarihintoja, jotka saavat muut tarjoajat pudistelemaan päätään. Tänä vuonna yksityiset metsänomistajat ovat ostaneet vain 43 prosenttia myyntiin tulleista metsistä. Loput ovat päätyneet metsään erikoistuneille sijoitusrahastoille ja isoille metsäyhtiöille.

    Sijoitusrahasto ei ole automaattisesti pahis. Pankkien metsärahastojen omistajat ovat enimmäkseen ihan tavallisia suomalaisia, jotka uskovat metsään ja arvostavat vaivattomuutta ja vakautta. Metsärahasto on yksi tapa hajauttaa varallisuuttaan tilanteessa, jossa korot ovat nollassa ja osakemarkkinoiden myllerrys alkaa hirvittää.

    Uhkiakin on. Kun metsän omistaa institutionaalinen sijoittaja, tuottovaatimukset ovat kovemmat kuin yksityisellä metsänomistajalla. Seurauksena hakkuuaukot ovat isompia kuin mihin silmä on tottunut ja saattavat ilmaantua yllättävän pieniläpimittaiseen metsään.

    Eniten arveluttaa metsien päätyminen ulkomaiseen omistukseen. Näin kävi esimerkiksi viime kesänä, kun eurooppalainen vakuutuskonserni osti United Bankers Oyj:ltä 18 224 hehtaarin metsäomaisuuden 73 miljoonan euron hintaan. Suomalaiset, hyvin hoidetut metsät kiinnostavat myös globaaleja sijoittajia, ja silloin voi jo puhua melkoisen kasvottomasta omistajasta.

    Ehkä jo lähitulevaisuudessa olemme tilanteessa, jossa perinteisen perhemetsätalouden hyvät puolet palautuvat myös muiden kuin metsänomistajien itsensä mieleen.

    Artikkelin aiheet
    metsärahasto
    metsänomistus
    metsätalous
    sijoittaminen
    metsätalouspolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle